Vuoden 2012 EM-karsinnat alkoivat Suomen miesten Susijengin osalta voitollisesti, kun selkeänä altavastaajana otteluun lähtenyt Albania joutui nöyrtymään sinivalkoisen heittomyllyn edessä murskapistein 112–77 (61–30). Huippuprosentein heittonsa säkittäneen Suomen ilotulitusta johti Helsingin Jäähallin sudenpesässä piste-ennätyksensä, 29, viimeistellyt Petteri Koponen.
Viime vuoden selviytyminen EM-kisoihin ja venyminen niissä upeasti yhdeksännelle sijalle ovat nostaneet Susijengin riman korkealle. Kun koripallomaajoukkueen EM-karsinnat perjantaina käynnistyvät Helsingin Jäähallissa Albaniaa vastaan, on kotijoukkueen tavoite seuraavalle kuukaudelle selvä; lunastaa kisaliput Sloveniaan ja vakiinnuttaa asema arvokisajoukkueena.
Suomen miesten Susijengi järjesti ensi viikolla alkavien EM-karsintojen kenraaliharjoituksessaan todellisen näytöksen kaatamalla ilmiömäisellä heittopelillään kahden vuoden takaisen MM-hopeamitalisti Turkin pistein 98–82 (59–41) Saksan Bambergissa pelattavassa Supercupissa. Voitto oli Suomen ensimmäinen Turkista 20 vuoteen.
Supercupia Bambergissa isännöivä Saksa eteni hienon kotiyleisönsä edessä turnauksen loppuotteluun, kun kaatoi Suomen huipputasaisena edenneen jännitysnäytelmän jälkeen tuloksella 79-70 (40-35). Suomi saa sunnuntaina toisen mahdollisuuden viikon sisällä kokeilla MM-kakkosen Turkin kaatamista. Turkki hävisi lauantain avausottelussa Puolalle selvin 95-69-lukemin.
Suomen koripallomaajoukkue eli Susijengi lähti saalistamaan Istanbulin turnauksen avausottelussa isoa iltapalaa, mutta joutui jäämään nuolemaan tassujaan. Viime MM-kisoissa hopeaa saavuttanut Turkki runnoi kotiyleisönsä edessä 88-77 (41-35) –voiton. Suomi kohtaa turnauksen toisessa ottelussa perjantaina Iranin.
Suomen koripallomaajoukkue päätti EM-karsintoihin valmistavan Istanbulin turnauksen täystyrmäykseen, jossa lukua otti maailmanlistan 20. sijalla oleva Iran. Suomen aggressiivinen puolustus- ja hyökkäyspeli toi iranilaisia mairittelevan 80-51 (45-20) –voiton Suomelle. Voitto olympia- ja MM-kisoissakin nähdystä Iranista on jatkoa Suomen pitkäksi venyneeseen voittolistaan itseään korkeammalle sijoitetuista koripallomaista.
Suomalainen tähtitakamies Teemu Rannikko, 31, tekee paluun Euroliigaan ja Union Olimpija Ljubljanan paitaan. Vuosina 2005-07 Ljubljanassa kaksi huipputehokasta kautta pelannut ja kotiyleisön suursuosikiksi noussut Rannikko siirtyy seurassa kolmannen vuotensa aloittavan Sasu Salinin joukkuekaveriksi yksivuotisella sopimuksella. Rannikon sopimuksen myötä Euroliigassa nähdään ensi kaudella kolme suomalaispelaajaa.
Suomen miesten maajoukkue avasi kesän 2012 voittotilinsä kolmannella yrittämällä lyömällä Bosnia & Hertsegovinan Trenton turnauksen päätöspäivänä 86–74 (40–42). Heittäjähirmu Mirza Teletovicin johtama Bosnia latoi avausjaksolla Suomen häkkiin 29 pistettä, mutta Petteri Koposen herätettyä Susijengin osallistui koko joukkue ansiokkaasti voittotalkoisiin.
Suomen miesten maajoukkue jatkoi pelejään Trenton turnauksessa kohtaamalla viime vuonna Liettuan EM-kisoissa kukistamansa Montenegron. Susijengillä oli ottelun avauspuoliskolla vaikeuksia Montenegron palloscreenin puolustamisessa, ja Suomen toisen puoliskon hyvästä kiristä huolimatta Montenegro vei voiton lukemin 75–68 (40–31).
Suomen miesten maajoukkue avasi maaottelukesän keskiviikkoiltana Italian Trentossa täyden kotikatsomon edessä. Parhaimmillaan kymmenen pisteen johdossa käynyt ”Susijengi” hallitsi ensimmäistä puoliaikaa, mutta joutui kolmannella jaksolla takaa-ajajan asemaan. Kotijoukkue Italia varmisteli lopulta 79–71 (38–43)-voittonsa viimeisten minuuttien vapaaheitoillaan.
Koripallon Euroliigassa tehdään kaudella 2012/13 suomalaista koripallohistoriaa, kun Petteri Koposen BC Himki ja Sasu Salinin Union Olimpija Ljubljana kohtaavat maanosan ykkössarjan A-lohkossa. Kivenkovan lohkon muut joukkueet ovat Panathinaikos, Real Madrid, Fenerbahce sekä tulevien Euroliigan karsintojen voittaja.
Kesän 2011 EM-kisoissa historiallisen yhdeksännen sijan saavuttanut Suomen miesten maajoukkue aloittaa yhteisharjoittelukautensa maanantaina. Liettuan kisoissa menestystä niittäneen joukkueen ydinrunko pysyy koossa, jonka lisäksi joukkueeseen tekee tuloaan kourallinen mielenkiintoisia uusia pelaajia.
Uudenkaupungin Korihaita Suomen kentillä pitkään edustanut 215-senttinen, 22-vuotias bosnialaissentteri Ognjen Kuzmic varattiin viime yönä NBA-draftissa numerolla 52 Golden State Warriorsiin. Kuzmic pelasi Suomessa myös Lapuan Korikobrien paidassa.
Korisliigan päävalmentajana viisi Suomen mestaruutta saavuttanut montenegrolainen Mihailo Pavicevic, 54, luotsaa ensi kaudella helsinkiläisseura Torpan Poikia Korisliigassa. Espoon Honkaa vuosina 2000–09 valmentanut Pavicevic on viime vuosina toiminut muun muassa Montenegron miesten maajoukkueen apuvalmentajana.
Viime viikolla kolmivuotisen unelmasopimuksen venäläisen Euroliiga-seuran BC Himkin kanssa solminut Petteri Koponen, 24, on astumassa uudelle portaalle nousujohteisella urallaan. Koponen puhui tunnelmistaan Koripalloliiton järjestämässä lehdistötilaisuudessa maanantaina Helsingissä ja kertoi mm. olevansa onnellinen mahdollisuudesta haastaa maanosan kirkkaimmat tähdet.
Suomen ykköskoripalloilijaksi viime vuosina nousseella Petteri Koposella, 24, on takanaan huikea matka Malmin palloiluhallilta Euroopan huipulle. Viimeisenä kolmena vuonna Italian Serie A:n kestotähtien joukkoon singahtaneella Koposella on edessään ensimmäinen kausi Euroopan pääsarjassa, Euroliigassa.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia