Unkarin Debrecenissä pelatussa EM-kisa-avauksessa Unkarin makaava 3-2-paikka tehosi suomalaisiin avausneljänneksellä. Suomalaisten heitot kolisivat korirautoihin ja Unkari johti luvuin 17-11. Suomi kuitenkin nousi Jesse Niemen ja Matti Nuutisen hurjan tsempin myötä horroksesta ja vei toisen neljänneksen nimiinsä 30-14.
Unkari hiipi vielä kahdesti neljän pisteen päähän toisella puoliajalla, mutta Nuutisen ja Sasu Salinin onnistuneet kaukoheitot veivät Suomen takaisin turvallisen välimatkan päähän.
– Kisojen avausottelu ei ole koskaan helppo, siihen nähden voitto oli erityisen makea. Emme menneet paniikkiin vaikka heitto ei alkanut pudota, vaan pidimme normaalin puolustusrytmimme ja pystyimme venymään voittoon, kiitteli 18-vuotiaiden poikien päävalmentaja Juha Dahlström.
Suomen puolustusote oli rautainen. Unkari haki koko ottelussa vain viisi hyökkäyslevypalloa, jonka lisäksi Suomi pakotti Unkarin lukuisiin pallonmenetyksiin.
Suomen Matti Nuutinen uurasti tupla-tuplan (22/10), jonka lisäksi toisella puoliajalla heittojyvänsä löytänyt Sasu Salin (21/7) esiintyi vahvasti. Antto Nikkarinen (5/3/3 syöttöä) ja Jesse Niemi (6/2) olivat avainasemassa Suomen käynnistäessä kirinsä toisen neljänneksen alussa.
Ruotsi pelkkä vastaantulija Helsingin Baltic Cupissa
Helsingin Baltic Cupin avausottelunsa Latvialle hävinnyt Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue sai todellisen hurmoksen päälle toisena turnauspäivänä. Ruotsin vahva 1988-syntyneiden ikäluokka oli täysin altavastaaja, kun Suomi jylläsi Aleksi Huuskosen (34/10) johdolla 21 pisteen voittoon.
– Huh huh, mitä voi sanoa? Kun puolustuksemme toimii, se toimii! Ruotsi kävi alussa kymmenen pisteen johdossa, mutta kun Matias Ojala liimasi (Ruotsin ykköstykki) Jeffery Taylorin, sinikeltaiset olivat täysin aseettomia, kertasi Suomen päävalmentaja Anton Mirolybov.
Suomi rynni käsiinsä 23 hyökkäyslevypalloa ja pakotti Ruotsin peräti 26 pallonmenetykseen. Suomi oli Huuskosen lisäksi liikkeellä laajalla arsenaalilla, sillä Antti Kanervo (18/2/3 syöttöä/3 riistoa), Michael Pounds (17/3) ja Juho Lehtoranta (14/6) vaikuttivat kukin paikoin pysäyttämättömiltä.
– Kesällä tavoitteemme on ollut nostaa oman tekemisen tasoa peli peliltä ja harjoitus harjoitukselta ja juuri nyt tavoite tuntuu täyttyvän. Vahva suoritus koko joukkueelta, Mirolybov hymyili.
Latvia karkasi 18-vuotiailta tytöiltä
Tallinnassa leireilevä 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue pysyi 35 minuuttia vahvasti Latvian matkassa. Latvia kuitenkin osoitti iskukykynsä ottelun viimeisellä viisiminuuttisella takoen aloitusviisikollaan taululle 15 pisteen kaulan. Latvia vei maaottelun 57-83 (33-37).
– 35 minuuttia pelattiin kelvollista korista. Kun me peluutimme vaihtopelaajistoamme, Latvia iski ykkösviisikkonsa kentälle ja iski taululle melko suuret voittoluvut, selvitti Suomen päävalmentaja Ilpo Rantanen.
Suomi oli vielä tauolla neljän pisteen päässä, mutta numerot olisivat hyvinkin voineet olla toisinpäin: Suomi heitti juuri ennen taukoa viisi lähes vapaata layupia ohi.
– Viimeistely ontui. Aloitusviisikko ei ollut tänään tasollaan. Onneksi vaihtopenkkimme kuitenkin kunnostautui, saimme 26 pisteen verran apuja penkiltä, Rantanen totesi.
Suomen paras pisteidentekijä oli Kia Ignatius (14/4), mutta penkiltä tulleet Suvi Hakkarainen (9/1) ja Essi Punkkinen (6/0) pelasivat kesän parhaat maaottelunsa tähän mennessä.
Ottelun ratkaisu syntyi korin alla, kun Latvia vei levypallot nimiinsä 55-26 ja pääsi nostelemaan lukuisia helppoja koreja hyökkäyslevypalloista.
– Eihän tällaisella levypallojakaumalla voi voittaa ottelua. Saa tehdä melkoisia taikatemppuja, jos häviää levypallot 29:lla, mutta pystyy silti pitämään ottelun tasaisena, Rantanen puuskahti.
Suomen pistetykki Vilja Kesänen laskeutui hyppyheiton jälkeen huonosti parkettiin ja väänsi polvensa ottelun toisella minuutilla. Kesäsen jatko Tallinnan turnauksessa on epävarmaa.
– Vilja saatiin illalla röntgeniin ja toivotaan, että hän pääsee magneettikuviin samana päivänä. Ennuste ei ole juuri nyt kovin hyvä, Rantanen myönsi.
Unkari (18-vuotiaat) – Suomi (18-vuotiaat) 70-82 (31-41), 18-vuotiaiden poikien EM-kisojen alkulohkon ottelu, Debrecen (Unkari) 25.7.2008
Matti Nuutinen 22/10, Sasu Salin 21/7, Roope Ahonen 15/1, Lauri Tiainen 6/2, Jesse Niemi 6/2, Samuli Vanttaja 6/1, Antto Nikkarinen 5/3/3 syöttöä, Lauri Toivonen 1/2, Carl Lindbom 0/1, Tuomas Viertola 0/0, Jussi Turja 0/0, Mikael Sandberg 0/0.
Suomi (20-vuotiaat) – Ruotsi (20-vuotiaat), 20-vuotiaiden miesten maaottelu, Helsinki 25.7.2008
Aleksi Huuskonen 34/10, Antti Kanervo 18/2/3 syöttöä/3 riistoa, Michael Pounds 17/3, Juho Lehtoranta 14/6, Skomantas Pocius 6/3, Ville Viita 5/3, Matias Ojala 4/4, Ilkka Ekström 3/2, Ilpo Pehkonen 3/1, Nicolas Dolenc 0/1, Sami Himberg 0/0.
Suomi (18-vuotiaat) – Latvia (18-vuotiaat), 18-vuotiaiden tyttöjen maaottelu, Tallinna (Viro) 25.7.2008
Kia Ignatius 14/4, Suvi Hakkarainen 9/1, Julia Salmio 8/6, Titta Lepistö 6/3, Essi Punkkinen 6/0, Moona Owusu 4/1, Saara Väre 3/3, Johanna Lemmetty 3/3, Tiia Havio 2/4, Linni Heino 2/0, Fanni Vallin 0/1, Vilja Kesänen 0/0.
Baltic Cupin tilastot 25.7.