Naisille PM-kultaa pitkän tauon jälkeen

Suomen naiset murskasivat sunnuntaina Ruotsin yllättävän suurinumeroisesti. Eroa arkkivihollisten välille tuli peräti 41 pistettä (82-41). Voitollaan Suomi pääsi juhlimaan PM-kultaa 12 vuoden tauon jälkeen.

Viimeksi Suomi oli voittanut Pohjoismaiden mestaruuden vuonna 1988. Mestaruus on ollut suomalaisille muutenkin harvinaista herkkua, sillä nyt voitettu titteli oli Suomelle vasta historian kolmas. Vuodesta 1965 lähtien PM-turnauksia on pelattu 19, joista Ruotsi on voittanut 13.

Ruotsia vastaan Suomen koritehtailua johti jälleen kapteeni Auli Nyman, joka iski taululle 19 pistettä. Onnistujia löytyi laajalla rintamalla – Anja Hellman heitti 13, Jaana Sintonen 12, Heli Roukanoja 11 ja Anu Mahlamäki kymmenen pistettä.

Monipuolisen hyökkäyksen lisäksi Suomen puolustus oli myrkkyä ruotsalaisille, josta kielivät loppunumerotkin. Ruotsi teki koko ottelussa vähemmän pisteitä kuin Suomi puoliaikaan mennessä. Tilanne 20 minuutin pelin jälkeen oli nimittäin 45-18.

Suomen saldoksi PM-turnauksesta tuli puhdas 4-0. Joukkueen pienin voitto tuli Tanskasta, jonka Suomi kukisti 16 pisteen turvin (67-51).

Ruotsi – Suomi 41-82 (18-45), naisten PM-kilpailut, Bergen, Norja 13.8.2000

Auli Nyman 19/3 Heli Roukanoja 11/3 Hanna Rotinen 1/2 Jenni Laaksonen 3/0 Heidi Adler 5/1 Anu Mahlamäki 10/2 Jaana Sintonen 12/4 Kaisa Kepsu 2/0 Susanna Rinta 6/4 Kaisa Höök 0/2 Anja Hellman 13/3