18-vuotiaille tytöille Irlanti-tappio

Suomen 18-vuotiaat tytöt kärsivät toisen tappionsa ikäluokan B-divisioonan EM-kisojen alemmassa jatkosarjassa. Irlanti kaatoi Suomen lukemin 64-54.

Irlanti oli pelissä lievästi niskan päällä avausjaksoa lukuun ottamatta, jonka Suomi vei nimiinsä 16-9. Suomi roikkui sinnikkäästi mukana ja kaikki näytti hyvältä, kun Suomi nousi yhdeksän pisteen takaa-ajoasemasta (37-46) tasalukemiin 46-46. Ottelun ratkaisijaksi nousi Irlannin Rachel Clancy.

– Nousimme hyvin tappioasemasta tasoihin paikkapuolustuksen ansiosta, mutta sitten Irlannin Clancy veti kolmessa peräkkäisessä hyökkäyksessä kolmosen sisään, eikä lopun rutistus enää riittänyt. Oma hyökkäyspeli oli edelleen tuskaista, eikä 26 menetystä lainkaan helpottanut sitä, summasi päävalmentaja Mervi Nurmi.

Suomalaisista Henna Salomaa pussitti 14 ja Vilma Kesänen 11 pistettä. Sandra Välikoski oli kymmenellä pisteellään kolmas suomalainen, joka ylsi kaksinumeroisiin pistelukemiin. Lisäksi Välikoski saalisti 11 levypalloa. Tiia Hietanen taisteli kuusi pistettä, seitsemän levypalloa ja kolme riistoa.

Alemmassa jatkosarjassa joukkueet pelaavat sijoista 9-14 yksinkertaisen sarjan, jonka perusteella muodostuu loppusijoitukset. Suomi on voittanut jatkosarjassa kolmesta ottelustaan yhden. Perjantaina kisoissa vietetään välipäivää. Suomen viimeiset vastustajat ovat Islanti (29.7.) ja Englanti (30.7.).

Suomi – Irlanti 54 – 64 (24-28), 18-vuotiaiden tyttöjen B-divisioonan EM-kisat, Chieti, Italia 27.7.2006

Laura Pekkarinen 1/0  
Anna Kuokkanen 0/3  
Vilma Kesänen 11/6  
Hanna Ahtikoski 2/2  
Henna Salomaa 14/3  
Vappu Honkanen 3/4  
Tiia Hietanen 6/7 /3 riistoa
Aino Wirtanen 0/1  
Suvi Karvonen 4/1  
Maria Huitti 0/0  
Linnea Oljemark 3/1  
Sandra Välikoski 10/11  

Lisätietoja: /maajoukkueet/tyttojen_maajoukkueet/18-vuotiaat_tytot2/