Suomi hävisi keskiviikkona lukemin 63-94 ja torstaina 82-99.
Latvialaiset olivat huomattavasti isäntiään fyysisempiä. Pituuseroa joukkueilla ei merkittävästi ollut, mutta silti Latvia oli omaa luokkaansa esimerkiksi levypallotaistossa. Urheilullisuuden ja tahtotason ero näkyi erityisen räikeästi keskiviikkona, jolloin Latvia vei levyrit nimiinsä 41-20 ja dominoi peliä kaikilla osa-alueilla. Torstaina Suomi petrasi ja joukkue onnistui voittamaan Tero Kuivalaisen johdolla ottelun toisen puoliajan 45-43, vaikka voitosta ei pystynytkään tosissaan taistelemaan. Torpan Poikia edustava Kuivalainen pussitti 26 pistettä. Keskiviikon tehokkain suomalainen oli Hongan Shawn Huff, joka kirjautti teholukemat 20/3.
Latvia-ottelut olivat Harri Jokelan valmentamalle Suomelle valmistautumista huhtikuussa pelattavaan EM-jatkokarsintaan. Puhtaita papereita Jokela ei otteluista ollut pelaajilleen valmis antamaan kuin jälkimmäisen kamppailun jälkimmäisestä puoliskosta.
– Kyllä tuli taas todistettua suomalaisen ja kansainvälisen pelaamisen välinen ero. Kansainvälisissä peleissä aikaa ja tilaa on pirun paljon vähemmän, jonka lisäksi häviämme suoritusvarmuudessa ja tekemisen meiningissä. Oltiin selkeästi pehmeämpiä, ruoti Jokela.
Suomi selvitti viime elokuussa tiensä jatkoon EM-karsinnan ensimmäisestä vaiheesta. Huhtikuun 17.-21. päivinä Puolan Inowroclawissa pelattavassa jatkokarsinnassa Suomi saa vastaansa Italian, Liettuan, Puolan, Slovakian sekä Turkin. Turnauksen kolme parasta selviytyy Saksassa kesällä 2002 järjestettävään EM-lopputurnaukseen.
Suomi – Latvia 82 – 99 (37-56), 18-vuotiaiden maaottelu, Helsinki 21.3.2002
Jari Vanttaja 2/1 Shawn Huff 19/12 Patrik Wikberg 5/0 Jukka-Pekka Väänänen 2/2 Tero Kuivalainen 26/1 Panu Pursiainen 4/2 Hans Timola 4/0 Ville Mäkäläinen 2/0 Mikael Haanpää 9/3 Mikko Laanniemi 0/2 Antero Lehto 0/0 Nanayaw Awuah-Addae 9/1
Suomi – Latvia 63 – 94 (25-44), 18-vuotiaiden maaottelu, Helsinki 20.3.2002
Jari Vanttaja 6/1 Shawn Huff 20/3 Patrik Wikberg 2/1 Jukka-Pekka Väänänen 0/0 Tero Kuivalainen 7/3 Panu Pursiainen 8/4 Hans Timola 2/2 Ville Mäkäläinen 5/1 Mikael Haanpää 6/0 Mikko Laanniemi 2/2 Antero Lehto 5/1 Nanayaw Awuah-Addae 0/2