Lauantaina ensiesityksensä saava dokumentti Suomen koripallomaajoukkueesta kantaa nimeä ”Vuoden joukkue 2013 #Susijengi”. Dokumentti esitetään Yle TV2 –kanavalla lauantaina 25.1. klo 12:19 alkaen. Basket.fi julkaisi dokumentin virallisen trailer-videon.
MaSu-Basketin kasvatti Iikka Mäki, 19, teki ensiesiintymisensä Espanjan ACB-liigakokoonpanossa myöhään sunnuntai-iltana Suomen aikaa. Viime kaudet ACB-joukkue Manresan farmissa pelannut 195-senttinen Mäki kuului Manresan edustusjoukkueen kokoonpanoon ottelussa Valenciaa vastaan.
Vuoden joukkueena tiistaisessa Urheilugaalassa palkitun Susijengin uskomaton tarina viime syyskuun EM-kisoista on taltioitu dokumentiksi. Pääosassa dokumentissa ovat Susijengin lisäksi Susijengi-fanit, jotka palkittiin Vuoden Urheilukulttuuriteosta. Sykähdyttävä ja tunteikas dokumentti esitetään Ylen TV2-kanavalla lauantaina 25.1. klo 12:05.
Suomi-koriksen suuri vuosi 2013 sai tunnustuksensa Suomen Urheilugaalassa. Urheilugaalan suuri raati palkitsi Susijengin vuoden joukkueena, päävalmentaja Henrik Dettmannin vuoden valmentajana sekä koripallon EM-kisojen fani-ilmiön vuoden urheilukulttuuritekona, jonka lisäksi pitkäaikaiset suomalaiset koripallovaikuttajat saivat ansaitsemansa kunnianosoitukset.
Suomen miesten Susijengiä ja venäläistä BC Himkiä edustava MaSu-Basketin kasvatti Petteri Koponen, 25, on valittu Suomen Urheilutoimittajien Liiton valinnoissa vuoden koripalloilijaksi jo kolmantena vuonna perättäin. Vuosi 2013 oli Koposelle hänen uransa menestyksekkäimpiä.
Suomen poikien ja tyttöjen maajoukkueiden päävalmentajat ja valmennusjohto on valittu vuodelle 2014. Nimettyjen valmentajien keskuudesta löytyy taas kerran huippuammattilaisia, kuten Korisliiga-valmentajat Ari Tammivaara ja Sami Toiviainen. Uusina kasvoina Sudenpennuille antavat oppia myös kaikkien aikojen suomalaispelaaja Hanno Möttölä sekä Tapiolan Hongan Tuomas Iisalo.
Helsinkiläinen Wartti Basket järjesti joulukuun alussa Street Basket-tapahtuman Kallahden palloiluhallilla. 3 vastaan 3 -peleistä koostunut ilmaistapahtuma keräsi paikalle ennätysmäärän nuoria koripalloilijoita. Osallistujamäärät ovat olleet hurjia myös mm. Oulussa ja Heinolassa.
Susijengin ja slovenialaisen Union Olimpija Ljubljanan aloitusviisikoissa takamiehenä pelaava Sasu Salin, 22, on nimetty Eurocup-kauden 2013/14 seitsemännen viikon arvokkaimmaksi pelaajaksi (MVP). 191-senttinen MaSu-Basketin kasvatti myllytti 24 pistettä, kun Olimpija nautiskeli ranskalaisen Villeurbannen nurin pistein 86–48.
Euroopan kovimpana kansallisena koripallosarjana tunnettu Espanjan ACB sai sunnuntaina kentälle neljännen suomalaispelaajansa kautta aikain, kun viime kesän Susijengi-debytantti Joonas Cavén asteli parketille Joventut Badalonan ottelussa hallitsevaa Espanjan hopeamitalisti FC Barcelonaa vastaan. Cavén urakoi Joventutin paidassa vajaat kuusi minuuttia.
Suomen Koripalloliiton päätös hakea villiä korttia Espanjan kesän 2014 MM-kisoihin Suomen miesten Susijengille sai sosiaalisen median leimahtamaan liekkeihin. Susijengi sijoittui syyskuussa pelatuissa EM-kisoissa yhdeksänneksi ja oli voittosuhteellaan (5-3) kisojen kuudenneksi paras joukkue.
Miesten Divari B sai varaslähtönsä torstai-illalla, kun Julius Rajala takoi 30 ja Oskar Michelsen 25 pistettä HBA-Märskyn nujertaessa Ura Basketin Kaarinassa. Kahdeksan joukkueen vahvuisena pelattavassa Divari B:ssä nousua lähtee hakemaan ennakkosuosikkina Jussi Räikän luotsaama Ura Basket yhdessä Jari Laineen BC Jyväskylän kanssa.
Kesällä ensiesiintymisensä Suomen miesten Susijengissä tehnyt tamperelaislähtöinen laiturilupaus Joonas Cavén, 20, aloittaa kolmannen ammattilaiskautensa Espanjassa. 211-senttinen Cavén kuuluu alkavalla kaudella Espanjan huippukovaa ACB-liigaa pelaavan Joventut Badalonan kehitysryhmään, josta nostetaan kesken kauden pelaajia edustusjoukkueeseen.
Suomen miesten maajoukkueen toinen perättäinen EM-kisojen yhdeksäs sija on tosiasia. EM-jatkosarjan viimeisessä ottelussaan myöhään maanantai-iltana Susijengi löysi raivokkaan joukkuepuolustuksen rinnalle hurmoksellisen heittopelin ja hiljensi Ljubljanan Stozice Areenan 12,900-päisen kotikatsomon 92–76 (42–42)-voitollaan.
Kynsin hampain paikasta EM-puolivälierissä pelannut Suomen Susijengi ei antanut mitään ilmaiseksi hallitsevalle Euroopan mestarille Espanjalle EM-jatkosarjan ottelussa. Tulikuuman kolmoskäden Ljubljanan Stozice Areenalle tuoneen José Calderónin johdattama Espanja karkasi kuitenkin Suomelta neljännellä jaksolla omille teilleen ja tyylitteli voiton pistein 82–56 (42–30).
Supersuorituksiin koriksen EM-kisoissa yltänyt Suomen koripallomaajoukkue ja sponsorit lennättävät 12 koripallojunioria Suomesta kohti Sloveniaa. Juniorit valittiin Susijengi-pelaajien kasvattajaseuroista, jotka saivat itse valita matkaan lähtevän juniorin.
Hanno Möttölän uran 150. miesten maaottelun lisäksi Susijengin pelaajat rikkoivat muitakin maajoukkuerajapyykkejä EM-alkulohkonsa peleissä. Susijengin luottosentteri Tuukka Kotti, 32, nousi Jorma Pilkevaaran ohi kaikkien aikojen eniten maaotteluita pelanneiden pelaajien listalla. Kottia enemmän A-maaotteluita ovat pelanneet vain Jouko Heikkinen ja Risto Lignell.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia