Korihait-kasvatti Gerald Lee Juniorin yliopistojoukkue Old Dominion on saanut kutsun NCAA-mestaruusturnaukseen, lempinimeltään ”Big Dance”. NCAA-turnauksessa pelaavat 31 eri konferenssin voittajaa sekä erityisen valintakomitean kutsumana 34 muuta joukkuetta NCAA I divisioonasta, jossa on mukana kaikkiaan 336 joukkuetta.
Yhdysvaltain yliopistokoripallon kauden huipennus jäi lyhyeksi Suomen maajoukkuepelaajien Samuel Haanpään ja Shawn Huffin edustaman Valparaison osalta. ”Valpo” kärsi tappion konferenssiturnauksensa puolivälierissä. Seuraavassa myös muita suomalaissähkeitä USA:sta.
Suomen miesten maajoukkueen aloitusviisikon vakiojäseneksi viime kesänä noussut Shawn Huff on ollut kovassa vedossa koripallon yliopistokauden alkumetreillä. 198-senttinen suomalainen on johdattanut opinahjonsa Valparaison kahteen voittoon. Seuraavassa myös muita suomalaissähkeitä Yhdysvalloista.
Suomen 20-vuotiaat miehet kärsivät B-divisioonan EM-turnauksen ensimmäisen tappionsa Portugalin Lissabonissa pahimpaan mahdolliseen aikaan. Georgia otti välierässä revanssin alkusarjassa kokemalleen tappiolle voitettuaan 74-63. Samalla Georgia nousi EM-kisojen A-divisioonaan, kun Suomi jäi nuolemaan näppejään.
Suomen 20-vuotiaat miehet hankkivat lievää lohdutusta välierätappiolleen kukistamalla B-divisioonan EM-turnauksen pronssipelissä Puolan. Suomalaisten voittolukemat kirjattiin 91-75. Tuloksen myötä Suomen voittosuhteeksi muotoutui upea 7-1, vaikka nousu A-divisioonaan jäikin haaveeksi.
Suomen voitokas taivallus 20-vuotiaiden B-divisioonan EM-kisoissa sai jatkoa, kun Belgia kaatui ylemmän jatkosarjan päätösottelussa lukemin 79-55. Voitto oli suomalaisnuorten kuudes peräkkäinen. Suomi pelaa noususta A-divisioonaan myöhään lauantai-iltana Georgiaa vastaan.
Suomen 20-vuotiaat varmistivat myöhään keskiviikko-iltana ylemmän lohkosarjan voiton ikäluokkansa B-divisioonan EM-kisoissa. Suomi kuritti Itävaltaa lukemin 95-62. Näin suomalaisten kolmen kuukauden mittainen urakka valmistautumisjaksoineen huipentuu myöhään lauantaina pelattavaan välierään, jossa panoksena on nousupaikka A-divisioonaan.
Suomen voittokulku jatkuu 20-vuotiaiden B-divisioonan EM-kilpailuissa. Joukkueen neljäs voitto kirjattiin ylemmän jatkosarjan avausottelussa Makedoniaa vastaan. Vasta 18-vuotiaan Petteri Koposen johdattamana suomalaiset olivat etevämpiä lukemin 77-68.
Suomen 20-vuotiaiden miesten pelillinen taso ei laskenut, vaikka ohjelmassa oli myöhään sunnuntai-iltana merkityksetön ottelu. Suomi kukisti B-divisioonan EM-kilpailuiden alkusarjan viimeisessä ottelussaan Islannin selvin 100-61-numeroin. Lohkovoiton Suomi oli varmistanut jo aiemmin.
Suomen 20-vuotiaat miehet ottivat jo toisen voittonsa B-divisioonan EM-kisoissa Portugalin Lissabonissa. Suomi nujersi Hollannin lukemin 85-75, kun avausottelussa kaatui Georgia. Samalla varmistui jo Suomen alkulohkon voitto.
Suomi nappasi arvokkaan päänahan heti kättelyssä, kun 20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kilpailut polkaistiin käyntiin Portugalin Lissabonissa. Suomalaiset onnistuivat kukistamaan huipputasaisessa ottelussaan nimekkään Georgian loppuluvuin 87-81.
Ikäluokan hallitseva Euroopan mestari Venäjä voitti myös toisen maaottelunsa Suomen 20-vuotiaita vastaan. Venäjän voittolukemat kirjattiin perjantaina Moskovassa 87-61, kun ne päivää aiemmin olivat 77-57.
Portugalissa 14.-23.7. pelattaviin B-divisioonan EM-kisoihin valmistautuva Suomen 20-vuotiaiden maajoukkue viimeistelee kisakuntoaan parhaillaan kovassa seurassa. Moskovassa ikäluokan hallitsevan mestarin Venäjän vieraana oleva Suomi kärsi joukkueiden ensimmäisessä kohtaamisessa 57-77 tappion isännille.
Puolan 20-vuotiaat miehet ottivat toisen voiton suomalaisista ikätovereistaan, kun joukkueet kohtasivat toisensa sunnuntaina toistamiseen Gdanskissa. Puola karkasi toisella puoliajalla ja juoksi lopulta 87-57-voittoon.
Portugalissa 14.-23.7. pelattaviin B-divisioonan EM-kisoihin valmistautuva Suomen 20-vuotiaiden maajoukkue hävisi Puolan Gdanskissa lauantai-iltana isäntämaalle lukemin 76-85. Tasainen ottelu ratkaistiin viimeisellä minuutilla, jonka Puola vei 9-0.
Suomen miesten koripallomaajoukkueella on luvassa jälleen tiivis kesäohjelma päävalmentaja Henrik Dettmannin komennossa. Kaikki kesällä vuodatettu hiki tähtää syyskuuhun, jolloin A-divisioonaan nousua hakeva maajoukkue käynnistää EM-karsinnat neljällä ottelulla.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia