Kolme I divisioonan joukkuetta miesten Suomen Cupissa pudottanut Kisis kohtasi lauantaina odotetussa kamppailussa hallitsevan Suomen mestarin ja Cup-voittajan Hongan. Entisten SM- ja maajoukkuetähtien miehittämä Kisis pysyi Hongan vauhdissa 23 minuuttia, mutta joutui lopulta antautumaan lukemin 94-67.
SM-Koriksen vantaalaisjoukkue Pussihukat on hankkinut tulevan kauden sikermäänsä kaksi amerikkalaisvahvistusta. PuHu on solminut vuoden mittaiset sopimuspaperit sekä Erron Maxeyn että Johnnie Selvien kanssa. Lisäksi joukkueeseen on siirtynyt joukko uusia kotimaisia pelureita.
Kesän ajan julkisuudessa matalaa profiilia pitäneiden Pyrbasketin ja Pussihukkien miesten SM-joukkueista tarjoili lisätietoa keskiviikon Helsingin Sanomat. Lehden saamien tietojen mukaan tamperelaisen Pyrbasketin vastuuvalmentajan rooliin on astunut Miikka Sopanen.
Myös Turkki osoittautui liian väkeväksi vastustajaksi Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkueelle. Turkki opetti suomalaisille EM-jatkokarsinnan päätösottelussa puolustuksen saloja voittaen ottelun lukemin 83-43. Suomen saldoksi jäi Puolan turnauksen viidestä ottelusta viidestä tappiota.
Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue kärsi lauantaina Puolan EM-karsintaturnaksessa seitsemän pisteen (78-85) tappion Slovakialle. Häviö tiesi lopullisesti sitä, ettei Suomea nähdä tulevana kesänä Saksassa pelattavissa EM-kisoissa.
Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi myös kolmannen ottelunsa Puolassa pelattavassa EM-jatkokarsintaturnauksessa. Italia oli perjantaina vahvempi lukemin 80-72. Edellispäivinä Suomi kärsi tappiot Liettualle ja Puolalle.
Suomen 18-vuotiaiden nuorten maajoukkueet avasivat keskiviikko-iltana EM-jatkokarsintaturnauksensa otteluilla Liettuaa vastaan. Tyttöjen maajoukkue nappasi hienon voiton koripallon mahtimaasta lukemin 83-76. Pojat puolestaan kärsivät 51-97-tappion.
Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue jatkoi erinomaisia esityksiään Dubrovnikissa pelattavissa EM-karsinnoissa. Keskiviikkona Liettuan kaatanut suomalaissikermä taltutti torstaina Kreikan lukemin 65-54.
Suomen 18-vuotiaiden maajoukkue kohtasi keskiviikkona ja torstaina Helsingissä Latvian. Suomi oli molemmissa otteluissa altavastaan asemassa. Kampoihin Suomi kykeni laittamaan ainoastaan torstaisen ottelun toisella puoliajalla.
Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue nappasi vuodenvaihteen kunniaksi komean sulan hattuunsa. Maajoukkue voitti Tanskassa pelatun Pohjoismaiden mestaruusturnauksen häviämättä otteluakaan.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia