Reykjavikin myrskyinen ilta osoittautui Susijengille täsmälleen niin vaikeaksi kuin odotettiin. Suomi karkasi parhaimmillaan 11 pisteen johtoon isännistään, mutta Islanti passivoi yliaggressiivisella puolustuspelillään vierashyökkäyksen viimeisellä neljänneksellä ja avasi MM-karsintojen voittotilinsä 81-76 (39-38) -voitollaan.
Helmikuun MM-karsintaikkuna käynnistyy Susijengin osalta perjantaina, jolloin Kiinan MM-kisoihin tähtäävä joukkue kohtaa myöhäisottelussa Reykjavikissa Islannin. Päävalmentaja Henrik Dettmann on komentanut matkaan 14 pelaajaa. YLE TV2:n suora lähetys MM-karsintaottelusta käynnistyy perjantaina klo 21:35 Suomen aikaa.
Euroopan MM-karsintojen jatkumiseen on enää kaksi yötä, ja Susijengi jatkaa helmikuun karsintaleiritystään Helsingissä tutulla miehistöllä. Maanantai-iltana Ranskasta Suomeen saapunut pelinrakentajaveteraani Jamar Wilson juhlii torstaina 34-vuotispäiväänsä ja toivoo syntymäpäivälahjakseen voitokasta iltapuhdetta perjantaina Reykjavikissa.
Vain harva pelaaja on saanut kutsua Susijengiin ennen 20 ikävuoden rajapyykin saavuttamista, mutta jokainen teini-ikäisenä Susijengiin nimetty pelaaja on osoittanut arvonsa ensimmäisistä maaotteluista alkaen. Ennen Elias Valtosta viimeisimmät Susijengissä teini-ikäisinä debytoineet pelaajat olivat Lauri Markkanen, Sasu Salin ja Petteri Koponen.
Perjantai-illan ainoassa liigakamppailussa paremmuuttaan selvittelivät Töölön Kisahallissa Helsinki Seagulls ja Kouvolan Kouvot. Jo avausjaksolla komennon tapahtumien kulusta ottanut Seagulls vei nimiinsä jokaisen jakson, karaten lopulta vakuuttavaan 96-77 (48-34) -kotivoittoon.
Korisliigan viimeisestä pudotuspelipaikasta kynsin ja hampain kiinni pitävä KTP otti tiistai-iltana tärkeän kotivoiton, kun joukkue isännöi sarjakakkosta Helsinki Seagullsia. Takakentän jenkkikaksikkonsa, Deon Edwinin ja Mandell Thomasin siivittämänä KTP veivasi Seagullsin lopulta nurin lukemin 106-95 (56-42).
Korisliigan keskiviikon neljän ottelun menu käsitti kaksi kotivoittoa höystettynä kahdella vierasvoitolla. Serbisentteri Dragan Labovic johdatti BC Nokian Helsinki Seagullsin ohi numeroin 85-75 (45-33) ja Kobrat luikerteli 93-89 (43-48) -kotivoittoon KTP:sta. Kouvot oli ikävä vieras Pyynikillä, kaataen Pyrinnön 89-78 (38-39) ja sarjakärki Vilpas jatkoi voittokulkuaan viemällä sarjapisteet Korihailta lukemin 112-92 (48-40).
Koperin hurmos Slovenian kisoissa, Susijengin fani-ilmiön räjähdysmäinen lisääntyminen Bilbaon MM-kisoissa, koko Suomen yhdistäneet EM-kisat Helsingissä – Susijengi on kokenut kuluvalla vuosikymmenellä ikimuistoiset kisat toisensa perään. Kapteeni Shawn Huff, 33, pitää Kiinan vuoden 2019 MM-kisoja luontevana jatkumona arvokisaputkelle ja Susijengin tarinalle.
Kauhajoen Karhu tarjoili kotiyleisölleen todellista lauantai-illan herkkua, kun se nousi Joonas Lehtorannan johdolla takamatkalta 82-75 (27-40) -kotivoittoon Tampereen Pyrinnöstä. Helsingissä Seagulls palasi voittokantaan kaatamalla Korihait 110-80 (58-43) ja Espoossa Joensuun Kataja suoritti saman tempun päihittämällä Unitedin lukemin 82-78 (36-32).
Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann on julkaissut 19 pelaajan vahvuisen ehdokaslistan, josta valitaan pelaajat helmikuiseen MM-karsintaleiritykseen. Marraskuun kahdesta MM-karsintaottelusta yhden voittanut Susijengi kohtaa helmikuun karsintaikkunassa Islannin vieraskentällä ja Bulgarian kotonaan Helsingin Jäähallissa.
Korisliigan perjantai-illan kolmen ottelun kattauksessa nähtiin henkilökohtaisia ennätyksiä ja isoja voittoja. Joensuussa Bojan Sarcevicin 15 syöttöä nostivat Karhun ohi Katajan numeroin 77-67 (43-36) ja Seagulls kaatoi Kouvot 100-91 (52-41) Tuomas Hirvosen 33 pisteestä huolimatta. Pohitullissa Korihait otti toisen perättäisen voiton, kaatamalla KTP:n jatkoajan jälkeen 102-96 (46-47, 88-88).
Korisliigan lauantai-ilta piti sisällään Pirkanmaan paikallispainin sekä lokkilauman vierailun Kauhajoen karhunluolaan. Pyrintö venyi BC Nokian ohi Pyynikillä numeroin 87-76 (45-36) ja Karhu palasi voittokantaan neljän ottelun tappioputken jälkeen kaataen Seagullsin lukemin 70-62 (28-39).
Korisliigan kaikki neljä keskiviikon kamppailua saivat kotiyleisön näkökulmasta mollivoittoisen päätöksen, kun vierasjoukkueet veivät sarjapisteet mukanaan joka paikkakunnalla. Vilpas vei kärkikamppailussa 81-67 (37-36) –voiton Kouvoista ja Espoo United kesti Pyrinnön kirin 96-92 (51-43) –vierasvoitossa. BC Nokia haki sarjapisteet Kauhajoelta numeroin 95-91 (42-48) ja Lapualla Seagulls oli Kobria vahvempi lukemin 79-74 (38-34).
Korisliigan perjantai-illan viiden ottelun kattauksessa Tampereen Pyrintö vastasi isoimmasta voitosta, tamperelaisten kaataessa sarjajumbo Korihait 112-75 (41-38). Vilpas kaatoi Seagullsin Kisahallissa 83-72 (47-38), Kataja haki sarjapisteet Lapualta numeroin 86-73 (38-36), BC Nokia veivasi kotivoiton Espoo Unitedista 97-68 (42-30) ja KTP palasi voittokantaan 79-76 (31-43) –kotivoitolla Karhusta.
2017 jää historiaan vuotena, jolloin koripallo nousi Suomessa koko kansan huulille. Lauri Markkasen uroteot Arizona Wildcatsissa ja Chicago Bullsissa, Susijengin hurmokselliset otteet EM-kotikisoissa sekä suomalaisen koripallohistorian ensimmäinen kansainvälinen arvokisamitali 16-vuotiaiden poikien olympiafestivaaleilla olivat tapahtumarikkaan koripallovuoden kohokohdat.
Suomalaisyleisöä viime syyskesän EM-kotikisoissa villinnyt Tapiolan Hongan kasvatti Carl Lindbom, 26, palaa Suomeen ja Helsinki Seagullsiin. Lindbomin ja Seagullsin välinen sopimus kattaa joulukuun. 206-senttinen Susijengi-laituri aloitti kauden Liettuan Juventus Utenosissa, jonka kanssa solmittu sopimus purettiin yhteisymmärryksessä kaksi viikkoa sitten.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia