Suomen 18-vuotiaiden poikien ja tyttöjen ja 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueet peittosivat Tanskan korisnuorten Pohjoismaiden mestaruuskisojen avauspäivänä Ruotsin Solnassa. Tanska sinnitteli viimeiseen asti suomalaisten kannoilla kaikissa Suomen voittopeleissä, mutta suomalaisten intensiteetti ja puolustus olivat lopulta tanskalaisille liikaa.
Suomen juniorimaajoukkueet kuittasivat Ruotsin Solnassa pelattavien vuotuisten PM-kisojen toisenakin pelipäivänä kolme voittoa neljästä mahdollisesta. 18-vuotiaat pojat ja 16-vuotiaat tytöt hakivat toiset perättäisvoittonsa Viron kustannuksella ja 16-vuotiaat pojat hakivat turnauksen ensimmäisen voittonsa.
Suomen nuorten maajoukkueet eivät säälineet länsinaapuria Baltic Sea Cupin päätöspäivänä, vaan ”Sudenpennut” jylläsivät neljään komeaan voittoon Ruotsista lauantaina. Suomen 18-vuotiaat tytöt ja 16-vuotiaat pojat selvisivät turnausvoittajiksi omissa ikäluokissaan voitettuaan kaikki kolme otteluaan.
Suomen 16-vuotiaiden poikien ja tyttöjen maajoukkueet jyräsivät näyttäviin voittoihin isäntämaa Virosta Tallinnassa pelattavan Baltic Sea Cupin toisena päivänä. Pojat voittivat ottelunsa 77–45 (39–20) ja tytöt 63–33 (28–19). 18-vuotiaat tytöt puolestaan karkasivat tiiviillä puolustuksellaan kotijoukkueelta 48–40 (31–20).
Vuotuinen Baltic Sea Basketball Cup käynnistyi torstaina Tallinnassa. Suomen 18- ja 16-vuotiaat tytöt ja pojat saivat avauspäivänä vastaansa Latvian vastaavien ikäluokkien maajoukkueet. Suomalaisjoukkueista voittoihin selvisivät avauspäivänä 18-vuotiaat tytöt ja 16-vuotiaat pojat, jotka peittosivat Latvian trilleriotteluissa.
Kaudella 2011/12 SM-sarjan avausvoittonsa vasta tammikuussa hakenut Keravan Energia Team pääsi tällä kaudella avausvoiton makuun jo neljännellä runkosarjaottelussaan päihittämällä Hyvinkään Pontevan kotonaan 95–83 (59–47). Lappeenrannan Catz ja Tapiolan Honka jatkoivat puolestaan tappiottomien ottelujen sarjaansa.
188-senttinen, marraskuussa 24 vuotta täyttävä newyorkilainen Kristina Ford täydentää Hyvinkään Pontevan naisten SM-sarjajoukkueen. Kotikaupunkinsa Iona Collegen riveissä viime kaudella seniorivuotensa päättänyt Ford kirjautti viimeisellä yliopistokaudellaan 13,9 pistettä ja 7,0 levypalloa ottelua kohden.
Hyvinkään Pontevan naisten SM-sarjajoukkue on vahvistunut uudella amerikkalaispelaajalla. Vastikään 24 vuotta täyttänyt 186-senttinen Kathlyn Varno pelasi viime kaudella Saksan kakkosbundesliigassa.
Suomen 18-vuotiaiden maajoukkue sai maaottelukesälleen voitollisen päätöksen, kun joukkue haki B-divisioonan EM-kisojen viimeisenä päivänä sijoitusottelussaan 74–72 (37–30)-voiton Ukrainasta. Suomen siivitti 11. sijalle Evianna Sipilä, joka tyylitteli ottelussa maaottelu-uransa piste-ennätyksen, 22.
Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue ryhdistäytyi torstain suurinumeroisen Hollanti-tappion jälkeen ja pelasi Hollannin kanssa jatkoajalle venyneen trilleriottelun perjantaina Tampereella. Suomen harmiksi Hollannin Shane Hamminkin neljä sekuntia ennen loppua upottama vapaaheitto vei vieraat 79–80 (42–43, 73–73)-voittoon.
Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue jatkoi pelejään ikäluokkansa B-divisioonan EM-kisoissa kaatamalla kahden välipäivän jälkeen Itävallan 56–53 (27–18). Emmi Leino ja Noora Korhonen olivat joukkueensa terävimmät. 18-vuotiaat pojat puolestaan hävisivät Tampereella Delfin Basketin avausottelussa Hollannille 56–81 (26–40).
Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kääräisi B-divisioonan EM-alkusarjan neljän ottelun urakkaansa voitokkaasti. Norja taisteli pitkään tasaisesti Suomea vastaan, mutta ottelun jälkipuoliskolla Suomi karkasi 70–56 (29–29)-voittoon.
Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue päätti ikäluokkansa B-divisioonan EM-kisat näytöstyyliin riepottelemalla Georgiaa pistein 89–48 (43–22). Voiton myötä Suomi sijoittui kisoissa yhdenneksitoista. 18-vuotiaat tytöt puolestaan kärsivät kovan taistelun jälkeen riipaisevan 60–67 (30–28)-tappion Bulgarialle.
Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue kohtasi perjantain maaottelussa Liettuassa Kroatian, joka kaksi vuotta sitten juhli samalla ikäluokalla 16-vuotiaiden poikien EM-kultaa. Superlupaus Dario Saricin johtama Kroatia löi Suomi-pojat 81–52 (37–21). 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue puolestaan kaatui B-divisioonan EM-kisoissa Tanskalle 54–58 (28–31).
Suomen 18-vuotiaat tytöt kurittivat Sveitsiä koko arsenaalillaan B-divisioonan EM-kisojen avausottelussa takoen taululle 71–42 (37–23)-voittoluvut. 16-vuotiaat pojat puolestaan varmistivat pelaavansa omissa kisoissaan yhdeksännestä sijasta, ja 18-vuotiaat pojat kiusasivat Liettuaa Druskininkaissa.
Suomen juniorimaajoukkueille kirjattiin lauantaina kaksi voittoa, kun 16-vuotiaat pojat kukistivat Valko-Venäjän EM-kisoissa 81–69 (42–32) ja 18-vuotiaat tytöt päättivät oman EM-kisakenraalinsa 58–55 (34–26)-voittoon Englannista. Suomen 20-vuotiaiden miesten ja 16-vuotiaiden tyttöjen ottelut EM-parketeilla päättyivät tappiollisesti.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia