18-vuotiaiden tyttöjen A-divisioonan EM-kisoissa Kreikan Iraklionissa tehtiin suomalaista koripallohistoriaa, kun Sudenpennut päihitti neljännesvälierissä Israelin 71-61 (38-28) ja eteni kahdeksan parhaan joukkoon. Nykyisessä kisaformaatissa tämä on ensimmäinen kerta, kun suomalainen tyttömaajoukkue on kahdeksan parhaan joukossa EM-kisoissa.
Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkueen taival Bulgarian Sofiassa pidettävissä B-divisioonan EM-kisoissa alkaa torstaina 11.8. Sudenpentujen kanssa samassa alkulohkossa pelaavat Ukraina, Romania, Saksa, Slovakia ja Irlanti. B-divisioonasta nousee tänä kesänä vain kaksi joukkuetta A-divisioonaan.
16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue pelaa kaksi valmistavaa maaottelua Latviaa vastaan keskiviikkona ja torstaina Kisakallion Susi Training Centerissä. Ottelut ovat viimeiset ennen viikon päästä alkavia EM-kisoja.
Susijengin valmistavat maaottelut jatkuvat keskiviikkona ja torstaina, jolloin Liettua haastaa suomalaisvieraansa painiin NBA-jättiensä Domantas Saboniksen ja Jonas Valanciunaksen johdolla. Susijengin valmennusjohtoon kuuluva Hanno Möttölä korostaa, että Liettualla on paljon muitakin aseita arsenaalissaan kuin koko.
6. pelaajan kisavarustukseen on perinteisesti kuulunut pelipaidan lisäksi myös kisapaita. Tämä vuosi ei ole poikkeus, kun Susijengi nähdään EM-parketeille syyskuun alussa.
Kreikan Iraklionissa pelattavissa 18-vuotiaiden tyttöjen A-divisioonan EM-kisoissa Suomi päätti alkulohkonsa voittoon, kun Sudenpennut pudotti Ruotsin kyydistään 76-55 (32-24) -voitossa. Suomen lopullinen sijoitus alkulohkossa, ja neljännesvälierävastus, selviää päivän päätteeksi.
Belgian Tampereella kahdesti kohdannut Susijengi ottaa seuraavaksi suunnakseen Liettuan, jossa joukkue kohtaa väkivahvan isäntäjoukkueen keskiviikkona ja torstaina Kaunasissa ja Vilnassa pelattavissa maaotteluissa. Susijengin valmennusjohto on nimennyt Liettuaan lähtevään ryhmään neljätoista pelaajaa.
18-vuotiaiden tyttöjen A-divisioonan EM-kisoissa Kreikan Iraklionissa Suomi kärsi 79-70 (42-38) -tappion Unkarille. Eilen Liettuan voittanut Suomi pelaa alkulohkonsa kolmannen, ja viimeisen, ottelun huomenna klo 14:30 Ruotsia vastaan.
Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue näytti jälleen kerran sitkeytensä, kun B-divisioonan EM-kisojen päätösottelussa Suomi nousi 72-66 (30-37) -voittoon Islantia vastaan. Ennakkotiedoista poiketen B-divisioonasta nousi vain kaksi joukkuetta A-divisioonaan, joten nousu jäi tällä kertaa sivu suun.
Susiladiesin kesän maaottelut saivat päätöksensä Hakametsän jäähallissa, Tampereella, pelatun Scandic Cupin sunnuntaipäivänä, kun länsinaapuri Ruotsi veti pidemmän korren loppunumeroin 66-82 (30-43).
Historian lehdet havisivat loppuviikolla Tampereella, kun Susijengin peliä kolmella vuosikymmenellä, 149 miesten maaottelussa ja neljissä kansainvälisissä arvokisoissa johtanut Teemu Rannikko, 41, siirtyi joukkueen valmennusjohtoon. Rannikko arvioi ensimmäisiä maaotteluitaan valmentajana positiiviseksi kokemukseksi.
Tampereen Hakametsän jäähallissa päästiin lauantai-iltana perinteiseen Delfin Basket -tunnelmaan. Susijengi nosti selkeästi tasoaan sitten toissailtaisen Belgia-tappion ja laulatti 4410-päistä kotiyleisöä iloisella ja henkeä nostattavalla 80–71 (43–37) -revanssivoitolla.
Kreikan Iraklionissa tänään käynnistyneet 18-vuotiaiden tyttöjen A-divisioonan EM-kisat käynnistyivät Suomen maajoukkueen osalta loistokkaasti, kun Sudenpennut voitti avausottelussaan Liettuan 70-61 (35-30).
Susijengin pelinrakentajalegioonaan lukeutuva ToPo Junioreiden kasvatti Henri Kantonen, 24, päätti kevätkauden 2022 Suomen mestaruuteen Karhubasketin kanssa, mutta on käyttänyt kesäkuukaudet kuntoutumiseen. Henkilökohtaiset tavoitteensa korkealle asettava Kantonen kertoo pitävänsä Susijengiä ensiluokkaisena oppimisympäristönä.
18-vuotiaiden poikien B-divisioonan EM-kisojen puolivälierissä Suomi nousi vaikeuksista huolimatta rinnalle ja ohitse Portugalia vastaan ja turnauksen neljän parhaan joukkoon. Sudenpennut kairasi 73-69 (31-42) -voiton ja pelaa huomenna nousumahdollisuudesta A-divisioonaan.
Hakametsän jäähallissa, Tampereella, pelattava Scandic Cup käynnistyi naisissa Susiladiesin 89-67 (49-26) -voitolla Islannista. Susiladies sai häikäisevän alkurysäyksen pelille, minkä jälkeen voittajasta ei ollut epäselvyyttä.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia