Suomen 15-vuotiaiden maajoukkueilta nähtiin Kööpenhaminan kutsuturnauksen toisena pelipäivänä pirteitä esityksiä. Suomen 15-vuotiaat pojat saivat uudet vastustajat Islannin joukkueista, kun White ja Blue -joukkueet olisivat pelanneet toisiaan vastaan sunnuntaina.
Suomen 15-vuotiaiden poikien ja tyttöjen maajoukkueet ottivat ensiaskeleensa sudenpolulla Kööpenhaminan kutsuturnauksessa perjantaina. Suomi osallistuu turnaukseen sekä tytöissä että pojissa kahdella joukkueella.
Koripallosäätiö on myöntänyt 11 900 euroa Koripalloliitolle käytettäväksi henkilökohtaisina stipendeinä lahjakkaiden koripallonuorten valmennus- ja leirityskustannusten kattamiseen.
Juha-Pekka Männistö ja Petka Lehtinen on valittu mukaan FIBA Europe Coaching Certificate –koulutusohjelmaan (FECC). Koulutus on osa Kansainvälisen koripalloliiton FIBA:n valmentajakoulutusta, joka keskittyy kansainväliseen juniorikoripalloon.
Suomen koripallomaajoukkueiden medical team kokoontuu säännöllisesti päivittämään toiminnan isot linjat yhtenäisiksi ja vetämään suuntaviivat tulevaan maajoukkuekauteen.
Suomen nuorten maajoukkueiden eli ”Sudenpentujen” valmentajat vuodelle 2017 on valittu. Osa joukkueista jatkaa tutussa komennossa, mutta mukana on myös muutama nuorten maajoukkuetoimintaan palaava valmentaja.
Suomen 15-vuotiaiden tyttöjen Suomi White ja Suomi Blue kohtasivat Kööpenhaminan kutsuturnauksen loppuottelussa toisensa ja pidemmän korren veti Suomi Blue, joka voitti 69-59 (37-31). Suomen 15-vuotiaiden poikien Blue-joukkue ylsi myös turnauksen finaaliin, mutta hävisi päätösneljänneksellä fyysiselle Englannille 75-62 (24-30).
Suomen 15-vuotiaiden tyttöjen voittokulku Kööpenhaminan vuotuisessa kutsuturnauksessa jatkuu, kun Suomen molemmat joukkueet Blue ja White etenivät lauantaipäivän päätteeksi turnauksen loppuotteluun puhtaalla pelillä. Myös 15-vuotiaiden poikien Suomi Blue -joukkue selvisi loppuotteluun voittamalla välierissä Ruotsin Yellow-joukkueen.
Suomen 15-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue avasi Kööpenhaminan kutsuturnauksen puhtaalla pelillä, kun Suomi voitti neljästi vastustajansa selkein numeroin. 15-vuotiaiden poikien saldo Kööpenhaminassa oli kaksi voittoa ja kaksi tappiota. Susi All Star -joukkueet taas taipuivat sekä tytöissä että pojissa Virolle Tallinnan Baltic Cupissa.
Maailman johtaviin urheiluvälinevalmistajiin lukeutuva adidas on solminut kolmen vuoden sopimuksen Suomen Koripalloliiton kanssa. Sopimuksen myötä kaikki koripallomaajoukkueet Susijengin johdolla saalistavat vuosina 2016-2018 adidaksen kolmeen raitaan sonnustautuneena.
Suomen nuorten maajoukkueiden eli ”Sudenpentujen” superkesän valmennusjohto on valittu vuodelle 2016. Suomen vilkkaan maajoukkuekesän keskiössä ovat Anton Mirolybovin johtaman 20-vuotiaiden miesten maajoukkueen EM-kotikisat, Antti Koskelaisen ja 17-vuotiaiden poikien MM-kisat sekä 16- ja 18-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskisat Kisakallion Susi Training Centerissä.
15-vuotiaat pojat voittivat toistamiseen Liettuassa Sarunas Marciulioniksen Basketball Academyn 80-70 (46-27). 15-vuotiaat tytöt taas pelasivat ainoan pelinsä myös Liettuassa pidettävällä leirillä Liettuan 16-vuotiaita tyttöjä vastaan häviten 63-48 (44-21).
Suomen 15-vuotiaat pojat voittivat Liettuassa pelatussa harjoitusottelussa Sarunas Marciulioniksen Basketball Academyn selkeästi 85-45 (43-31). Merkittävästi vahvempi ja fyysisempi Suomi pääsi peluuttamaan laajaa rotaatiota ja sai onnistumisia monilta nuorilta Sudenpennuilta.
Suomen 15-vuotiaat tytöt ja pojat keräsivät aimo annoksen kokemusta kansainvälisistä peleistä Tanskan Kööpenhaminassa päättyneessä Copenhagen Invitational -kutsuturnauksessa. Tuloksellisesti parhaiten esiintyi tyttöjen Suomi Blue, joka lähtee kotimatkalle hopeamitalit kaulassaan.
Suomen 15-vuotiaat tytöt ja pojat päättivät toisen päivänsä Tanskan Kööpenhaminassa pelattavassa Copenhagen Invitational -turnauksessa. Suomi osallistuu sekä tytöissä että pojissa kahdella joukkueella turnaukseen ja tyttöjen Suomi Blue eteni päivän päätteeksi turnauksen finaaliin.
Suomen 15-vuotiaiden poikien ja tyttöjen sisääntulomaajoukkueet aloittivat Tanskan Kööpenhaminassa pelattavan Copenhagen Invitational -turnauksen yhteensä peräti kahdeksalla ottelulla. Suomella on turnauksessa kaksi joukkuetta sekä tytöissä että pojissa.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia