– Vastustaja ei yllättänyt, vaan juoksi nopeita niin kuin tiedettiin. Oma hyökkäyspelimme perustui pitkälti ulkopeliin ja jouduttiin tekemään rutkasti töitä jokaisen korin eteen. Portugali teki omansa helpommalla, kertoi maajoukkueen päävalmentaja Jyrki Suhonen.
– Joukkueemme harveni jälleen yhdellä, kun Sad Niskanen loukkasi avauspelissä (Englantia vastaan) kätensä. Ylpeä pitää silti olla joukkueen taistelumoraalista. Loppuun saakka yritettiin jokaisessa tilanteessa.
Suomi koki ensimmäisen takaiskunsa jo kisojen alla, kun isoon kalustoon kuuluva Henri Kämärä joutui vetäytymään kisajoukkueesta loukkaantumisen vuoksi. 18-vuotiaiden maajoukkueesta pelintekijä Petteri Koponen on puolestaan valittu miesten maajoukkueeseen. Koponen vakuutti miesten valmennusjohdon viimeistään 20-vuotiaiden EM-kisoissa, joissa nuorukainen esiintyi edukseen Suomen aloittavana pelintekijänä.
Avausjaksolla Portugalia vastaan Suomi oli hurjassa heittovireessä. Suurimmillaan ero oli suomalaisnuorten eduksi kahdeksan pistettä (27-19). Puoliaikaan mennessä Portugali oli kirinyt rinnalle ja ohi. Tauolle poistuttiin Portugalin 46-40-johdossa. Kolmannelle jaksolle Suomi sai jälleen loistoalun ja käväisi Petri Heinosen pisteillä 47-46- ja 48-47-johdoissa. Tämän jälkeen hallinta siirtyi Portugalille. Sitkeästi taistelleet suomalaiset pysyivät iskuetäisyydellä, muttei saanut heittoputkea enää viimeisten minuuttien aikana aikaiseksi.
Petri Heinonen oli väkevässä vedossa Portugalia vastaan. Hän tehtaili ns. tupla-tuplan kirjautettuaan tililleen 20 pistettä ja kymmenen levypalloa. Anselmi Vanjoki säkitti 17 pistettä ja kauhoi hänkin yhdeksän levyriä.
Suomella on alkulohkossa A jäljellä ottelu Luxemburgia vastaan. Voittokaan ei enää nostaisi Suomea kahden parhaan joukkoon, joten alkusarjan jälkeen Suomi pelaa sijoista 9-19. Luxemburg-peli käynnistyy tiistaina (1.8.) klo 20:15. Kaikkien nuorten EM-kisojen otteluita voi seurata reaaliajassa osoitteessa www.fibaeurope.com.
Suomi – Portugali 72 – 79 (40-46), 18-vuotiaiden poikien B-divisioonan EM-kisat, Sibiu, Romania 31.7.2006
| Petri Heinonen | 20/10 | |
| Kim Sivén | 2/3 | |
| Sad Niskanen | – | (loukkaantunut) |
| Eero Hautaniemi | 2/2 | |
| Ilkka Ekström | 6/1 | |
| Anselmi Vanjoki | 17/9 | |
| Juho Lehtoranta | 0/1 | |
| Petrus Heinonen | 0/1 | |
| Jere Päivinen | 8/4 | /3 riistoa |
| Antti Kanervo | 4/5 | |
| Aleksi Huuskonen | 13/6 |
Lisätietoja: /maajoukkueet/poikien_maajoukkueet/18-vuotiaat_pojat2/