Hyvä alku siivitti 18-vuotiaat pojat voittoon Virosta

Suomen alle 18-vuotiaat pojat avasivat Baltian kiertueensa kukistamalla Viron 77-72 (45-37) johdettuaan avausjaksolla parhaimmillaan 20 pisteellä. Alle 15-vuotiaat pojat ja tytöt puolestaan kärsivät niukat maaottelutappiot Virolle.

Tässä puolustava Alex Vaenerberg tahditti 18-vuotiaiden poikien hyökkäystä 12 pisteellä.

Alle 18-vuotiaiden poikien maajoukkue aloitti Viro-maaottelunsa räjähtävästi rynnistämällä Villematti Kopion (18/6) heittovireen saattelemana 20 pisteen johtoon, kun ottelu oli ehtinyt vanheta seitsemän minuuttia.

Isännät kuitenkin toipuivat sinivalkoisten järjestämästä shokkialusta ja alkoivat hiljalleen hivuttautua vieraittensa tuntumaan. Viro kavensi piste-eroa vähän kerrallaan, mutta Suomi onnistui korinteossa aina tarpeen tullen, eikä Viro päässyt toisella puoliajalla viittä pistettä lähemmäksi.

– Alussa pelasimme hyvällä intensiteetillä puolustuksessa, saimme stoppeja ja pelasimme tasapainoista nopeaa hyökkäystä ja 5-5-peliä. Meillä oli hyvä tilaisuus ratkaista ottelu jo avausjaksolla, arvioi 18-vuotiaiden poikien valmentaja Pieti Poikola.

– Seitsemän minuutin jälkeen intensiteettimme kuitenkin laski silmissä, aloimme pelata kurittomasti ja hävisimme 1-1-tilanteet järjestäen. Teimme aika pitkälti ne virheet, mitä meidän nimenomaan piti välttää. Sen verran kuitenkin saimme rivimme kasaan, että saimme maaotteluvoiton alle.

Kopion lisäksi Suomen riveistä kunnostautui takamiehistä Alex Vaenerberg (11/3) ja pitkästä päästä Kilian Cato (10/7). Suomi ja Viro kohtaavat uudelleen tiistaina puoliltapäivin.

Viron sentterit liikaa alle 15-vuotiaille tytöille

Vuosina 1995-96 syntyneiden alle 15-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue avasi maaottelu-urakkansa mittelemällä Viroa vastaan Tallinnassa maanantai-iltapäivällä. Pituusylivoimainen Viro vei pisteet lukemin 80-72 (47-37).

Avausjakso edettiin tasaisissa merkeissä, mutta toisella jaksolla Viron fyysisyys ja korinalusylivoima alkoivat näkyä molemmissa kenttäpäädyissä. Suomi piti kaukoheitoillaan huolen siitä, että Viro ei pystynyt karkaamaan lopullisesti, mutta isäntäjoukkue vei sentterikolossinsa Trine Kasemäen (29/22) johdolla levypallot haltuunsa 50-28 ja pystyi pitämään johtoasemansa ottelun loppuun asti.

– Jäätiin pieneksi. Viron aloitusviisikon kaksi isoa pelaajaa hakivat kaksin enemmän levypalloja kuin me, tiivisti Suomen päävalmentaja Harri Jokela pelin hengen.

– Pystyimme kuitenkin pakottamaan Viron 38 pallonmenetykseen ja pitämään siten pelin tasaisena loppua kohti. Meillä olisi ollut mahdollisuudet taistella voitostakin, mutta heitimme noin kymmenen pinnan edestä aivan vapaita layupeja ohi.

Suomen pisteykkönen oli Emilia Kukkamäki (15/1/3 riistoa). Paula Tattari (11/5) paini ansiokkaasti Kasemäen kanssa korin alla. Kymmeneen pisteeseen ylsi myös Petra Noponen (10/2/3 riistoa). Joukkueet kohtaavat uudelleen tiistaina aamulla.

Alle 15-vuotiailla pojilla alkujännitystä

Myös 1995-96 syntyneet Suomen alle 15-vuotiaat pojat pääsivät maaottelun makuun Tallinnan iltapäivässä. Ikäluokan ensimmäinen maaottelu päättyi Viron voittoon 67-57 (42-26).

Isäntäjoukkue näytti vierailleen kaapin paikan avausjaksolla rynnistämällä 25-7-johtoon samalla, kun Suomi sai kaikki pisteensä aikaiseksi vapaaheittoviivalta. Ottelun edetessä Suomi sai kuitenkin ottelun juonesta kiinni ja pääsi parhaimmillaan päätösjaksolla seitsemän pisteen päähän.

– Oli aika paljon alkujännitystä. Kahta pelaaja lukuun ottamatta tämä oli koko jengille ensimmäinen maaottelu, mikä näkyi etenkin avausjaksolla, kertoi joukkueen päävalmentaja Jyri Lohikoski.

– Avausjaksolla tuli huonoja heittovalintoja ja pallonmenetyksiä sekä mokia apupuolustuksessa, mutta toisella ja kolmannella jaksolla pääsimme oikein hyvin peliin mukaan. Saimme toteutettuamme omaa pelityyliämme, eikä huomenna ole mikään muu tavoitteena kuin revanssivoitto.

Suomen tehokkaimmat olivat takamiehet Leo Tarjanne (14/1) ja Henri Niemistö (13/6) sekä isot miehet Valtter Kortelainen (8/9) ja Alexander Madsen (6/12). 183-senttinen Jere Valtonen repi peräti kahdeksan levypalloa.

Joukkueet kohtaavat uudelleen tiistaina aamulla.

Viro – Suomi 72-77 (10-25, 37-45, 55-65), alle 18-vuotiaiden poikien maaottelu, Tallinna (Viro) 21.6.2010

Villematti Kopio 18/6, Alex Vaenerberg 11/3, Kilian Cato 10/7, Mikael Herbert 8/6, Markus Molenius 7/3, Osku Heinonen 7/1, Daniel Dolenc 6/3, Aleksi Koskinen 4/2, Miikka Marttinen 3/2, Joel Heinikoski 3/0, Kalle Naapi 0/2, Sebastian Booker 0/0.

Viro – Suomi 80-72 (19-17, 47-37, 69-51), alle 15-vuotiaiden tyttöjen maaottelu, Tallinna (Viro) 21.6.2010

Emilia Kukkamäki 15/1/3 riistoa, Paula Tattari 11/5, Petra Noponen 10/2/3 riistoa, Ninni Salmi 9/5, Jasmine Dolivo 8/1/4 riistoa, Riina Salo 7/0, Essi Tammi 4/1, Janniina Salminen 4/0/3 riistoa, Veera Välimaa 2/4, Taru Pekkala 2/0, Katariina Venho 0/1, Katariina Kuosmanen 0/0.

Viro – Suomi 67-57 (25-7, 42-26, 48-40), alle 15-vuotiaiden poikien maaottelu, Tallinna (Viro) 21.6.2010

Leo Tarjanne 14/1, Henri Niemistö 13/6, Valtter Kortelainen 8/9, Alexander Madsen 6/12, Jarmo Uecker 6/6, Tatu Savonvirta 4/7, Miikka Mikkonen 4/4, Henri Ventoniemi 2/6, Jere Valtonen 0/8, Antti Lankinen 0/2, Olli Alonen 0/1, Aleksi Kemppainen 0/1.