Kaksi loukkaantumisten täyttämää kautta Venäjän Superliigassa viettänyt Teemu Rannikko, 29, siirtyi loppukesällä Venäjän kestomenestyjä BC Himkistä Espanjan ACB-liigan CB Granadaan. Rannikon ja Granadan alkukausi on sujunut hapuillen, mutta suomalaistakamies luottaa joukkueensa venyvän pudotuspeleihin asti.
Viisi koripallon Suomen mestaruutta ja yksi cupin voitto 2000-luvulla kertovat siitä, että Espoon Hongassa vallitsee vahva voittamisen kulttuuri. Harvemmin Honkakaan on saanut silti yhtä lentävää ja täydellistä lähtöä kauteen, mitä se on nyt esittänyt uuden päävalmentajansa Gordon Herbertin alaisuudessa: viidestä virallisesta ottelusta yhtä monta voittoa.
Petteri Koponen ei jäänyt lepäämään laakereillaan kiireisen maajoukkuekesän päätyttyä, vaan liittyi välittömästi Italian Porto San Giorgiossa pelatun EM-karsintaottelun jälkeen seurajoukkueensa Virtus Bolognan kokoonpanoon. Alkavalla Serie A -kaudella Koponen odottaa entistä suurempaa roolia uudistuneessa joukkueessaan.
Teemu Rannikolla on takanaan ikimuistoinen maajoukkueviikko. Maanantaina Rannikko loisti kentän hahmona Suomen kukistaessa Ranskan ja torstaina turkulaissyntyinen takamies oli tuttuun tapaan näkyvässä roolissa Suomen hakiessa vierasvoiton Italiasta. Rannikon mukaan kesän 2011 EM-kisat ovat täysin Suomen saavutettavissa, kunhan maajoukkueen kehitys jatkuu tasaisena.
Miesten maajoukkueen kapteeni Hanno Möttölä, 32, näkee päävalmentaja Henrik Dettmannin tavoin Suomen maajoukkueen kehityskaaren olleen selkeän nousujohteinen viimeisten vuosien aikana. Möttölän mukaan kehityksen suunnan pitäminen vakaana on täysin mahdollista myös tulevina vuosina.
Kesän 2008 EM-karsinnat kantapäävamman johdosta väliin jättänyt Teemu Rannikko on palannut tositoimiin ja parantanut otteitaan sinivalkopaidassa vanhalle, hyvälle tasolleen kesän edetessä. Maajoukkueen valmistautuessa kesän ensimmäiseen EM-karsintaotteluunsa Ranskan Paussa korostaa Rannikko maltin merkitystä tosipelien tullen.
Koripallomaajoukkue on saanut korin alle merkittävän vahvistuksen, kun 208-senttinen Korihaiden kasvatti Gerald Lee Jr. on palannut maajoukkuevahvuuteen kolmen vuoden tauon jälkeen. Viimeisen yliopistokautensa alkua odottava Lee odottaa EM-karsinnoissa ennen kaikkea mahdollisuutta osoittaa kykynsä maailman parhaita pelaajia vastaan.
Viime kesänä sensaatiomaisen läpimurron miesten maajoukkueen rotaatioon tehnyt Mikko Koivisto, 22, pelaa ensimmäistä täyttä kesäänsä maajoukkueen rivistössä. Vuosi sitten pelinrakentajan paikalle asetettu Koivisto on Teemu Rannikon paluun myötä palannut luontaiselle tontilleen heittäväksi takamieheksi. Vaikka rytmissä on edelleen hakemista, Koivisto odottaa elokuun koitoksia optimistisena.
Viime kesän EM-karsinnoissa maajoukkueen parhaaksi pistemieheksi nousseella Shawn Huffilla on meneillään tapahtumarikas kesä. 198-senttistä takamiestä ovat viimeisten kuukausien aikana työllistäneet varusmiespalvelus, seurajoukkueen vaihto ja maajoukkueleiritys. Elokuussa alkavat EM-jatkokarsinnat pitävät huolen siitä, että Huff ei ehdi lepäämään laakereillaan loppukesästäkään.
Keväällä Korisliigan arvokkaimpana pelaajana palkittu 210-senttinen Antti Nikkilä osoitti viime viikon Lissabonin turnauksessa olevansa oivassa pelivireessä. Maajoukkuesentteri kertoo päättyneen liigakauden tuoneen sopivasti itseluottamusta myös maaotteluihin.
Miesten maajoukkueen luottolaituri, 205-senttinen Tuukka Kotti, osoitti viikonlopun Lissabonin turnauksessa olevansa hyvässä iskussa. Kotin mukaan kovan tason kansainväliset ottelut Portugalia, Brasiliaa ja Angolaa vastaan lupaavat hyvää loppukesän kannalta.
Joensuun Katajan ja Suomen maajoukkueen luottotakamies Petri Virtanen, 28, pitää perjantaina käynnistyvää Portugalin turnausta erinomaisena tasonmittarina EM-jatkokarsintaan valmistautuvalle maajoukkueelle. Suomi kohtaa kolmipäiväisessä turnauksessa Portugalin, Brasilian ja Angolan maajoukkueet.
Hongan Tuomas Iisalon maajoukkueuran tähänastinen tähtihetki tapahtui viime vuoden EM-karsinnoissa, kun Suomi päihitti kotiluolassaan maailman viidenneksi parhaaksi rankatun koripallomaajoukkueen, Serbian. Iisalo pimensi kyseisessä ottelussa puolustuksellaan Serbian nimimiehet Milenko Tepicin ja Uros Tripkovicin täysin. Heinäkuun lopussa 27 vuotta täyttävä Iisalo uskoo, että pitkäjänteinen työ kehityksen eteen johtaa yhä parempiin suorituksiin jatkossa.
Suomen maajoukkueen nuoreen kaartiin kuuluva 203-senttinen Samuel Haanpää joutui heti päättyneen pelikauden alussa kasvotusten ammattilaisurheilun realiteettien kanssa, kun suomalaislaiturin listoilleen värvännyt Capo D’Orlando joutui luopumaan sarjapaikastaan Italian liigassa talousvaikeuksien vuoksi. Sopimuksen kariuduttua Haanpää siirtyi loppukauden kestävällä sopimuksella Ranskan kolmosliigan Fos Quest Provenceen käynnistämään ammattilaisuraansa.
Kansainvälisen koripalloliiton (FIBA Europe) Jeff Taylor tapasi kameroineen Suomen miesten koripallomaajoukkueen päävalmentajan Henrik Dettmannin Italian Bolognassa järjestetyn FIBA EuroChallenge -kilpailun päätösturnauksen jälkimainingeissa.
Sunnuntaina kolmantena suomalaisena kautta aikain eurokilpailun voittanut Petteri Koponen pysähtyi juhlatunnelmissa kansainvälisen koripalloliiton FIBA:n haastatteluun. Koponen kertoo haastattelussa paitsi finaalin jälkeisistä tunnelmistaan myös ajatuksistaan tulevan kesän EM-karsinnoista.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia