18-vuotiaat tytöt vakuuttavia Latviaa vastaan

Baltiassa leireilevä Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue oli vakuuttava ensimmäisessä maaottelussaan sitten kesän PM-kisojen. Suomi piti Latviaa puristusotteessaan 30 minuuttia ja sai tärkeät korit aikaiseksi viime hetkillä Latvian pyrkiessä rinnalle. Suomi voitti ottelun 60–58 (39–26). 20-vuotiaiden miesten maajoukkue kukistui puolestaan jatkoajalla Sveitsille.

Pohjoismaiden mestaruutta pääsivät sunnuntaina juhlimaan mm. Elina Koskimies (wu16)..

Suomi tykitti Latviaa vastaan kakkosensa koriin 63,6% ja kolmosensa 43,7% tarkkuudella ja johtikin ottelua parhaimmillaan yli 15 pisteellä.

Latvia onnistui kolmannesta jaksosta alkaen hidastamaan Suomen koritehtailua, mutta vielä kolmen pelatun jakson jälkeen Suomi johti 14 pisteellä. Ottelun päätösneljänneksellä Latvia nousi paikkaprässillä vielä kummittelemaan Suomen tuntumaan, mutta Elina Koskimies (13/2) väänsi tukun kovia koreja ja varmisti voiton sinivalkoisille.

– Todella hyvä startti tämän kesän osalta. Kolmen jakson ajan olimme yksittäisiä mustia hetkiä lukuun ottamatta täysin kuskin paikalla, ja Latvian paikkaprässiäkin vastaan kaivoimme lopussa tarvittavat onnistumiset, hymyili 18-vuotiaiden tyttöjen päävalmentaja Mikko Larkas.

– Olen äärimmäisen tyytyväinen siihen, missä kunnossa hyökkäyksemme on tällä hetkellä. Latvia on todella laadukas koripallojoukkue, eivätkä he pärjänneet meitä vastaan miespuolustuksella. Sanoisin, että olemme pidemmällä tekemisessämme kuin vuosi sitten tähän aikaan, jatkoi Larkas.

Koskimiehen lisäksi kaksinumeroisille pisteille pääsivät Anni Jämsä (11/1) ja Tuuli Menna (10/2). Lisäksi Emilia Helle (6/1) keräsi valmentajansa kehut.

18-vuotiaat tytöt kohtaavat lauantaina, sunnuntaina ja maanantaina Liettuan.

20-vuotiaille miehille karvas jatkoaikatappio, Cavén pommitti 34 pistettä

 

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue pelasi tiistain EM-kisaparketeilla trillerin Sveitsiä vastaan, mutta joutui myöntämään Sveitsin jatkoajalla paremmakseen pistein 88–94 (47–40, 80–80).

Suomi johti ottelua parhaimmillaan juuri ennen taukoa kymmenellä pisteellä, mutta Sveitsi kamppaili varsinaisen peliajan väkisin tasoihin. Sveitsin Daniel Andjelkovicilla oli vielä potentiaalinen voittoheitto ilmassa summerin soidessa, mutta heitto osui rautoihin.

Jatkoajalla Suomi johti kahteen otteeseen kolmella pisteellä, mutta Sveitsi kiilasi rinnalle ja meni ohi. Sveitsin Arben Hoxha ja Branislav Kostic nakuttivat ottelulle lopputahdit perättäisillä kolmosillaan noin minuutti ennen loppua.

– Raskas tappio tänään. Teimme henkisesti liikaa virheitä pelin ratkaisuhetkillä. Nyt meidän on valmistauduttava kohtaamaan erittäin hyvä Belgian joukkue, joka ei ole hävinnyt vielä otteluakaan, harmitteli joukkueen päävalmentaja Pekka Salminen.

Joonas Cavén oli Suomelta ilmiömäinen ja rankaisi Sveitsiä 34 pisteellä ja yhdeksällä levypallolla. Joonas Lehtoranta elätteli puolestaan Suomen voittotoiveita 25 pisteellä. Julius Rajala repi pelissä peräti 16 levypalloa.

Suomi – Latvia 60–58 (24–13, 39–26, 50–36), 18-vuotiaiden tyttöjen maaottelu, Anyksciai (Liettua) 16.7.2013

 

Suomi: Riikka Kujala 1/0, Anni Jämsä 11/1, Emilia Helle 6/1, Jenni Rantanen 3/1, Sara Rokkanen 0/0, Elina Koskimies 13/2, Evianna Sipilä 7/2, Tuuli Menna 10/2, Vilma Purhonen 3/1, Essi Pohjonen 0/0, Anniina Äijänen 6/4, Elli Koskinen 0/2.

Sveitsi – Suomi 94–88 (17–20, 40–47, 64–66, 80–80), 20-vuotiaiden miesten maaottelu, B-divisioonan EM-kisat, Targoviste (Romania) 16.7.2013

 

Suomi: Joonas Cavén 34/9, Joonas Lehtoranta 25/4, Julius Rajala 12/16, Tommi Huolila 12/7/3 syöttöä, Mika Nuolivirta 4/3, Joni Herrala 1/4/3 syöttöä, Topias Palmi 0/4, Kristofer Clement 0/1, Mikael Kauhanen 0/0, Juuso Kauppinen, Orlando Taylor, Daniel Dolenc.