Naisten Korisliiga avattiin yhdellä ottelulla, kun HBA sai vieraakseen EBT:n. Samalla kotijoukkue pelasi ensimmäisen virallisen pelinsä uudessa kotihallissaan. Pisteet jäivät Helsinkiin 82-78.
Korisliigan avausillassa ainoa ottelu päättyi Kauhajoen reippaaseen voittoon. Parrasvaloihin pääsivät niin paluumuuttajat kuin liigan ensikertalaisetkin.
Kaudet koriksen pääsarjoissa käynnistyy ja harrastetasoillakin mennään jo täydellä vauhdilla. Lokakuun 1. päivänä poistuvat yleisesti myös yleisörajoitukset kaikkialta Suomesta. Suomen Koripalloliitto toivottaa koko korisperheen puolesta kaikki tervetulleeksi takaisin koriskatsomoihin ja -parketeille – vastuullisesti ja yhdessä!
Alexander Madsen aloittaa Latvian mestari VEF Riiassa kolmannen kautensa. Vielä viime kaudella nelos- ja vitospaikan välillä sukkuloinut Madsen lähtee kauteen nyt selkeänä sentterinä.
Koripalloliitto järjestää kuluvan syksyn aikana kaksi 3×3-turnausta sisätiloissa. Tavoitteena on saada 3×3-toiminnan kautta pienempien alueiden joukkueille lisää pelejä sarjapelien rinnalle.
Salon Vilpas on saanut pidettyä kokoonpanonsa kutakuinkin ennallaan viime mestaruusjuhlien jälkeen. Vanha pelinjohtaja on kuitenkin siirtynyt valmennusryhmään, joten kymmenen vuotta Eurooppaa kiertänyt Roope Ahonen palaa juurilleen täyttämään aukon.
Naisten I divisioona käynnistyy 13 joukkueen ja yhteensä kuuden ottelun voimin sunnuntaina 3. lokakuuta. Ykkösdivisioonan ennakossa paneudutaan ennakkoastelemiin ja Helmi Capitalsin projektiin päävalmentaja Santeri Savolaisen kanssa.
Helsinki Seagullsin huikea runkosarjamenestys ei taannut viime keväänä mestaruutta. Nyt joukkue lähtee kauteen yhdellä Suomen kaikkien aikojen pelaajista vahvistettuna.
Suomen cupin kilpailujärjestelmä uudistuu alkavaksi kaudeksi, kun puolivälierien voittajat pääsevät tammikuussa pelattavaan Final Four -huipennukseen. YLE seuraa Suomen cupia tiiviisti omilla kanavillaan.
Kauhajoki pelasi viime kaudella tiensä finaaliin asti. Hopeamitalit kaulassa poistunut menestyjäseura on päättänyt nyt sekoittaa pakkaa ja kutsunut riviinsä muiden muassa aiemmin laukkunsa pakanneen Korisliiga-tähden Henri Kantosen.
Tampereen Pyrintö kamppaili viime keväänä pronssimitalista mutta taipui neljänteen sijaan. Veteraanipelaaja Osku Heinonen odottaa vanhaan pelikirjaan kauden myötä lisämausteita.
Sofia Pelander teki kesällä jatkosopimuksen Saksan Bundesliigassa pelaavan Herner TC:n kanssa. Viime kausi päättyi joukkueen osalta pettymykseen välierissä ja tällä kaudella tähtäin on mestaruudessa.
Ennakkojen viimeisessä osassa äänessä Peli-Karhut, Forssan Alku, Tapiolan Honka sekä ToPo. Monien papereissa nelikkoa voidaan povata sarjan kärkeen alkavalla kaudella.
Edon Maxhunin Heroes Den Bosch jatkaa tappioitta Hollannissa ja Mikael Jantusen Oostende on puhtaalla pelillä Belgiassa. Okko Järven hyvä peli ei riittänyt siivittämään Phoenix Brysseliä voittoon.
Lahti Basketball on pitänyt nuoren kotimaisen runkonsa koossa ja lähtee sentteri Henri Ventoniemen johdolla tekemään vielä kovempia yllätyksiä kuin viime kaudella.
BC Nokia menetti viime hetkellä osan avainpelaajistaan, mutta päävalmentaja on tyytyväinen nähdessään, että joukkueen asenne on yhä kohdallaan. Max Besselinkin sopimus aiemmin tällä viikolla oli merkittävä nokialaisille.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia