Espoolaisseura Tapiolan Honka otti selvällä erolla toisen kerran peräkkäin Suomen Koripalloliiton Kultainen Kori –seurakilpailun voiton. Seurojen toiminnan laatua ja laajuutta mittaavassa kilpailussa Honka keräsi uuden piste-ennätyksen, yhteensä 467 toimintapistettä. Kaikkiaan Kultaisesta Korista on kilpailtu 16 kertaa, joista Tapiolan Honka on vienyt voiton viidesti.
Suomen Koripalloliiton liittovaltuusto kokoontui viikonvaihteessa Kotkassa. Kokouksessaan liittovaltuusto valitsi uudeksi jäseneksi liittohallituksen kokoonpanoon Timo Virolaisen Kokkolasta. Hallituksessa jatkamaan valittiin uudeksi kaksivuotiskaudeksi Tuija Brax ja Rauno Segersvärd Helsingistä sekä Lauri Vekkilä Espoosta.
A-tyttöjen ja B-poikien SM-karsinnat ovat takanapäin ja SM-sarjojen joukkueet selvillä. Sekä A-tyttöjen että B-poikien lohkojaot suoritettiin tiistai-iltana ja alustavat SM-sarjaohjelmat ovat valmiina. Seuraavassa katsaus niihin sekä A-tyttöjen valtakunnalliseen I divisioonaan ja B-nuorten I divisioonien alueellisiin kiintiöihin.
Sekä A-tytöt että B-pojat saivat SM-karsintaurakkansa päätökseen viikonvaihteessa. Jäljelle jäi kummassakin ikäluokassa 12 joukkuetta, jotka aloittavat SM-sarjan jo lauantaina 19.10. Molemmissa sarjoissa 12 joukkuetta jaetaan kahteen lohkoon. Lohkojaot ja sarjaohjelmat julkistetaan tiistai-iltana.
A-poikien ja B-tyttöjen SM-karsinnat ovat takanapäin ja 19.10. käynnistyvien SM-sarjojen joukkueet selvillä. Myös A-poikien ja B-tyttöjen lohkojaot on suoritettu ja alustavat SM-sarjaohjelmat tehty. Seuraavassa katsaus niihin sekä A-poikien valtakunnalliseen I divisioonaan.
Suomen Koripalloliitto on palkinnut pitkän ja menestyksekkään valmentajauran suomalaisessa koripalloilussa omaavan Seppo Sonkerin Heikki Tuomala -palkinnolla. Kyseinen palkinto on Koripalloliiton korkein tunnustus, joka myönnetään ansioituneesta vapaaehtoistyöstä.
Suomen Koripalloliitto ja mobiilioperaattori DNA Finland Oy ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Syntyneen sopimuksen myötä dna on 1.6.2002 alkaen Koripalloliiton virallinen matkapuhelinoperaattori. Yhteistyö näkyy jatkossa myös seuratasolla.
Suomen Koripalloliiton liittovaltuusto on päättänyt kasvattaa A-nuorten SM-sarjoihin osallistuvien ikäluokkien ylärajaa. Pelikaudella 2002-03 A-nuorten mestaruussarjoissa saa pelata vuonna 1984 ja myöhemmin syntyneet pelaajat.
Suomen Koripalloliiton liittovaltuusto kokoontui Helsingissä lauantaina 15. joulukuuta. Toiminta- ja taloussuunnitelman hyväksymisen lisäksi valtuusto valitsi erovuorossa olleiden liittohallituksen jäsenten tilalle edustajat.
Helsingissä lauantaina 10.11. kokoontunut Suomen Koripalloliiton liittokokous on valinnut yksimielisesti liiton puheenjohtajaksi Antero Kekkosen, 55. Näin kotkalainen kansanedustaja jatkaa tehtävässään myös seuraavan kaksivuotiskauden.
Koripallon nuorten SM-mitaleita lähtee jahtaamaan alkavalla pelikaudella 135 joukkuetta. Suurin kilpailu tullaan käymään B-pojissa, jossa joukkueita on mukana peräti 36. Saman ikäiset tytöt kisailevat lähes yhtä suurin joukoin – ilmoittautuneita joukkueita on 32.
Suomen Koripalloliitto on kiinnittänyt miesten maajoukkueen päävalmentajaksi yhdeksättä vuottaan ammattivalmentajana toimivan Ari Tammivaaran. 34-vuotias Tammivaara siirtyy suomalaisen koripalloilun lippulaivan peräsimeen Saksan kakkosbundesliigassa pelaavan USC Freiburgin päävalmentajan postilta.
Tampereen Pyrintö on jo kolmannen kerran peräkkäin Suomen toiminnallisin koripalloseura. Pelikauden 1999-2000 Kultainen Kori -seurakilpailussa Pyrintö voitti Tapiolan Hongan kymmenellä toimintapisteellä.
Suomen Koripalloliiton liittovaltuusto kokoontui lauantaina 16. joulukuuta Helsingissä. Toiminta- ja taloussuunnitelman hyväksymisen lisäksi valtuusto valitsi erovuorossa olleiden liittohallituksen jäsenten tilalle edustajat.
Suomen Koripalloliiton liittovaltuusto on tehnyt päätöksen, jonka mukaisesti Suomessa pelattavien sarjojen pistelasku muuttuu. Pelikaudesta 2000-2001 alkaen kaikilla sarjatasoilla voitosta saa kaksi pistettä eikä tappiosta enää pisteitä jaeta.
Suomen Koripalloliiton liittohallitus kokoontui Helsingissä perjantaina 12.5. Kokouksen merkittävin päätös oli se, että pelisääntöihin tulevat muutokset otetaan käyttöön Suomessa jo 1. heinäkuuta alkaen, kun kansainvälisesti säännöt muuttuvat vasta Sydneyn olympialaisten jälkeen (1.10.).
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia