Suomalaispelaajan onnistuneet kolmoset toivat Union Olimpija Ljubljanalle toisen peräkkäisvoiton Adrianmeren liigassa. Kentän tehopelaajiin kuulunut Teemu Rannikko säkitti kolme kolmosta, upotti 13 pistettä ja jakoi viisi syöttöä Olimpijan kaataessa KK Splitin kotonaan Ljubljanassa 82–73 (48–36).
Kesän 2012 EM-karsinnoissa tiensä Slovenian vuoden 2013 EM-kisoihin selvittäneen Suomen miesten Susijengin runkopelaajat Shawn Huff, Tuukka Kotti, Sasu Salin, Teemu Rannikko ja Gerald Lee junior aloittavat seurajoukkuekautensa virallisesti viikonloppuna, kun Italian Serie A:n ja Adrianmeren liigan runkosarjat pyörähtävät käyntiin.
Sasu Salinin viime hetken kolmoset varmistivat lauantai-iltana Adrianmeren liigan avausottelussa Union Olimpija Ljubljanalle 65–71 (31–18)-avausvoiton KK Radnickia vastaan. Olimpijaa edustavien Salinin ja Teemu Rannikon lisäksi seurajoukkuekautensa aloittivat suomalaisammattilaisista Gerald Lee junior, Tuukka Kotti, Shawn Huff sekä Tiina Sten.
KK Krka Novo Mesto päihitti Union Olimpija Ljubljanan jo kolmantena perättäisenä vuonna Slovenian Supercupin finaalissa. Teemu Rannikon ja Sasu Salinin Olimpija johti ottelua parhaimmillaan kymmenellä pisteellä, mutta Domen Lorbekin johtama KK Krka vei viime hetkillä voiton pistein 84–81 (40–42).
Teemu Rannikko kunnostautui lauantaina pelatussa Sardinian harjoitusturnauksen pronssiottelussa johtamalla joukkueensa Union Olimpijan karkuteille kotijoukkue Sassarilta. Petteri Koposen Himki puolestaan taipui Bosnian Republika Srpska-turnauksen finaalissa Partizan Belgradille 56–68 (37–35).
EM-karsintojen tiistai-illan päätösottelu Suomen ja Sveitsin välillä oli kotijoukkueelle kuuluisa ”vaikea päätöspeli”. Selkeänä altavastaajana peliin lähtenyt Sveitsi hallitsi paikoin kenttätapahtumia kolmannella jaksolla, kunnes kotiyleisönsä herättämä Susijengi kokosi viimeiset energiansa ja rynnisti Petteri Koposen ja Hanno Möttölän johdolla väkisin kuudenteen karsintavoittoonsa pistein 84–77 (41–40).
Suomen koripallomaajoukkue petasi tiensä EM-kisoihin helsinkiläisyleisön edessä viime vuoden elokuussa kaatamalla EM-karsintojen ratkaisupeleissä Portugalin ja Unkarin. Helsingissä pelatut maaottelut ovat siivittäneet ”Susijengin” arvokisoihin myös vuosina 1977 ja 1993-94. Helsinkiin Suomi päättää karsintansa myös tiistaina ottelulla Sveitsiä vastaan varma kisapaikka hallussaan.
Suomen maajoukkue varmisti paikkansa vuoden 2013 Slovenian EM-kisoissa käytännössä jo aloittamalla päättymäisillään olevat karsinnat viiden ottelun voittoputkella. Karsinnat päättyvät tiistaina Helsingissä, ja pelissä on vielä paljon: voittamalla Sveitsin ”Susijengi” pelaisi tiensä tulevien EM-kisojen lohkoarvonnoissa suotuisampaan arvontakoriin.
Ensi vuoden EM-kisoihin tiensä raivannut Suomen koripallomaajoukkue päättää EM-karsintasavottansa tiistaina (11.9.) kotiottelulla Sveitsiä vastaan. Päätöspelin aattona Susijengi tapaa faneja ja mediaa maanantaina 10.9. klo 11 alkaen Mikonkadun Intersportissa, Helsingissä.
Ensi vuoden EM-lopputurnaukseen paikkansa jo varmistanut Susijengi kärsi kirvelevän 68-71 (38-44) –tappion katastrofia vältelleelle, pakkovoiton edessä olleelle Belgialle. Antwerpenissä kärsitystä tappiosta huolimatta Suomella on mahdollisuus pedata itselleen tiistaina Helsingin Jäähallissa Sveitsiä vastaan pelattavassa karsintojen päätösottelussa karsintalohkon paras sijoitus EM-kisalohkoarvontoja varten.
Suomen Susijengin voittoputki EM-karsinnoissa ehti kasvaa viiden pelin mittaan ennen katkeamistaan. Susijengi johti keskiviikkona 6540 hengen kotikatsomon edessä Puolaa parhaimmillaan 11 pisteellä, mutta ”Puolan vasara” Marcin Gortatin hirmupelin ja kolmen pisteen täsmäiskujen tahdittamat vieraat hallitsivat hermonsa lopussa ja ottivat vahvan kiinnityksen EM-kisapaikkaan 91–96 (50–43) -vierasvoitollaan.
Suomen koripallomaajoukkue otti viidennen peräkkäisen voittonsa EM-karsinnoissa ja samalla jälleen yhden lisäaskeleen kohti Slovenian EM-kisoja 2013. Susijengin kone yskähteli avauspuoliskolla, mutta oikean vaihteen löydyttyä Suomi jyräsi 95-52 (41-32) –vierasvoittoon Tiranan illassa Shawn Huffin ja yllätysnimi Roope Ahosen heiluttaessa korisukkaa.
Suomen koripallomaajoukkueen eli Susijengin konkarikapteeni Hanno Möttölä on iloinen maajoukkueessa jo useamman vuoden näkyvissä olleesta kehityssuuntauksesta. EM-karsintojen puoliväliin tappioitta edenneeseen Suomen maajoukkueeseen nousee vuosittain uusia nimiä, jotka ovat heti valmiita esiintymään kansainvälisillä kentillä ja kansainvälisessä tempopelissä.
Sveitsi pystyi pyristelemään Suomen Susijengin kyydissä maanantain EM-karsintaottelussa vain puolentoista jakson ajan. Suomi karkasi Hanno Möttölän tahdittamana pikavauhtia 20 pisteen taukojohtoon ja tyylitteli Freiburgissa vastaansanomattomat 60–89 (29–49)-loppulukemat. Karsintojen puolivälissä Suomi johtaa lohkoaan haettuaan neljä voittoa yhtä monesta ottelusta.
Päävalmentaja Henrik Dettmannin 200. ottelu Suomen miesten maajoukkueen peräsimessä oli kuin unelma. ”Susijengi” pääsi kolmannen jakson alussa EM-karsintavieraansa Belgian pään sisään puolustuksellaan ja alkoi takoa isolla lekalla eroa taululle kolmen pisteen heitoillaan. Ottelun lopussa Helsingin Jäähallin yleisöä osoitti seisaaltaan suosiota, kun Suomi otti jättiharppauksen kohti Slovenian EM-kisoja 97–60 (37–32)-voitollaan.
Suomen Susijengi haki jälleen maailmanluokan vastustajan päänahan, ja tärkeimmässä mahdollisessa paikassa: NBA-jätti Marcin Gortatin johtama Puola nöyrtyi Suomelle kotonaan Koszalinissa myöhään tiistaina 79–81 (40–42). Läpi ottelun puolustustaan tiivistäneestä Suomesta kunnostautuivat huikeita otteitaan jatkanut Petteri Koponen sekä viime minuuttien ratkaisukoreista vastanneet Shawn Huff, Mikko Koivisto ja Gerald Lee jr.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia