Susijengin MM-karsintaikkunan toinen ottelu päättyi tappioon Helsingin Jäähallissa, kun Tshekki oli etevämpi loppulukemin 56-64 (30-25). Nihkeä ja vähäkorinen kamppailu ratkesi päätösneljänneksellä, kun tshekkiläiset rohmusivat hyökkäyslevypalloja ja Blake Schilb äityi ilmiliekkeihin kolmosen takaa.
Salon Vilppaan Juho Nenonen ja Kataja Basketin Ilari Seppälä nousevat Susijengin kokoonpanoon maanantai-illan MM-karsintaotteluun Tshekkiä vastaan. Susijengistä sivussa Tshekki-ottelussa ovat Tuukka Kotti ja Antto Nikkarinen. Lapuan Korikobrien kasvatti Seppälä, 24, pelaa maanantaina uransa ensimmäisen miesten maaottelun.
Susijengin urakka vuoden 2019 Kiinan MM-kisojen karsinnoissa alkoi joukkueelle jo ominaiseksi tavaksi muodostuneella trillerillä, 80-82 (36-39) -vierasvoitolla Bulgariasta. Jamar Wilson piti päänsä kylmänä Bulgarian loppurutistuksessa ja Antti Kanervo tahditti kolmosillaan Susijengin karkumatkalle, mutta elintärkeän karsintavoiton suurin sankari oli koko joukkue.
Susijengi matkustaa torstaiaamuna Bulgarian Botevgradiin, missä joukkue aloittaa perjantai-iltana karsinnat pääsystä Kiinan vuoden 2019 MM-kisoihin. Päävalmentaja Henrik Dettmann on kutsunut mukaan kaikki 14 pelaajaa, jotka ovat kuuluneet Susijengin marraskuun leiritykseen tällä viikolla.
Helsingissä pelattujen koripallon EM-kotikisojen asiakastyytyväisyyskyselyn mukaan kävijöistä peräti 99,2 prosenttia suosittelisi Susijengin ottelutapahtumaa ystävälleen. EM-kisaotteluiden tunnelma hipoi asiakkaiden mielestä täydellisyyttä. Asiakastyytyväisyyskyselyn toteutti Sport Business School Suomen Koripalloliiton toimeksiannosta.
Koripallon MM-karsintojen kolkutellessa ovella jatkuu FIBA Euroopan ja Euroliigan välinen aikataulukiista, joka koskee marras- ja helmikuun MM-karsintaikkunoita. Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann harmittelee pattitilannetta, jossa pelaajat ovat joutuneet pelinappuloiksi valtataistelussa lajiliiton ja maanosan suurseurojen välillä.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on esitellyt uuden miesten ranking-järjestelmänsä, joka mukailee FIBA:n tuoretta kalenterimuutosta, tuo mukaan 62 aiemmin rankingiin kuulumatonta joukkuetta sekä päivittyy entistä reaaliaikaisemmin. Kotikisoissaan säväyttänyt Susijengi kohosi maailman rankingissa 11 sijaa 21. sijalle ja Euroopan rankingissa peräti 13. sijalle.
Kansainvälinen koripalloliitto on tehnyt muutoksia tulevien Euroopan MM-karsintojen otteluohjelmaan ratkaisuehdotuksena FIBA:n ja Euroliigan välejä hiertäneeseen aikataulukiistaan. Torstaipäiviksi pelattavaksi merkityt MM-karsintaottelut siirtyvät yhdellä päivällä eteenpäin marras- ja helmikuun karsintaikkunoissa.
Susijengin EM-taival sai päätöksensä Istanbulin yössä neljännesvälieriin, kun avausneljänneksellä tulikuumana heittänyt Italia karkasi 57-70 (29-48) -voittoon. Susijengi kiri italialaisten kahteenkymmeneen pisteeseen venyneen johdon kalkkiviivoilla vielä yhdeksään pisteeseen, mutta sen lähemmäksi Suomi ei yltänyt.
Suomen EM-alkulohko Helsingissä päättyi voitokkaasti kahden maan joukkueiden ja fanien ottaessa mittaa toisistaan Hartwall Arenalla. Sitkeä Islanti piinasi Susijengiä pitkään, kunnes päätösneljänneksellä Suomi veti ohitse 83-79 (42-40) -voittoon Sasu Salinin johdolla. Suomen EM-pelit jatkuvat viikonloppuna neljännesvälierissä Italiaa vastaan Istanbulissa.
Susijengi varmisti menolippunsa Istanbuliin EM-jatkosarjaan Hartwall Arenalla Suomen maajoukkuehistorian ennätysyleisön 12 327 katsojan edessä. Susijengi repi aikaisen johdon Petteri Koposen ilmiömäisellä pelillä Kreikasta, joka hiipi päätösneljänneksen aikana vielä neljän pisteen päähän, kunnes lopullisen niitin EM-kisojen kolmannelle voitolle 77-89 (33-45) löi ”Taikuri” Teemu Rannikko.
Susijengi tarjosi jälleen EM-kotikisoissa kuin käsikirjoitetun jännitysnäytelmän, jossa tunneskaalat aaltoilivat edestakaisin epätoivosta riemunkiljahduksiin. Susijengi oli jo sillassa loppuunmyydyssä Helsinki Areenassa Puolaa vastaan, mutta nousi ällistyttävästi kahdesti jatkoajalle ja lopulta voittoon 90-87 (36-32, 66-66, 78-78) kenraali Petteri Koposen ja superlupaus Lauri Markkasen johdolla.
Suomen EM-kotikisojen kiihkeä lauantai-ilta jäi palkinnotta Helsinki Areenalla 11 963 katsojan edessä. Ensimmäisellä puoliajalla kymmenen pisteen taakse ajautunut Susijengi äityi kotiyleisön ulvonnan ja Areenan perusteita rymistäneen kannustuksen myötä mielettömään kiriin, mutta kalkkiviivoilla Slovenia oli etevämpi voittaen 78-81 (42-52).
Susijengin EM-kotikisat Helsingissä alkoivat jymypaukulla, kun infernaaliseen kannustukseen äitynyt 12 167 -päinen 6. pelaaja huudatti Suomen ilmiömäiseen jatkoaikavoittoon tähtisikermä Ranskasta 84-86 (33-32, 72-72). Suomen sankarit olivat Jamar Wilson, joka nosti Susijengin voittoon viisi sekuntia ennen summeria ja Sasu Salin, joka onnistui häiritsemään Nando de Colon heittoyrityksen vajaaksi.
Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann valmennusjohtoineen on nimennyt kahdentoista pelaajan kokoonpanon, joka edustaa Suomea torstaina alkavissa EM-kotikisoissa. Ryhmän runko koostuu kokeneista arvokisakävijöistä, mutta mukana on myös kaksi arvokisajoukkueen ensikertalaista.
Susijengin EM-kisoihin valmistavien maaotteluiden jakso huipentui perjantaina kisapyhättö Hartwall Areenalla, kun maajoukkue haastoi vahvasti esiintyneen Venäjän. Rohkeasti hyökännyt Susijengi pääsi useaan otteeseen ottelussa kahden heiton päähän, mutta Venäjällä oli aina toisessa päässä ratkaisu valmiina. Venäjä venyi lopulta 91-100 (38-45)-vierasvoittoon.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia