Lauri Markkanen säkitti 26 pistettä ja repi 13 levypalloa Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa, kun Arizona nappasi neljännen peräkkäisen voittonsa Washingtonin kustannuksella 76-68 (42-42).
Yhdysvaltojen yliopistokoripalloliigan (NCAA) pelikausi 2016/2017 käynnistyy toden teolla perjantain ja lauantain välisenä yönä Suomen aikaa. Suomelta löytyy vahva edustus Atlantin takana, kun mm. suomalaisen koripallon huippulupaus Lauri Markkanen, atleettiset Fiifi Aidoo ja Shawn Hopkins, viimeistä yliopistovuottaan pelaava Alex Murphy sekä heittokone Oskar Michelsen pääsevät näyttämään taitojaan NCAA:ssa.
Susijengi sai EM-kisoihin valmistavan kesän 2016 päätösottelussaan täyden vastuksen piinkovasta Ruotsista, mutta pystyi pitämään Espoon Metro Areenan 6,257 katsojan edessä päänsä pinnalla ja kuittaamaan 69-67 (37-33) -voiton. Lauri Markkanen ja Shawn Huff urakoivat kotijoukkueen kovimmat tehot ja Gerald Lee Jr. teki riemukkaan paluun kentille.
Susijengi sai lentävän lähdön keskiviikkona Venäjää vastaan pelatun maaottelun avausneljänneksellä ja kohosi nopeasti 9-19-johtoon. Seuraavan 19 pisteen tekemiseen Susijengiltä kului kaksinkertainen aika, kun Venäjä vei vierailtaan pelirohkeuden operoimalla puolustuksessa sääntöjen rajamailla. Venäjä kuittasi Pietarin illassa 80-62 (33-29) -voiton.
Uutta tuloaan eurooppalaisen koripallon huipulle tekevä Venäjä upotti kuusi ensimmäistä kolmen pisteen heittoyritystään ja karkasi avausjakson päätteeksi kymmenen pisteen johtoon Susijengiltä Ulmin turnauksen päätösottelussa. Susijengi ei saanut enää pelienergiaansa lauantain Puola-voiton tasolle kuin ajoittain ja taipui kissa ja hiiri -leikissä pistein 72-84 (30-44).
Lauri Markkanen rymisteli 24 pistettä ja Roope Ahonen johti orkesteria 11 koriin johtaneella syötöllä, kun Susijengi haki avausvoittonsa Ulmin neljän maan turnauksessa myllyttämällä Puolaa 71-80 (29-40). Edellisillan Saksa-ottelun rytmivaikeudet loistivat poissaolollaan ja Suomi oli tahmeasta alusta toivuttuaan puolustuspäässä täyttä rautaa.
Kaksi viikkoa sitten Hartwall Areenalla Suomelle taipunut Saksa makseli kalavelkoja kotiyleisönsä edessä, kun Susijengi kukistui perjantai-iltana Ulmissa 75-66 (36-25). Saksa onnistui kiskomaan ratkaisevan eron Susijengin toisen ja neljännen jakson mustilla hetkillä. Susijengin joukkuepuolustus ja onnistujien kirjo nosti illan saldon kuitenkin plussan puolelle.
Kesän aiemmissa maaotteluissaan Saksan ja Belgian voittanut Susijengi pelaa viikonloppuna Saksan Ulmissa neljän maan kansainvälisessä turnauksessa EM-karsintoihin valmistautuvia Saksaa, Puolaa ja Venäjää vastaan. Susijengin otteita Ulmin turnauksessa seuraa VeikkausTV, joka televisioi kaikki kuusi turnausottelua.
Susijengin kesän 2016 toinen harjoitusviikko lähenee loppuaan. Lauantaina joukkueen koetinkiveksi ensi kesän EM-kisanäyttämölle, Helsingin Hartwall Arenalle, saapuu nuori ja atleettinen Saksa. Apuvalmentaja Lassi Tuovin mukaan Susijengin harjoittelu on ollut nousujohteista ja Saksa oivallinen vastus niin joukkueelle kuin yleisönkin kannalta.
Susijengi aloitti valmistautumisensa ensi kesän EM-kisoihin polkaisemalla yhteisleirityskautensa käyntiin viikko sitten ja peittoamalla ensimmäisen leiritysviikkonsa päätteeksi Belgian Tampereella. Toisen leiriviikon alkaessa ja lauantain Saksa-ottelun häämöttäessä on Susijengin fokus uusien pelillisten elementtien sisäänajossa.
Belgia antoi Suomelle täyden vastuksen Susijengin kesän 2016 avausottelussa. Susijengi piti kuitenkin pintansa Hakametsän Jäähallin 4,526-päisen katsomon edessä ja vyörytti Belgian kumoon loppupistein 77-71 (45-38). Lauantaina nähtiin myös kolme maaotteludebyyttiä sekä Tuukka Kotin nousu pelattujen maaotteluiden listan jaetulle kärkisijalle.
Suomen miesten maajoukkue, Susijengi, on aloittanut valmistautumisensa ensi vuoden EM-kotikisoihin. Peräti 21 pelaajan vahvuisella rungolla maajoukkuekesään 2016 lähtevä Susijengi pelaa heinä-elokuussa kolme kotimaaottelua ja hakee kansainvälistä pelituntumaa vierasotteluissa Saksassa ja Venäjällä.
Kolmen kotimaaottelun kesään valmistautuvan Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann on kutsunut koolle 21 pelaajan vahvuisen harjoitusringin täynnä tuttuja kasvoja ja tulevaisuuden tekijöitä. Dettmann korostaa tulevan kesän tärkeyttä matkalla kohti syyskesää 2017, jolloin Susijengi isännöi Helsingin EM-alkulohkoa Pasilan Hartwall Arenalla.
NCAA:ssa pelaavista suomalaisjoukkueista ei selviytynyt yksikään valtakunnalliseen lopputurnaukseen, mutta Alex Murphyn Florida sekä Oskar Michelsenin edustama Davidson saivat kutsut National Invitation -turnaukseen. Naisten puolelta Sophie Weckströmin Maine sai kutsun WNIT-turnaukseen.
Miesten Korisliiga vuosimallia 2015/2016 käynnistyy perjantaina. Ennakkoasetelmien puolesta ennätystasaiselta vaikuttavan sarjan ”häntäpää” on laadukkain pitkiin aikoihin kuten koko Korisliiga, sen supistuttua kymmenen joukkueen kokoiseksi. Nousijajoukkue Nokia ja viime kaudella yhdeksänneksi sijoittunut Lapuan Kobrat tavoittelevat paikkaa pudotuspeleissä, kun taas Salossa ja Helsingissä hamutaan paluuta mitalipelien kirkkaisiin valoihin.
Suomen 20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisat voittaneen maajoukkueen Shawn Hopkins, 20, siirtyy Yhdysvaltoihin pelaamaan NCAA-liigaa Troyn yliopiston Trojansiin, Alabamaan. 195-senttinen Hopkins teki viime kaudella Korisliigaan nousseelle BC Nokialle keskimäärin 10,8 pistettä ja haki 3,0, levypalloa.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia