Naisten koripallomaajoukkue joutui taipumaan Teneriffalla käydyssä kansainvälisessä turnauksessa myös Liettualle. Torstaina Espanjalle hävinnyt Suomi kärsi myöhään perjantai-iltana liettualaisille 62-96-tappion.
Vuoden 1993 Euroopan mestari Espanja osoitti suomalaisille, miksi joukkue kuuluu syyskuussa Ranskassa pelattavien EM-kisojen ennakkosuosikkeihin. Espanjattaret jyräsivät myöhään torstai-iltana Suomen yli Teneriffalla pelatussa ottelussa murskalukemin 83-44.
Naisten maajoukkueella ei ollut ongelmia sunnuntaina jatkaa voittoputkeaan Viroa vastaan. Suomen 90-52-voitto oli kahdeksas peräkkäinen naapurimaasta.
Naisten maajoukkueen vierailu Tallinnaan alkoi voitokkaasti. Suomi vei EM-karsintoihin valmistavan tuplamaaottelun ensimmäisen osan nimiinsä lukemin 85-77. Flunssainen Auli Nyman ei pelannut, mutta se ei ollut tarpeenkaan, kun Heli Roukanoja dominoi korinalustoja.
Suomen naiset murskasivat sunnuntaina Ruotsin yllättävän suurinumeroisesti. Eroa arkkivihollisten välille tuli peräti 41 pistettä (82-41). Voitollaan Suomi pääsi juhlimaan PM-kultaa 12 vuoden tauon jälkeen.
Suomen naismaajoukkue selvitti lauantaina kotijoukkue Norjan tieltään Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa. Kantona kaskessa Suomen mestaruustoiveita ajatellen on enää Ruotsi, jonka Suomi kohtaa sunnuntaina.
Naisten maajoukkue otti toisen voittonsa Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa perjantaina. Suomi kukisti korinaluspelaajiensa avulla Tanskan pienien vaikeuksien jälkeen 67-51.
Suomen naisten koripallomaajoukkueella oli helppo työ avata voittotili Pohjoismaisten mestaruuskilpailuiden ensimmäisenä päivänä. Syntymäpäiväsankari Jaana Sintosen johdolla Suomi voitti Islannin torstaina lukemin 80-44.
Viikonvaihteessa Helsingissä pelatuissa maaotteluissa Jaana Sintonen saavutti uransa sadannen maaottelun, kun Suomen naiset kukistivat Viron kahdesti. Sintosen juhlaottelussa sunnuntaina Suomi nuiji vieraansa peräti 81-59 (45-23).
Uusi vuosituhat koripallokauden parhaiden valinnoissa jatkui siitä mihin edellinen jäi. Miesten SM-Koriksen parhaaksi on valittu jo toistamiseen Turun Piilosetia edustava Teemu Rannikko ja naisten parhaaksi arvostettiin jälleen Kotkan Peli-Karhujen Auli Nyman.
Katastrofaalisella 29-pisteen Irlanti-tappiolla tiensä EM-karsintaturnauksessa avanneen Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkueen unelma EM-lopputurnauspaikasta särkyi pitkälti avausottelun myötä.
Suomen 20-vuotiaiden naisten koripallomaajoukkue saavutti lopulta Pohjoismaisissa mestaruuskilpailuissa kolmannen sijan voitettuaan päätöspäivänä sunnuntaina murskanumeroin Norjan 103-52 (53-25).
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue varmisti Pohjoismaiden mestaruuden itselleen kukistamalla PM-kilpailuiden päätöspäivänä Salossa Ruotsin 85-74. Suomi ei hävinnyt turnauksessa otteluakaan.
Suomen 20-vuotiaat miehet ovat askeleen lähempänä Pohjoismaiden mestaruutta kotikilpailuissaan Salossa. Siitä Suomi piti huolen torstaina kellistämällä Tanskan 76-67. Tanskassa 20-vuotiaat naiset puolestaan kärsivät toisen tappionsa.
Sekä 20-vuotiaiden miesten että naisten PM-kilpailut käynnistyivät keskiviikkona. Turnausavauksessaan Suomen miehet voittivat Salohallissa Norjan 79-71, kun samaan aikaan naiset kärsivät tappion Ruotsille Tanskassa pelattavissa kisoissa lukemin 77-70.
Naisten olympiajoukkue kärsi kolmannen tappionsa ja saavutti toisen voittonsa käynnissä olevalta Yhdysvaltain kiertueeltaan.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia