Tampereen ja Nokian koripallon isähahmot poissa

Suomen Koripalloliitto on vastaanottanut suru-uutisen kunniajäsentensä Teuvo Tuomisen ja Pentti Toivosen poismenosta. Tampereen Pyrinnön toiminnassa yli 60 vuotta vaikuttanut Tuominen nukkui pois 82-vuotiaana. Nokialaisen nais- ja tyttökoripallon isähahmo Toivonen oli kuollessaan 79-vuotias.

Rauno Mäkelä on poissa.

Tuominen kutsuttiin valmentajalegenda Robert Petersenin jälkeen toisena henkilönä Koripalloliiton kunniajäseneksi vuonna 1989. Kolmantena kunniajäsenkutsun sai Toivonen vuonna 1995.

Monitoimimies Teuvo Tuominen toimi Tampereen Pyrinnössä yli 60 vuoden ajan lähes kaikissa mahdollisissa rooleissa. Hän pelasi, valmensi ja toimi taustalla niin joukkueenjohtajana, koripallojaoston puheenjohtajana kuin rahastonhoitajanakin. Tuomisen avustuksella Tampereelle syntyi jo 23 vuoden ikään ehtinyt perinteikäs junioriturnaus Delfin Basket.

Koripalloliiton hallituksessa Tuominen istui 1940-, 1950-, 1970- ja 1980-luvuilla toimien varapuheenjohtajana sekä liiton jäsenlehden (KORI-lehti) päätoimittajana vuosina 1979-82.

Pentti Toivosen tavoin Tuominen saavutti menestystä valmentajana naisten mestaruussarjassa johdatettuaan Pyrinnön naiset SM-kultaan neljästi. Tuominen toimi kyseisten menestysvuosien aikana myös naisten maajoukkueen valmentajana (1952-58).

Toivonen puolestaan oli käynnistämässä Nokian Urheilijoiden (NoU) menestysputkea 1970-luvulla. NoU ja NoU Stars saavuttivat Toivosen valmentamana viisi naisten Suomen mestaruutta sekä neljä Suomen cup –mestaruutta.

Nokialaisen nais- ja tyttökoripallon sieluksi kuvailtu Toivonen toimi Koripalloliiton hallituksessa vuosina 1983-88. Lisäksi hän oli vuosikymmenien ajan Koripalloliiton nuorten kilpailuryhmän jäsen ja puheenjohtaja sekä SVUL:n Hämeen piirin koripallojaoston puheenjohtaja.

Hämeen piirin vuonna 1986 ilmestyneessä historiikissa Toivosen antaumusta ja intoa kuvataan osuvalla tavalla. Historiikissa todetaan, että Toivonen” pyörittää kotoaan kaikki piirin koripallosarjat ja osaksi vielä alasarjat” ja ”on vetänyt toimintaa täydestä sydämestään koko ajan” sekä ”antaa kaiken vapaa-aikansa koripalloilulle”.

Päivitetty