16-vuotiaat pojat palasivat voittojen tielle

Suomen alle 16-vuotiaiden poikien maajoukkue palasi perjantaisen tappion jälkeen voittojen tielle B-divisioonan EM-kisoissa kukistamalla Kyproksen 69-57 (29-17). Alle 18-vuotiaat pojat puolestaan jaksoivat 20 minuuttia Ukrainaa vastaan A-divisioonan EM-kisoissa, mutta hävisivät ottelun 52–75 (36–34).

Erkka Lahti nostatti donkillaan katsomon jalkeille 16-vuotiaiden poikien EM-kisoissa.

Kypros sinnitteli ottelussa mukana avausjakson ajan Suomen hyökkäyspään alkukankeudesta johtuen. Toisella jaksolla Suomi löysi kuitenkin hyvän joukkuehyökkäyksen tasaisen kovan puolustuksen rinnalle ja repi varsinaisen irtiottonsa kolmannella jaksolla, joka merkittiin Suomelle 28–15. Päätösjaksolla Kypros vielä kaunisteli pistelukemia Antreas Christodouloun (28/2/3 syöttöä/4 riistoa) johdolla.

– Eilisen Hollanti-tappion myötä ajoimme itsemme tennistermein tilanteeseen, jossa annoimme vastustajillemme kolme murtopalloa. Tänään hoidimme ensimmäisen murtopallon hienosti. Kolmen jakson ajan puolustimme susipuolustusta, joka Hollantia vastaan oli kateissa, kiitteli 16-vuotiaiden poikien päävalmentaja Jyri Lohikoski.

Lohikoski iloitsi ottelussa erityisesti vaihtopelaajiensa esiinmarssista. BC Nokian lennokas Shawn Hopkins (19/5/2 blokkia) nakutteli joukkueen korkeimman pistemäärän, esitti kaksi upeaa torjuntaa ja upotti kolmosia tarkasti. Jere Valtonen (8/2/7 syöttöä) puolestaan kunnostautui sekä omilla heitoillaan että oivaltavilla syötöillään. Aloitusviisikon pelaajista tehokkaimmat olivat Emir Sulejmanovic (12/10/2 blokkia) ja Anton Odabasi (11/10).

Illan näyttävimmästä korista vastasi kaarinalaisen Ura Basketin 201-senttinen Erkka Lahti (4/6), joka donkkasi hyökkäyslevypallon suoraan ilmasta koriin yhdellä kädellä.

16-vuotiaat pojat jatkavat kisaurakkaansa sunnuntaina kohtaamalla Portugalin. Portugali on voittanut Kyproksen, mutta hävinnyt Hollannille ja Slovenialle.

18-vuotiaat pojat taipuivat tauon jälkeen

Suomen alle 18-vuotiaiden poikien maajoukkue jatkoi taisteluaan A-divisioonapaikasta EM-kisojen alemmassa loppusarjassa. Pakkovoiton edessä ollut Suomi pystyi pitämään peruspelillään Ukrainan takanaan 20 minuuttia, mutta kolmannella jaksolla Ukrainan rutiini alkoi painaa vaakakupissa. Päätösjakson Ukraina vei suvereenisti 22-6 ja koko ottelun 52–75 (36–34).

– Ottelun toisen puoliskon lukemat eivät jätä hirveästi selittelemisen varaa. Taistelufiilis ja sydämellä pelaaminen riittävät tiettyyn pisteeseen asti, mutta kyllä tänään näki, että hienot kisat pelanneilla avainpelaajillamme tankki alkaa olla aika tyhjä, harmitteli 18-vuotiaiden poikien apuvalmentaja Ville Tuominen.

Suomelle pysäyttämättömiä olivat erityisesti 206-senttinen, väkivahva Volodymyr Gerun (23/14) sekä ilmiömäistä pelinlukutaitoa ja urheilullisuutta esittänyt Klym Artamonov (15/3/11 syöttöä/7 riistoa). Tappio merkitsi Suomelle paluuta 18-vuotiaiden poikien B-divisioonaan kesäksi 2012.

– Nämä ovat olleet elintärkeitä pelejä koko joukkueelle ja silmiä avaava kokemus. Euroopan huippumaiden kohtaaminen osoittaa, että meillä on edessämme pitkä tie. Näissä kisoissa on kuitenkin jäljellä vielä yksi ottelu, ja sitä lähdetään voittamaan, Tuominen vakuuttaa.

18-vuotiaat pojat kohtaavat alemman loppusarjan päätöspäivänä Kreikan.

Kypros – Suomi 57–69 (9-9, 17–29, 32–57), alle 16-vuotiaiden poikien B-divisioonan EM-kisat, alkusarjaa, Strumica (Makedonia) 30.7.2011

Suomi: Shawn Hopkins 19/5/2 blokkia, Emir Sulejmanovic 12/10/2 blokkia, Anton Odabasi 11/10, Jere Valtonen 8/2/7 syöttöä, Oskar Michelsen 6/3, Aleksi Kemppainen 5/1, Erkka Lahti 4/6, Henri Niemistö 3/1, Henri Ventoniemi 1/5, Miikka Mikkonen 1/2, Joakim Jousisto 0/2, Ville Hänninen 0/2.

Kypros: Antreas Christodoulou 28/2/3 syöttöä/4 riistoa.

Lisätietoja: Ottelutilastot 

Suomi – Ukraina 52–75 (18–20, 36–34, 46–53), alle 18-vuotiaiden poikien A-divisioonan EM-kisat, alempaa loppusarjaa, Wroclaw (Puola) 30.7.2011

Suomi: Joonas Cavén 11/3, Ilari Seppälä 11/2/3 syöttöä, Tommi Huolila 10/7, Daniel Dolenc 6/6, Kalle Naapi 5/4, Visa Tarjanne 3/0, Mika Nuolivirta 2/3, Niko Mattila 2/1, Mikael Kauhanen 2/0, Ville Puotila 0/3, Iikka Mäki 0/3, Jere Luoma.

Ukraina: Volodymyr Gerun 23/14, Klym Artamonov 15/3/11 syöttöä/7 riistoa.

Lisätietoja: Ottelutilastot

Alle 18-vuotiaiden poikien maajoukkue

Alle 16-vuotiaiden poikien maajoukkue