Yksi vuosi voi muuttaa kaiken. Kun Tuomas Hirvonen aloitti pelinsä ensimmäisellä täydellä Korisliiga-kaudellaan syksyllä 2013, hän oli liigan häntäpäähän ennakoidun Kouvojen lupaava keltanokkapointti. Päättyneellä syyskaudella Hirvonen, 18, on ollut liigan ennakkosuosikeihin kuuluvan kouvolalaisjoukkueen kulmakiviä.
Liiganousija Helsinki Seagulls on viettänyt lähes koko syyskauden Korisliigan jumbosijalla, mutta joulun lähestyessä lokit ovat päässeet odotettuun liitoon. Viimeisestä neljästä ottelustaan kolme voittaneen Seagullsin kotimaisen pistetykin Carl Lindbomin, 23 ja 206 cm, mukaan helsinkiläiset ovat joulukuun aikana oppineet pelaamaan joukkueena.
Susijengin alfasusi ja kolmatta kauttaan venäläistä suurseuraa BC Himkiä edustava Petteri Koponen, 26, toivottaa kesän 2015 EM-kisojen alkulohkoarvontojen tulokset tervetulleiksi. Koponen pitää Euroopan mestari Ranskaa Montpellierin alkulohkon selkeänä ykkössuosikkina, mutta lohkon muut jatkopaikat ovat Koposen mukaan täysin avoimia.
Kolmatta perättäistä kauttaan Saksassa ammattilaisena pelaava Tiina Sten on aloittanut kautensa vahvasti. Stenin joukkue Wasserburg on pelannut syyskauden tuloksellisesti lähes täydellisesti – 11 voittoa Saksan Bundesliigassa ja koko kauden ainoa tappio on tullut EuroCupissa, jossa joukkue on voittanut kolmesta ottelustaan kaksi.
Vuosikymmenen taitteen kahdesta isosta loukkaantumisestaan toennut Ilkka Vuori, 28, joutui hakemaan motivaatiota pohjalta vuosi sitten, jolloin takamiehen polvi sanoi sopimuksensa irti syyskautta edeltäneessä harjoitusottelussa. Sitkeä sissi kuntoutti kuitenkin polvensa aikataulussa ja epäilyksistään huolimatta palasi takaisin liigaan johtamaan Namika Lahden pirteään alkuun.
Viimeiset puolitoista viikkoa nilkkavamman vuoksi sivussa ollut Sasu Salin, 23, odottaa pääsevänsä palaamaan tositoimiin Union Olimpija Ljubljanan paidassa lauantaina, kun joukkue haastaa KK Buducnostin Montenegrossa. Syyskausi on ollut menestyksekäs paitsi Olimpijalle, myös Salinille, joka pelaa uransa parasta kautta.
Korisliigan kauden 2014/2015 lokakuun ”Kuukauden pelaajaksi” valittu Heta Korpivaara, 30, on aloittanut Suomeen paluunsa jälkeisen kauden vahvasti, kuten on myös naisen edustama ToPo. Henkilökohtaiset ja joukkueen onnistumiset ovat antaneet kauteen vauhdikkaan lähdön, ja vankistaneet entisestään joukkueen mestaruustavoitteita.
Kotkalainen KTP-Basket sai lokakuun lopussa miesvahvuuteensa mieluisan lisän, kun puoli vuotta polvivamman johdosta sivussa ollut oman kylän poika Michael Pounds, 26, veti kuntoutumisensa päätteeksi valkoviherpaidan ylleen. Legendaarisen Larry Poundsin poika palaa tällä hetkellä peli-ilosta päästyään takaisin rakastamansa lajin pariin.
Korisliiga-kauden 2014/15 ensimmäiseksi ”Kuukauden pelaajaksi” nimettiin liigan kärkikahinoissa viihtyvän Kauhajoen Karhun luottolaituri Greg Mangano, 25. Ensimmäistä kauttaan Suomessa pelaavaan 205-senttiseen Manganoon on tehnyt syvän vaikutuksen liigan tason lisäksi Kauhajoen Karhun organisaatio.
Kaikkiaan neljäntoista pääsarjakauden ja 57 miesten maaottelun jälkeen Tuomas Iisalo, 32, on ottanut tukevasti paikkansa Korisliigaa pelaavan Tapiolan Hongan penkin päässä. Liigan nuorin joukkue on tulokasvalmentajansa johdolla voittanut seitsemästä pelaamastaan ottelusta neljä ja aloittanut mallikkaasti kauden, jota Iisalo luonnehtii oppimisprosessiksi.
Loimaa Bisons sai ensikosketuksensa Venäjän ja Itä-Euroopan VTB-liigaan runsaan viikon Venäjän turneella. Sunnuntaina Bisons avasi VTB-voittotilinsä historiallisella kotivoitolla Tsmoki Minskistä Loimaan Liikuntahallissa. Toista kauttaan loimaalaisia edustava Antto Nikkarinen, 23, kertoo joukkueensa tottuneen kauden ruuhkatahtiin vähitellen.
Kauhajoen Karhun syksy on saanut erinomaisen alun. Karhu on voittanut kaikki neljä otteluaan, mukaan lukien Seinäjoella pelattu Pohjanmaan derby Lapuan Korikobria vastaan. Joukkueensa kantaviin voimiin kuuluva pelinrakentaja Bojan Sarcevic, 26, uskoo Karhun olevan yllätyskypsä joukkue, jolla on potentiaalia mestaruuteen asti.
Susijengin vakiokalustoon kuuluva heittävä takamies Mikko Koivisto, 27, otti kahden Suomen mestaruuden ja Bisonsin riveissä vietetyn Eurocup-syksyn jälkeen ensituntumaa kansainväliseen ammattikoripalloon Turkin liigassa viime keväänä. Nyt Koivisto jatkaa uransa uutta vaihetta Saksan Bundesliigan Frankfurt Skylinersissä.
Korisliigan kausi 2014/15 on ovella ja joukkueet hiovat viimeisiä kuvioitaan ennen keskiviikkoista käyntiin pyörähtävää avauskierrosta. Haastajan asemasta ennakkosuosikkien joukkoon liittyneiden Kouvojen kapteeni Ville Kaunisto, 32, uskoo, että alkavassa kaudessa on aineksia Korisliigan historian kaikkien aikojen parhaaksi.
Suomen Susijengin historian ensimmäinen MM-kisaturnaus on tuonut toistaiseksi mukanaan oppitunnin USA:lta, riemukkaan avausvoiton Ukrainaa vastaan sekä ennennäkemättömän koripallokuumeen, joka on tehnyt Susijengistä koko Suomen joukkueen. Gerald Lee jr.:n mukaan susifanit ovat tehneet Bilbao Areenasta Susijengin kotihallin.
Susijengi pelasi viimeiset valmistavat maaottelunsa ennen Espanjan MM-kisoja viime viikonloppuna Strasbourgissa Australiaa ja Ranskaa vastaan. Nyt Susijengi keskittyy parin päivän ajan hiomaan pelillisiä yksityiskohtia, jonka jälkeen vuorossa on maratonhenkinen alkusarja Bilbaossa, jossa – Teemu Rannikon sanoin – kaikki on mahdollista.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia