Slovakian pitkä kalusto piti huolen siitä, ettei Suomella ollut asiaa korin läheisyyteen. Vastustajalla oli heittää kentälle viisi yli kaksimetristä peluria, kun Suomen joukkueesta yli kahdessa metrissä keikkuu ainoastaan Petri Heinosen (207) päälaki.
Suomi joutui tyytymään kauko- ja keskietäisyyksien heittoihin läpi kamppailun. Sihti osui kohdalleen oikeaan aikaan.
Viimeiselle neljännekselle joukkueet lähtivät Slovakian 37-34-johdossa. Anselmi Vanjoki ja Aleksi Huuskonen vastasivat suomalaisten heittoruljanssin käynnistyksestä ja tulosta syntyi. Suomi täräytti viimeisen kymmenminuuttisen aikana tulostaululle peräti 30 pistettä, kun se ensimmäisen puolen tunnin aikana oli siis saanut kokoon 34.
– Onneksi alkoi heitot osua viimeisellä jaksolla. Avain voittoon oli myös hyvin toiminut puolustuksemme, jossa erityisesti Kim Sivén ja Sad Niskanen kunnostautuivat, kertoi 18-vuotiaiden päävalmentaja Jyrki Suhonen.
Petri Heinonen siivosi irtopallot järjestelmällisesti haltuunsa, eikä antanut slovakialaisille ratkaisuhetkillä toisia mahdollisuuksia ohiheittojen jälkeen. Heinonen kauhoi kaikkiaan huimat 19 levypalloa. Lisäksi hän teki 17 pistettä kirjauttaen näin kolmannen peräkkäisen ”tupla-tuplansa” turnauksessa.
Espoon Honkaa edustava Vanjoki pommitti 20 pistettä ja Niskanen kymmenen.
Alemmassa jatkosarjavaiheessa Suomi kohtaa vielä Skotlannin perjantaina (4.8.). Kaikkien nuorten EM-kisojen otteluita voi seurata reaaliajassa osoitteessa www.fibaeurope.com.
Slovakia – Suomi 48 – 64 (24-29), 18-vuotiaiden poikien B-divisioonan EM-kisat, Sibiu, Romania 3.8.2006
| Petri Heinonen | 17/19 | /2 torjuntaa |
| Kim Sivén | 0/5 | |
| Sad Niskanen | 10/4 | |
| Eero Hautaniemi | 0/0 | |
| Ilkka Ekström | 0/1 | |
| Anselmi Vanjoki | 20/1 | |
| Juho Lehtoranta | 0/1 | |
| Petrus Heinonen | 0/0 | |
| Jere Päivinen | 4/1 | |
| Antti Kanervo | 4/5 | |
| Aleksi Huuskonen | 9/2 |
Lisätietoja: /maajoukkueet/poikien_maajoukkueet/18-vuotiaat_pojat2/