Tomi Kaminen suuntaa Porvooseen

Porvoon Tarmon uudeksi päävalmentajaksi on valittu helsinkiläinen koripallovalmentaja Tomi Kaminen, 36. Porvoolaisseura ja Kaminen sopivat sopimuksen yksityiskohdista sunnuntaina Porvoossa. Sopimus on kestoltaan 1+1 -vuotinen.

Tomi Kaminen on äskettäin palannut Suomeen Saksasta, missä hän toimi päättyneellä pelikaudella Saksan pääsarjassa Braunschweig-joukkueen apuvalmentajana. Tätä ennen Kaminen on toiminut Suomessa päävalmentajana muun muassa ToPossa, Lahden NMKY:ssä ja Vantaan Pussihukissa.

Kaminen on saavuttanut päävalmentajana Suomessa kolme hopeaa ja yhden pronssin. Apuvalmentajana Kaminen on voittanut ToPo:ssa kaksi SM-kultaa.

– Yksi, joskin sitäkin antoisampi kausi saa riittää tältä erää Saksassa. Perhe odottaa minua Suomessa.  Haluan pitää silti edelleen ovet avoinna Saksan suuntaan, jonne olen ehtinyt luoda sopivasti kontaktipintaa, kertoi Kaminen.

Tomi Kamisen edeltäjät Tarmon päävalmentajana Suomen pääsarjatasolla ovat Leon Huff (2002-03), Tom Johnson (2003-04) ja Carl Woodard (2004-06).
Kaminen osallistuu heti tiiviisti Tarmon pelaajaneuvotteluihin. Tavoitteena on, että porvoolaisjoukkueen nimilista olisi pääpiirteittäin selvä muutaman viikon kuluttua.

Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/

Päivitetty