Suomen koripallomaajoukkueen visiitti Tallinnaan sai makoisan päätöksen. Suomi kukisti Martti Kuisman huikean esityksen ja loppuhetkien kylmähermoisuuden avittamina ensi vuoden EM-kisaisäntä Ruotsin lukemin 96-93. Espanjassa ammattilaisena pelaava Kuisma nakutti uudeksi maaotteluennätyksekseen 35 pistettä.
Ensi kertaa sitten kesäkuukausien koossa ollut Suomen maajoukkue joutui tunnustamaan lauantai-iltana kotiyleisönsä edessä Tallinnassa pelanneen Viron paremmakseen. Suomi piinasi isäntiään viiimeiselle minuutille saakka, mutta Viro vei lopulta Baltic Sea Cupin avauspäivän ottelun nimiinsä 101-91. Suomi kohtaa sunnuntaina Ruotsin, joka lauantain kamppailussaan hävisi Latvialle lukemin 69-84 (32-37).
Miesten koripallomaajoukkue ottaa osaa Tallinnassa 28.-29.12. pelattavaan Baltic Sea Cupiin. Turnauksen avauspäivänä Suomi kohtaa reilun vuoden vanhan Saku Arenan parketilla isäntämaa Viron. Maajoukkueen päävalmentaja Ari Tammivaara on nimennyt Tallinnaan matkustavan miehistönsä.
Suomalaislaituri Hanno Möttölän edustaman Tau Ceramica Vitorian peli kulkee. Tau voitti lauantai-iltana Espanjan liigassa Aunacablen kotonaan 94-81. Möttölä pelasi aktiiviset 23 minuuttia ja heitti 15 pistettä. Voitto oli Taulle neljäs peräkkäinen, kun huomioidaan joukkueen ottelut Espanjan liigassa sekä Euroliigassa.
Teemu Rannikko kantaa suurta vastuuta Euro Roseton pelin pyörittämisestä Italian liigassa. Sarjan kolmannella kierroksella Rannikko pelasi neljä minuuttia vaille täyden peliajan, kun Roseto haki vieraspisteet Virtus Roomalta lukemin 69-61.
Suomen maajoukkueen pelintekijä Teemu Rannikko pelasi sunnuntaina ensimmäisen ottelunsa Italian liigassa. Rannikon joukkue Euro Roseto avasi vajaamiehisenä kautensa 69-82-kotitappiolla Olimpia Milanolle. Rannikko on kautta aikojen toinen suomalaispelaaja, joka on pelannut Italian pääsarjatasolla.
Kaksi kautta Pohjois-Amerikan NBA-sarjassa pelannut Hanno Möttölä, 25, jatkaa koripallouraansa Espanjan mestarijoukkueessa. Möttölä allekirjoitti tiistaina Espanjassa kaksivuotisen sopimuksen Tau Ceramica Vitorian kanssa. Tau on yksi tämän hetken kovimmista eurooppalaisista koripalloseuroista.
Suomen koripallomaajoukkueen yhteinen kesäharjoittelu käynnistyy ensi viikolla, 10.-11. päivinä kesäkuuta, Helsingissä järjestettävällä leirillä. Maajoukkueen kesäharjoitteluun on kutsuttu 21 pelaajaa, joilla on edessään kesä-elokuun välisenä aikana 30 harjoitus- ja pelipäivää.
Suomen Koripalloliitto on valinnut SM-Koriksen maaliskuun Viking-pelaajaksi Namika Lahden Demetrius Cherryn. 201-senttinen Cherry oli suuressa roolissa lahtelaisten voittaessa maaliskuun aikana kaikki pelaamansa yhdeksän ottelua.
Espoolainen Honka voitti SM-Koriksen runkosarjan lähes näytöstyyliin. Kun tilastoihin luo katsauksen, on syy Hongan ylivoimalle helppo löytää. Joukkueen rutiinitaso on noussut korkealle ja se näkyy erityisesti Hongan heittotyöskentelyssä.
Alkukauden loukkaantumisista kärsinyt Hongan Martti Kuisma on viimeistään nyt täydessä iskussa. Kuisman nykykunnon sai keskiviikkona tuta nahoissaan BC Jyväskylä, joka joutui seuraamaan tuskallisen läheltä 31-vuotiaan konkarin huikeaa 61 pisteen esitystä.
Alkavaan kauteen SM-Koriksessa ja Pohjois-Euroopan liigassa valmistautuva Honka on tehnyt vielä yhden siirron pelaajamarkkinoilla. Maajoukkueen vakiokalustoon kuuluva Leppävaaran Pyrinnön kasvatti, 207-senttinen ja 31-vuotias Martti Kuisma palaa kotikulmilleen Espooseen.
Mahdollisuutensa jatkopaikkaan viime keskiviikon Irlanti-ottelussa menettänyt Suomen koripallomaajoukkue osoitti lauantaina Sveitsissä kovaa ammattiylpeyttä. Ottelun merkityksettömyydestä huolimatta Suomi kaivoi sotakirveen esille ja kaatoi Sveitsin lukemin 75-67.
Irlanti juotti Suomen koripallomaajoukkueelle karvasta kalkkia voittamalla Salohallin jännitysnäytelmän niukkaakin niukemmin 84-81. Maajoukkueen kannalta tappio tarkoittaa todennäköisesti sitä, että matka vuoden 2003 EM-kisoihin katkesi alkuunsa.
Suomi oli toivotun ylivoimainen Islantia vastaan keskiviikon EM-karsintaottelussa Espoon LänsiAuto Areenalla. Islantilaiset saivat oppitunnin sisäpelaamisen aakkosista ja saivat maistaa myös omaa lääkettään, kun Suomi intoutui latomaan avausjaksolla kolmen pisteen heittoja oikein urakalla sisään. Suomen voittolukemat kirjattiin tasapainoisen esityksen jälkeen 97-66 (53-26).
Suomen korismiehet aloittivat EM-karsintojen jatkopaikan metsästyksen onnistuneesti. Islanti kaatui Reykjavikissa myöhään torstain vastaiselle yölle venyneessä ottelussa loppunumeroin 84-73. Suomen sankari oli NBA-ammattilainen Hanno Möttölä, joka kuritti islantilaisia 42 pisteen edestä.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia