

Kaksi peliä vähemmän pelannut Karhu nousi voiton päähän kärjessä olevasta KTP:stä tasapisteisiin Kouvojen kanssa.
Kaikki vieraspelinsä hävinnyt sarjajumbo Seagulls haastoi Karhun tiukasti noustuaan kolmannen jakson puolivälissä kymmenen pisteen johtoon. Karhu pääsi ohi vasta päätösjakson puolivälissä ja piti johtonsa loppuun asti.
– Seagulls osoitti olevansa paljon parempi joukkue kuin mitä sarjataulukko näyttää. He ottivat meiltä pois vahvuuksia, joita moni muu joukkue ei ole kyennyt viemään. Justin Stommes piti vieraita johdossa, kunnes Juho Lehtoranta pysäytti hänet. Lopussa puolustuksemme parani sen verran, että otimme ja pidimme johdon, kertasi Karhun valmentaja Sami Toiviainen.
Devonne Giles heitti Karhulle 19 pistettä ja Jermont Horton sekä Gregory Mangano kumpikin 16. Seagullsin ylivoimainen tehomies oli Justin Stommes 27 pisteellä.
Lisätietoja: Ottelutilastot & kommentit
Wright ratkaisi pelin Namika Lahdelle
Namika Lahti haki Lapualta täpärän voiton, kun se kukisti Korikobrat 72-70 (33-33).
Korikobrat tasoitti viimeisellä minuutilla Namikan viiden pisteen johdon, mutta Ryan Wright pääsi nostamaan vieraille voittokorin viimeisellä sekunnilla.
Wright oli 26 pisteellään voittajien tehokkain. Korikobrista samaan rooliin nousi Paul Carter 21 pisteellä.
Lisätietoja: Ottelutilastot & kommentit
Pyrinnölle kotivoitto Hongasta
Tampereella Pyrintö kohensi asemiaan voitettuaan toisen keskikastin joukkueen Tapiolan Hongan 78-74 (30-25). Pyrintö johti kolmannen jakson lopulla jo 19 pisteellä, mutta Honka kiri neljän pisteen päähän, kunnes aika ja peli loppuivat.
– Pisteitä tehtiin tänään viimeistä neljännestä lukuun ottamatta niukasti, mikä kertoo siitä, että olemme panostaneet viime ajat puolustukseen. Sitä rakennamme tällä hetkellä, ja puolustus on se, mistä elämme. Hyökkäämällä voitetaan vain yksittäisiä pelejä, Pyrinnön päävalmentaja Pieti Poikola kommentoi.
Will Harris oli Pyrinnön tarkin 22 pisteellä. Emmanuel Ubila teki puolestaan Hongalle 27 pistettä. Pyrinnöltä puuttui runkopelaajista Antero Lehto ja Hongalta Ronnie Clark.
Lisätietoja: Ottelutilastot & kommentit
