Suomen 15-vuotiaiden maajoukkue voitti avausottelunsa Dublinissa, Irlannissa pelattavassa EM-karsintaturnauksessa. Häviävänä osapuolena oli Islanti, jonka Suomen pojat kukistivat loppulukemin 80-70.
Dublinissa, Irlannissa pelattavan 15-vuotiaiden poikien EM-karsintaturnauksen suursuosikki Italia piti pintansa Suomea vastaan. Italia korjasi voiton lukemin 74-54, kun joukkueet kohtasivat torstaina.
Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue esiintyy Sloveniassa 12.-21.7.2002 järjestettävissä koripallon EM-kilpailuissa. Suomi kärsi karsintaturnauksensa päätöspäivänä jatkoaikatappion Ruotsille, joka tiesi piinaavaa odotusta suomalaisille ennen kuin paikka kisoissa saisi varmistuksensa.
Myös Turkki osoittautui liian väkeväksi vastustajaksi Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkueelle. Turkki opetti suomalaisille EM-jatkokarsinnan päätösottelussa puolustuksen saloja voittaen ottelun lukemin 83-43. Suomen saldoksi jäi Puolan turnauksen viidestä ottelusta viidestä tappiota.
Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue kärsi lauantaina Puolan EM-karsintaturnaksessa seitsemän pisteen (78-85) tappion Slovakialle. Häviö tiesi lopullisesti sitä, ettei Suomea nähdä tulevana kesänä Saksassa pelattavissa EM-kisoissa.
Suomen 18-vuotiaat tytöt ottivat jo kolmannen voittonsa EM-jatkokarsintaturnauksessa. Hienosti perjantaisesta jatkoaikatappiosta Kroatialle itsensä koonnut Suomi kukisti Israelin 76-70. Voitto saattoi jo tarkoittaa paikkaa ensi kesän EM-lopputurnauksessa, mutta lopullisesti asia ratkeaa vasta päätöspäivän eli sunnuntain otteluissa.
Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue koki karvaan tappion EM-karsintoja isännöivälle Kroatialle turnauksen kolmantena päivänä myöhään perjantai-iltana. Joukkueiden paremmuuden ratkomiseen tarvittiin jatkoaika, jolla Suomi joutui tunnustamaan Kroatian vahvemmaksi lukemin 65-71.
Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi myös kolmannen ottelunsa Puolassa pelattavassa EM-jatkokarsintaturnauksessa. Italia oli perjantaina vahvempi lukemin 80-72. Edellispäivinä Suomi kärsi tappiot Liettualle ja Puolalle.
Suomen 18-vuotiaiden nuorten maajoukkueet avasivat keskiviikko-iltana EM-jatkokarsintaturnauksensa otteluilla Liettuaa vastaan. Tyttöjen maajoukkue nappasi hienon voiton koripallon mahtimaasta lukemin 83-76. Pojat puolestaan kärsivät 51-97-tappion.
Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue jatkoi erinomaisia esityksiään Dubrovnikissa pelattavissa EM-karsinnoissa. Keskiviikkona Liettuan kaatanut suomalaissikermä taltutti torstaina Kreikan lukemin 65-54.
Belgrad ja Jugoslavia on saanut järjestettäväkseen vuonna 2005 pelattavan miesten EM-lopputurnauksen. Miesten kisojen lisäksi kansainvälinen koripalloliitto FIBA myönsi mm. naisten EM-kisat 2005 Turkille.
Hienon kotivoiton Sloveniasta viime lauantaina taituroinut naisten koripallomaajoukkue joutui keskiviikkona takaisin koulun penkille. Kotiyleisönsä edessä Vologdassa pelannut EM-hopeajoukkue Venäjä antoi ensimmäisellä puoliajalla oppitunnin kokemuksen tuoman rutiinin merkityksestä ja voitti Suomen EM-karsintaottelussa lopulta 82-52.
Lea Hakalan unelmapeli juhlamaaottelussa viritti Suomen naisten koripallomaajoukkueen ylivoimaiseen voittoon EM-karsinnassa Sloveniaa vastaan. Hakala teki uransa 250. maaottelussa 24 pistettä ja Suomi avasi voittotilinsä lohkossa B pistein 86-61 (45-29) lauantaina Karkkilassa.
Suomen naisten koripallomaajoukkue avasi EM-karsintaruljanssinsa keskiviikkoiltana Budapestissä ottelulla Unkaria vastaan. Syksyllä pelatuissa EM-kisoissa seitsemänneksi sijoittunut Unkari oli ensimmäisen puoliajan lujilla vieraidensa kanssa, mutta väänsi rutiininomaisesti 76-55-voiton suomalaisten epäonnistuessa ratkaisuissaan.
Mahdollisuutensa jatkopaikkaan viime keskiviikon Irlanti-ottelussa menettänyt Suomen koripallomaajoukkue osoitti lauantaina Sveitsissä kovaa ammattiylpeyttä. Ottelun merkityksettömyydestä huolimatta Suomi kaivoi sotakirveen esille ja kaatoi Sveitsin lukemin 75-67.
Miesten koripallomaajoukkue menetti viimeisenkin toivon kipinänsä paikasta EM-semifinaalikierroksella, kun Islanti hävisi torstain vastaiselle yölle venyneessä ottelussa kotonaan Sveitsille. Voittolukemat sveitsiläisille 79-62.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia