Korisliiga-kausi käynnistyy 29.9. Basket.fi esittelee jokaisen joukkueen ennen kauden alkua.
Riuska nuori mies ui Kotkanlahden poikki. Hän vetää itsensä maihin Mussalon satamassa ja kyselee ahtaajilta Steveco Arenaa, jossa odottavat treenit. Musiikki alkaa pauhata, ja ruudussa komeilee nimiplanssi: Daniel Dolenc.
KTP-Basket ei turhaan säästele tänä syksynä huippurekrytointiensa markkinoinnissa. Euroopan-kierrokselta palaava 33-vuotias sentteri saa fanfaarivastaanoton ansiosta niskaansa melkoiset onnistumisen paineet.
Mutta Dolencille se ei ole ongelma.
– Paine ja odotukset ovat pelkästään positiivisia asioita, kunhan niitä osaa käsitellä oikein. Oikea suhtautuminen paineisiin opitaan kokemuksen kautta, ja sitä meidän kokeneempien pelaajien täytyy opettaa eteenpäin myös nuorille, joille asia voi olla haastavampi. Odotukset antavat pelaajalle ja joukkueelle tilan, joka heidän on mahdollista täyttää saavutuksillaan, pelaaja pohtii.
Lisäksi hän mainitsee, että videon kaltaista promootiomateriaalia ei vielä toistaiseksi ole hirveästi Korisliigassa nähty.
– Mielestäni KTP ottaa tällä ainutlaatuisen askeleen eteenpäin kentän ulkopuolisessa työssä. Sanoisin, että Kotkassa on nyt hyvä pöhinä päällä!
Alkava Korisliiga-kausi on viime aikoihin nähden poikkeuksellinen. Tosipaikan pelejä on pelattu jo varhain syyskuussa, kun miesten Suomen Cup pyörähti käyntiin runkosarjaa edeltävillä otteluilla 9. syyskuuta.
Väistämättäkin joukkueet ovat alkuvaiheessa olleet vielä keskeneräisessä tilassa, mitä tulee joukkueen rakentamiseen – esimerkiksi kaikki vahvistukset eivät olleet vielä päässeet Suomeen asti, kun cup käynnistyi.
Dolenc ei silti ole huolissaan asetelmasta vaan ottaa haasteen vastaan kuin ammattilainen.
– Maailmalla on ihan tyypillistä, että cup-pelejä pelataan jo varhaisessa vaiheessa, ja minullakin on kokemusta tosipaikan peliin syöksymisestä alle kaksi vuorokautta siitä hetkestä, kun lentokoneeni on laskeutunut. Haluamme KTP:ssäkin rakentaa välittömästi sellaisen kulttuurin, että kilpailemme missä tilanteessa tahansa. Ammattiurheilijan velvollisuus, lajissa kuin lajissa, on aina olosuhteista riippumatta löytää keino kilpailla mahdollisimman korkealla tasolla, hän muistuttaa.
Tällainen puhe ei ole mitenkään yllättävää. Dolenc on jo monissa liemissä keitetty itsevarma ammattilainen. Hän on pelannut urallaan Korisliigan lisäksi Itävallassa, Ranskassa, Liettuassa, Romaniassa, Bosnia ja Hertsegovinassa sekä Islannissa.
Reppuun on reissuilla jäänyt hänen mukaansa erityisesti sitkeyttä ja mukautumiskykyä.
– Vaikka tätä tehdään rakkaudesta lajiin, tämä on samalla työ, joten hommat hoidetaan, oli kentän ulkopuolinen ympäristö millainen hyvänsä. Maailmalla tapahtuu paljon seurojen erilaista säätöä ja oman roolin yllättävää muuttumista, mutta juuri niissä vastoinkäymisissä sitkeyttä ja mukautumiskykyä tarvitaan.
Hänen on ollut viime vuosina helpompaa keskittyä oleellisiin asioihin ja itsensä kehittämiseen urheilijana ja ammattilaisena, koska jo vuosia sitten hän teki päätöksen sulkea kaikki sosiaalisen median tilinsä ja hylätä tyystin ulkoisen metelin.
– Se alkoi akuuttina ratkaisuna mielenterveyteni parantamiseksi, koska halusin vähentää metelin tuomaa ahdistusta. Sitten kun olin päässyt parempaan paikkaan, huomasin yllättäen, etten kaipaa sitä takaisin. Kun tarve ei ole palannut, olen pysynyt erossa ja mieli ja tekeminen ovat kiittäneet siitä.
KTP-Basket 26-27 pähkinänkuoressa
- Otteluohjelma
- Kotiotteluiden lipunmyynti
- Seuran nettisivut
- Seuraa KTP-Basketia somessa: Facebook, Twitter, Instagram
- Palkintokaappi: SM-kultaa 1958, 1967, 1988, 1991, 1993, 1994, SM-hopeaa 1960, 1961, 1985, 1986, 1987, 1990, 2013, SM-pronssia 1957, 1959, 1964, 1966, 1970, 1976, 1982, 1984, 2004, 2011, 2015, 2019 Suomen cup 1978, 1983, 1984, 1985, 1987, 1990, 1993, 2003, 2004
