Bulgaria otti askeleen kohti ensi vuoden EM-kisoja, kun se voitti Suomen miesten koripallon EM-karsintaottelussa lukemin 102-90 (46-47). Kolmannella jaksolla hetkeksi hurmioon 3500-päisen ja äänekkään kotiyleisönsä edessä päässyt Bulgaria ratkaisi ottelun hurjalla kolmossumalla.
Hienon debyyttikesän miesten maajoukkuepaidassa pelannut Mikko Koivisto suuntasi sunnuntaina takaisin Yhdysvaltoihin haikein mielin. Koiviston opinahjo UNC-Greensboro vaati takamiehensä takaisin koulunpenkille ja jättämään kesken Suomen käynnissä olevan EM-karsintaurakan.
Maajoukkueen vakiokasvoihin kuuluva 205-senttinen FoKoPo-kasvatti Tuukka Kotti on kuntoutunut sormivammasta, joka keskeytti hänen lupaavasti käynnistyneen kautensa Italian liigan Rietin riveissä. Kotin seuraava haaste on miesten EM-karsintaotteluissa, jotka alkavat lauantaina 23. elokuuta kotiottelulla Bulgariaa vastaan. Ennen sitä Kotti ja kumppanit vierailevat Ranskassa kovatasoisessa turnauksessa.
Uransa ensimmäisen miesten maaottelun sunnuntaina Liettuaa vastaan pelannut 21-vuotias Mikko Koivisto oli häikäisevä debyytissään. Pussihukkien kasvatti marssi Liettua-otteluun Suomen avausviisikossa ja heitti heti kättelyssä Suomen korkeimman pistemäärän, 17. Koivistolle on tiedossa lisävastuuta vielä kuluvan kesän aikana, kun Teemu Rannikko ja Juha Sten toipuvat loukkaantumisistaan.
Suomen miesten koripallomaajoukkue kohtasi kesän maaotteluavauksessaan Pekingin olympialaisiin valmistautuvan Liettuan. Suomi shokeerasi Liettuan Siemens Areenan yleisöä siirtymällä 28-34-puoliaikajohtoon, mutta sai Liettuan maailmantähdiltä opetuksen ottelun kolmannella kymmenminuuttisella, jonka Liettua vei 37-6. Loppulukemat kirjattiin Liettuan hyväksi 90-62 (28-34).
Suomen miesten koripallomaajoukkue on matkustanut Liettuan Vilnaan pelaamaan kesän ensimmäisen maaottelunsa. Suomi aloittaa maaottelukesänsä todellisella huippukamppailulla, kun Pekingin olympialaisiin valmistautuva Liettua testaa sunnuntaina iskukykynsä Suomea vastaan.
Pitkäaikainen LrNMKY-kapteeni Pasi Riihelä jatkaa Lappeenrannassa pelikaudella 2008/2009. Seitsemän pelikautta Lappeenrannassa viihtynyt 199-senttinen, 33-vuotias Riihelä avustaa seuraa tulevalla kaudella myös markkinointityössä.
Viime kaudet Long Islandin yliopistossa koripalloillut ja opiskellut Minna Sten, 20, on solminut naisten SM-hopeajoukkue Catz Lappeenrannan kanssa sopimuksen. Tuore sopimus kattaa kaksi seuraavaa pelikautta.
Naisten mestaruussarjan parhaasta pelaajasta ei jäänyt sarjan valmentajien ja kapteenien äänestyksessä epäselvyyttä. SM-pronssia voittaneen Helsingin NMKY:n ja maajoukkueen sentteri Niina Laaksonen oli äänestyksen suvereeni ykkönen haalittuaan lähes 90 prosenttia mahdollisista äänistä.
Viimekesäisen NBA-varauksen jäljiltä suomalaisen koripalloyleisön katseet kohdistuivat Espoon Hongan ja maajoukkueen pelintekijään Petteri Koposeen. Liigajoukkueiden valmentajat ja kapteenit arvioivat Koposen lunastaneen häneen kohdistuneet odotukset äänestettyään tuoreen Suomen mestarin Korisliigan vuoden pelaajaksi.
Suomen maajoukkuepeluri Tiina Sten ahertaa parhaillaan WNBA-joukkue Los Angeles Sparksin harjoitusleirillä. NBA-legenda Michael Cooperin vetämissä harjoituksissa meno on Stenin mukaan ”rankkaa”.
Korisliigan runkosarjan voittanut Lappeenrannan NMKY haki balsamia välierätappiostaan saamilleen haavoille voittamalla pronssiottelussa helsinkiläisen ToPon tuloksella 64-56 (32-24). Mitali on LrNMKY:n historian kolmas.
Suomen mestaruutta puolustava Espoon Honka rymisteli Korisliigan finaaleihin ilman loukkaantunutta pelintekijäänsä Petteri Koposta. Honka vei neljännen välierän nimiinsä Lappeenrannan NMKY:tä vastaan näytöstyyliin ja voitti ottelusarjan 3-1. Finaalisarjassa Honka kohtaa Kouvot. Mestaruustaisto käynnistyy ensi maanantaina (21.4.) Kouvolassa.
Kouvolalainen Kouvot ja Espoon Honka vei kotiedut Korisliigan välierävastustuksiltaan heti ottelusarjojen alkajaisiksi. Kouvot kukisti Helsingissä ToPon 84-74 (45-27) ja Espoon Honka pahasti vajaalukuisen Lappeenrannan NMKY:n 92-67 (47-30). Toiset välieräottelut pelataan perjantaina.
Korisliigan runkosarjan voittanut Lappeenrannan NMKY eteni torstaina sarjan välieriin haettuaan Tampereelta voiton Pyrinnöstä 71-79 (33-40) -tuloksella. LrNMKY voitti puolivälieräsarjan 3-1 -voitoin. Ottelusarja helsinkiläisen ToPon ja Porvoon Tarmon välillä puolestaan venyi viidenteen ja ratkaisevaan peliin.
Tampereen Pyrintö vastasi Korisliigan pudotuspelien ensimmäisestä yllätyksestä, kun se otti täpärän kotivoiton Lappeenrannan NMKY:stä lukemin 84-81 (50-35). Pyrintö tasoitti puolivälierien otteluvoitot 1-1:een.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia