Puola kaatoi 16-vuotiaat pojat ikäluokan EM-kisoissa 79-49 (46-25). Suomella on edessään vielä yksi ottelu, jossa se pelaa sijasta 11.
Suomen 16-vuotiaat tytöt ovat aloittaneet EM-kisat loistavasti. Saldona on kaksi voittoa kahdesta pelistä. Tänään joukkueen jalkoihin jäi Tshekki 62-54 (29-27).
Viime kaudet Salon Vilppaassa pelannut Lapuan Kobrien kasvatti ja Susijengin nuoren kaartin takamies Perttu Blomgren, 195 cm ja 22 vuotta, jatkaa uraansa Sloveniassa allekirjoitettuaan yksivuotisen sopimuksen Helios Domzalen kanssa.
Viime kaudet Japanissa pelannut Susijengin veteraanilaituri Alex Murphy, 206 cm ja 30 vuotta, on allekirjoittanut kaksivuotisen sopimuksen Espanjan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla (LEB Gold) pelaavan madridilaisen Estudiantesin kanssa.
Vajaat kolme viikkoa yhdessä harjoitellut ja kaksi voittoa yhtä monesta kotimaaottelusta hakenut Susijengi päättää MM-kisoihin valmistavan jaksonsa kahdella maaottelulla Baltiassa. Susijengi kohtaa maanantaina Klaipedassa Liettuan ja keskiviikkona Riiassa Latvian.
Sudenpennut aloittivat EM-kisansa vahvasti. Avausottelussa joukkue kaatoi Latvian selvästi 70-48 (35-21).
Viime kaudella debyyttinsä Espanjan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla (LEB Oro) tehnyt Susijengin laituri ja ToPo Juniorien kasvatti Remu Raitanen, 26, jatkaa Espanjassa. 206-senttisen Raitasen uusi seura on CB Cáceres, joka on tehnyt Raitasen kanssa yksivuotisen sopimuksen.
6. pelaajan kisavarustukseen on perinteisesti kuulunut pelipaidan lisäksi myös kisapaita. Tämäkään vuosi ei ole poikkeus, kun Susijengi nähdään MM-parketeilla elokuun lopussa Japanissa.
Jyväskylässä pelataan lauantaina tämän kesän viimeinen 3×3 SM-kiertueen osakilpailu.
16-vuotiaat pojat varmistivat voitollaan paikkansa A-divisioonassa. Montenegro jäi Sudenpentujen jalkoihin 74-65 (41-29).
16-vuotiaat tytöt aloittavat oman A-divisioonan EM-kisaurakkansa Izmirissä Turkissa perjantaina. Suomen alkulohko on ennakkoon tasainen.
Susijengin MM-kisoihin valmistava leirijakso on puolessavälissä ja ensimmäistä kesäänsä joukkueen kapteenina viettävä Sasu Salin, 32, luottavainen joukkueen tilaan. Vaikka hienosäädettävää riittää ja yhteispeli on vielä hakusessa, ottelut Liettuaa ja Viroa vastaan ovat antaneet lupaavaa osviittaa Susijengin iskukyvystä.
Susijengin hyökkäyspelissä oli keskiviikkoiltana enimmän osan ottelusta käsijarru päällä, mutta tauolla rutkasti parantunut joukkuepuolustus ja leveästä rotaatiosta pelin loppuhetkillä löytyneet ratkaisijat takasivat Susijengille 86–80 (46–50) -voiton Virosta 5945-päisen kotikatsomon edessä.
Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi hienosta taistelusta huolimatta Kreikalle 81-70 (44-33). Suomi pelaa jatkossa sijoista 9-16.
Kun Susijengi kukisti perjantaina Tampereen Nokia Areenan ennätysyleisön edessä Liettuan, pyöritti joukkueen hyökkäystä ennennäkemättömässä kunnossa viilettänyt Ilari Seppälä. Susijengin avainpelaajien joukkoon itsensä viime vuosina pelannut Seppälä uskoo olevansa tänä päivänä koripalloilijana parempi kuin koskaan.
Susijengi pelaa viimeisen kotimaaottelunsa ennen Aasian MM-kisoja keskiviikkona 9.8., kun omaan olympiakarsintaturnaukseensa valmistautuva Viro saapuu Espoo Metro Areenan sudenpesään vieraaksi. Teemu Rannikon mukaan keskiviikon ottelu on ennen kaikkea tuiki tärkeä tilaisuus hioa omaa yhteispeliä taas yhden ottelun verran.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia