Suomen koripallomaajoukkue matkustaa perjantaina Latviaan 13 pelaajan vahvuisella miehistöllä. Kakkosvitjallaan riemukkaan yllätysvoiton Israelista napanneen Suomen pelaajista Tuukka Kotin ja Teemu Rannikon pelikunnot ovat kysymysmerkkejä lauantaisessa EM-karsintaottelussa Latviaa vastaan. Petri Heinonen on nostettu Riikaan matkaavaan kokoonpanoon.
Vastoinkäymisten koettelema Suomen koripallomaajoukkue teki huikean tempun keskiviikkona Espoon Barona Areenalla. Käytännössä ilman aloitusviisikkoaan pelanneen Suomen junioripitoinen kakkosketju nöyryytti Israelin NBA- ja Euroliiga-tähtiä kukistamalla huiman jännitysnäytelmän päätteeksi ja kotiyleisön riemuksi vieraansa lukemin 84-83 (44-48).
Jalkansa sunnuntaisessa vierasottelussa Italiaa vastaan loukannut Hanno Möttölä joutuu jättäytymään sivuun Suomen keskiviikkoisesta Israel- ja ensi lauantaina pelattavasta Latvia-ottelusta. Koripallomaajoukkueen päävalmentaja Henrik Dettmann on nostanut pelaavaan kokoonpanoon maajoukkueen harjoitusvahvuudesta Vesa Mäkäläisen sekä 19-vuotiaan Sasu Salinin.
Kaudesta 2008/09 Saksan kakkosliigan Chemnitz 99ersin päävalmentajana toiminut Anton Mirolybov, 33, siirtyy tulevaksi kaudeksi Bundesliigaa pelaavan Mitteldeustcher BC Weissenfelsin apuvalmentajan tehtäviin.
Vajaa vuosi sitten Suomen koripallomaajoukkue onnistui kaatamaan EM-lisäkarsinnassa Italian 44 vuoden tauon jälkeen, kun saapasmaa jäi suomalaisten jalkoihin Porto San Giorgiossa (89-95). Sunnuntaina Suomen susipaidat yrittävät uusia temppunsa ja avata voittotilinsä Montenegro-tappiolla käynnistyneessä karsinnassa.
Suomen koripallomaajoukkue avasi EM-karsintaurakkansa kotitappiolla Montenegroa vastaan. Suomi törmäsi vieraiden puolustusmuuriin ja taipui Vantaan Energia Areenan parketilla ”kuolemanlohkoksi” nimetyn kärkisijalle siirtyneelle Montenegrolle tuloksella 60-74 (21-31).
Euroopan A-divisioonaan vasta vuosi sitten noussut Montenegro osoitti heti maanantaisessa EM-karsinta-avauksessaan kuuluvansa maanosan koripalloeliittiin nöyryyttämällä EM-kisajoukkue Latviaa. Vastikään miljoonasopimuksen siirtymisestään NBA-kentille tehnyt Nikola Pekovic marssittaa montenegrolaiset torstaina Suomen kimppuun Vantaan Energia Areenan parketille.
Miesten maajoukkueen päävalmentaja Henrik Dettmann on nostanut Suomi koriksen tulevaisuuden lupauksiin kuuluvan Sasu Salinin, 19, miesten maajoukkuevahvuuteen. 191-senttinen Salin palasi alle viikko sitten Itävallasta 20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisoista.
Petteri Koposen paluu miesten maajoukkueen pelaavaan kokoonpanoon lykkääntyy toistaiseksi. Koposen jalan parantumista edistetään tiistaina rutiinioperaatiolla.
Miesten maajoukkueen tulokaskatras tekee hiljalleen tuloaan aikuisten maaotteluihin. Korihaiden Petri Heinonen pelasi tehokkaita minuutteja jo viime viikon turnauksessa ja Katajan Antti Kanervo tekee ensiesiintymisensä torstaina Lontoossa.
Miesten maajoukkueen valmistautuminen elokuussa pelattaviin EM-karsintoihin on alkanut positiivisissa merkeissä. Kesän neljästä ensimmäisestä maaottelustaan yhtä monta voittoa hakenut Suomi hioo tällä viikolla joukkuepeliään Lontoossa Kanadaa ja Iso-Britanniaa vastaan.
Maajoukkuelaituri Kimmo Muurinen on toipunut alkukesän tyräleikkauksestaan ja harjoitellut viime viikosta lähtien täysipainoisesti miesten maajoukkueen kanssa. Muurisen odotetaan pelaavan kesän ensimmäiset maaottelunsa torstaina tai perjantaina Lontoossa.
Maaottelukautensa kahdella voitolla Portugalista avannut miesten koripallomaajoukkue matkustaa seuraavaksi Ranskaan Belgian maajoukkueen vieraaksi. Suomi kohtaa torstaina Boulognessa Belgian ja perjantaina Calaisissa Tunisian.
Elokuisiin EM-karsintoihin valmistautuva Suomen miesten koripallomaajoukkue pelaa kesän ensimmäiset maaottelunsa ensi viikon alussa Portugalin Rio Maiorissa. Otteluissa Suomea vastaan asettuu isäntämaa Portugali.
Suomen miesten koripallomaajoukkue aloittaa valmistautumisensa elokuun EM-karsintoihin 21.-24. kesäkuuta Helsingissä ja Vantaalla järjestettävällä leirityksellä. Juhannuksen jälkeen maajoukkue jatkaa leiritystään Forssassa.
Euroopan koripalloliiton (FIBA Eurooppa) hallitus on päättänyt laajentaa miesten EM-lopputurnaukseen osallistuvien maiden määrää vuodesta 2013 alkaen. Vuonna 2011 EM-kisat pelataan viimeistä kertaa 16 joukkueen vahvuudella, jonka jälkeen Euroopan mestaruudesta kisailee lopputurnauksessa 24 maata.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia