Jussi Räikän luotsaama Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue päätti B-divisioonan EM-kisaurakkansa Portugalin Matosinhosissa pronssiotteluun Tanskaa vastaan. Suomi johti peliä vielä neljännen jakson alussa, mutta Tanska venyi viime hetkillä voittoon ja A-divisioonapaikkaan pistein 76–67 (37–38). Suomi sijoittui lopulta B-divisioonan neljänneksi.
Viimeiset kaksi kautta Espanjan liigan Caja Rural Zamoraa edustanut, Suomen kaikkien aikojen naiskoripalloilijoiden kirkkaimpaan eliittiin kuuluva Taru Tuukkanen, 35, palaa Suomeen ja Peli-Karhuihin. Tuukkanen saa Kotkassa vierelleen pitkäaikainen tutkaparinsa maajoukkueesta, kun seura uutisoi myös Reetta Piiparin jatkosopimuksesta.
Suomalainen koripallo sai taas rutkasti positiivista julkisuutta kansainvälisillä areenoilla, kun naisten haastajamaajoukkueen laituri Krista Gross, 22, valittiin Suomen universiadijoukkueen lipunkantajaksi. Järjestyksessään 27. universiadien avajaiset järjestetään lauantai-iltana Venäjän Kazanissa.
Toukokuussa Saksan naisten Bundesliigan mestaruutta juhlinut Tiina Sten, 28, jatkaa ammattilaisuraansa TSV Wasserburgin paidassa. Suomen naisten maajoukkueen runkopelaajien joukkoon kuuluvan 188-senttisen Stenin ensi kauden tavoitteisiin kuuluvat toinen Saksan mestaruus, Eurocupin jatkopaikka sekä yhä suurempi rooli Wasserburgissa.
Sadan maaottelun rajan Suomen Naarassusissa kesäkuun alussa saavuttanut laituri Heta Korpivaara, 28, suuntaa ensi kaudeksi Ranskan kakkossarjaan (LF2). 185-senttinen Tapiolan Hongan kasvatti kuului viime kaudella Saksan Bundesliigan viiden parhaan pisteidentekijän joukkoon.
Suomalaispelaajien muuttoliike USA:n yliopistoliiga NCAA:han jatkaa kiihtymistään, kun viime kaudella läpimurtokautensa naisten SM-sarjassa tehnyt Noora Järvikangas suuntaa Atlantin tuolle puolen. Järvikankaan uusi seura on Oral Roberts.
Suomen miesten ja naisten haastajamaajoukkueet (synt. 1989–1994) lähtevät kesän 2013 koitoksiin 15 pelaajan ringeillä. Kaikkiaan kolmestakymmenestä haastajamaajoukkueisiin kutsutuista pelaajista on aikuisten maaotteluissa esiintynyt peräti 13 pelaajaa. Haastajamaajoukkueiden kesä huipentuu Venäjän Kazanissa 6.-17.7. järjestettäviin universiadeihin.
Suomen Naarassusien peli rullasi kuin unelma ensimmäisen jakson ajan sunnuntain EM-karsintaottelussa Belgiaa vastaan, mutta toisesta jaksosta alkaen Naarassusien jalat, energia ja peliajatus hälvenivät hiljalleen. Naarassudet onnistuivat vielä viimeisen neliminuuttisen aikana kuromaan Belgian 10 pisteen johdon tasoihin, mutta Belgia piti pintansa ja päätti ottelun 56–59 (33–25)-voittoon.
Suomen Naarassudet kaivautuivat 18 pisteen kuilusta yhden pisteen päähän Helsingin EM-karsintaturnauksessa Puolaa vastaan lauantaina. Naarassudet repivät ja raatoivat paikka- ja miespuolustusta sekoittamalla puolalaiset hätäännyksiin, kunnes Agnieszka Szott-Hejmej ratkaisi pelin ja turnausvoiton Puolalle kaukoheitoillaan. Puola voitti pistein 65–56 (39–26).
Suomen naisten maajoukkueen matka kohti kesän 2015 EM-kisoja käynnistyy tänään Töölön Kisahallilla, kun Puola ja Belgia ottavat mittaa toisistaan Helsingin EM-karsintaturnauksessa. ”Naarassusien” päävalmentaja Anton Mirolybov seuraa ottelua suurella mielenkiinnolla ja on vakuuttunut omiensa iskukyvystä kesän tärkeimpien pelien kynnyksellä.
Ärhäkkä Belgia pisti parhaimpansa mukaan kapuloita Puolan rattaisiin naisten vuoden 2015 EM-karsintaturnauksen avausottelussa Töölön Kisahallissa perjantaina. Belgia sinnitteli vielä päätösjakson alussa yhdeksän pisteen päässä, kunnes Puola nousi tasolleen ja juoksi 60–79 (23–39) -voittoon. Suomen Naarassudet ottavat Puolasta mittaa lauantaina.
Suomen koripallomaajoukkueet esiintyvät kotiyleisölle tiuhaan alkaneen kesän aikana. Ohjelmassa on peräti 27 kotimaassa pelattavaa maaottelua, joista ensimmäiset pelataan naisten EM-karsintojen muodossa Töölön Kisahallissa tulevana viikonloppuna. Maajoukkueiden kotipelit on ladattavissa älypuhelimiin Calmighty-sovelluksen avulla.
Naisten vuoden 2015 EM-karsintojen avausturnaus käynnistyy Töölön Kisahallilla perjantaina, kun ennakkosuosikki Puola ottaa mittaa nuorennusleikkauksen läpikäyneestä Belgiasta. Suomen Naarassudet kohtaavat Puolan lauantaina ja Belgian sunnuntaina.
Kokenut EM-kisakävijä Saksa jäi toisena perättäisenä päivänä Suomen Naarassusien kynsiin kotikentällään Wolfenbüttelissa. Lauantain myöhäisottelun viimeisellä viisiminuuttisella edellisen pelin ratkaissut Suomi dominoi sunnuntaina kenttää 35 minuuttia ja haki tehoduonsa Taru Tuukkanen-Reetta Piipari-johdolla komean 67–74 (28–37)-voiton EM-karsintojen kenraaliharjoituksestaan.
Viikon päästä pelattavaan EM-karsintojen kotiturnaukseensa valmistautuva Suomen naisten maajoukkue avasi kesän voittotilinsä komealla tavalla kaatamalla Saksan vieraskentällä Wolfenbüttelissa pistein 72–79 (34–34). Taru Tuukkasen ja Linda-Lotta Lehtorannan kannattelema Suomi otti ottelun hallintaansa viimeisen seitsemän minuutin aikana.
Maaottelukesänsä viikko sitten Espanjassa käynnistänyt Suomen naisten maajoukkue pelaa tulevien EM-karsintojen kenraaliharjoituksensa viikonloppuna Saksassa. Naarassudet ottavat lauantain ja sunnuntain otteluissa mittaa kotijoukkueesta Wolfenbüttelissa pelattavissa maaotteluissa.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia