Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt 4,5 miljoonaa euroa seuratukena liikunta- ja urheiluseuroille. Seuratuki on tarkoitettu seurojen perustoiminnan kehittämiseen. Tukea myönnettiin 408 hankkeelle yli 60 eri lajin toimintaan, joiden joukossa oli mm. 14 koripalloseuraa.
Alkavalla kaudella HNMKY rakentaa jälleen A-tyttöjen joukkueen. A-tytöt tulevat harjoittelemaan pääsääntöisesti MPH:lla, lisäksi kesäharjoittelua tehdään Malmin ympäristössä ulkotiloissa. Joukkueen tavoite on lähteä rakentamaan jälleen muutaman kauden jälkeen Namikalaista A-tyttöjoukkuetta.
HNMKY järjestää jälleen alkavan kauden avausinfot toukokuussa. Infoissa käydään läpi joukkueiden mm. harjoitusohjelmat ja -määrät, harjoitusryhmät, valmennustiimit sekä muut oleelliset joukkueen käytännöt. Tilaisuudet pidetään pelaajille ja vanhemmille erikseen ja paikkana toimii Helmi liiketalousopiston auditorio. Infoihin ovat tervetulleita kaikki halukkaat A – C -ikäiset koripalloilijat ja heidän vanhempansa.
Pantterien harraste ja kilparyhmän joukkueet tarjoaa kaikille oman ikäluokkansa ja tavoitetason mukaisesti parasta mahdollista toimintaa jokaiselle nuorelle.
Rekolan Urheilijat järjestää koripalloleirin tytöille ja pojille.
17-19.4.2015 ratkottiin 16 sarjassa voittajat.
Eteläisen alueen aluefinaalit jatkuu tänään Tapiolassa. – II divisioonat 17-19.4.2015 – I divisioonat 24-26.4.2015, paitsi C-nuoret – C-nuorten I-divisioonat 2.5.2015 Pelejä pelataan kolmessa hallissa. Otteluohjelmat löytyy täältä http://www.basket.fi/asiakaspalvelu/alueet/etelainen/aluefinaalit-2015/ Tervetuloa seuraamaan kauden huipennusta.
Torstaina 16.4. Ilta-Sanomien välissä ilmestynyt KORI-lehti on luettavissa ja ladattavissa PDF-tiedostona Basket.fi-palvelussa, tämän artikkelin lopussa olevan linkin välityksellä. Lehden teemana on lauantaina 18.4. käynnistyvät Korisliigan pudotuspelit ja katsaukset Pantteri-jahtiin osallistuviin joukkueisiin.
Viime vuonna tehtiin historiaa, kun lähes 10 000 suomalaista matkasi Susijengin tueksi Espanjan MM-kisoihin. Ensi kesänä Susijengi saa vieraakseen hallitsevan Euroopan mestarin lisäksi EM-kuutosen Ukrainan. Suomen maajoukkue isännöi Ukrainaa tasan viikko ennen EM-kisojen alkua Helsingin Jäähallissa perjantaina 28.8. Ottelun lipunmyynti on käynnistynyt Lippupalvelussa.
Ensimmäiset finaalipelit pelattiin viime viikonloppuna.
Suomen suurin juniorikoripalloturnaus, EHBT-turnaus, pelataan jälleen Espoossa elokuun lopulla 21.–23.8.2015. Espoo Basket Team ja Tapiolan Honka järjestävät turnauksen yhdessä jo 18. kerran. EHBT kokoaa vuosittain yli 300 juniorijoukkuetta Espooseen.
Hyvinkäällä Martinhallissa pelataan lauantaina 21.3. Pyörätuolikoripallon SM loppuottelut Pronssipeli alkaa klo 13:30 ja finaali klo 15:30 Sunnuntaina 22.3. Martinhallilla pelataan Pontevan koripallohistorian ensimmäinen Playoff-peli. Klo 15 kohtaavat naisten korisliigan pudotuspelissä HyPo-Peka. Klo 17 Miesten 2. divaripeli HyPo-PuB (Hämeenlinna) Klo 19 Miesten 3. divaripeli HyPo II-HNMKY (Taivallahti) Kannattaa lähteä kauempaakin katsomaan viihdyttävää koripalloa!
PuHu kutsuu kaikkia uusia pelaajia kokeilemaan koripalloa ja PuHun toimintaa kevään ajaksi erityisen edullisesti. Maanantaista 16.3. alkaen kaikki toimintaan mukaan tulevat uudet pelaajat maksavat loppukevään toiminnasta pelkän seuran jäsenmaksun (30€). Toimintamaksua ei siis veloiteta lainkaan. Ryhmiä löytyy kaikille pelaajille 3-4 -vuotiaiden pallokerhoista alkaen. Tarjous koskee siis myös kaikkia juniorijoukkueita, aikuisjoukkueita sekä aikuisten harrasteryhmiä. Lisätietoja ryhmistä…
Työpaikkailmoitus Helsingin NMKY hakee motivoitunutta oppisopimusopiskelijaa kahden vuoden määräaikaiseen työsuhteeseen 1.8.2015 alkaen.
Havaintomotoriikan soveltaminen koripallo harjoittelussa
Pantterit ry kehittää systemaattisesti toimintaansa panostaen valmennukseen, viestintään ja lajien väliseen yhteystyöhön. Toiminta-alueemme on monikulttuurinen ja kansainvälinen Itä-Helsinki. Jäsenmäärämme on kasvussa, toimintamme monipuolistunut ja meillä on tekemisen meininki. Haemme joukkoomme Urheilutoimenjohtajaa, joka haluaa lähteä mukaan tekemään positiivista koripallotyötä rakkaan lajin eteen seurassa, jolla on juuret tukevasti suomalaisessa koripallossa.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia