Kolmannen kerran Tampereella pelattava 3×3 SM-osaturnaus houkutteli jälleen paljon joukkueita sekä katsojia nauttimaan viihdyttävästä 3×3-koriksesta.
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue osallistuu tällä viikolla Tallinnassa pidettävään Nordin Cupiin. Nelipäiväisessä turnauksessa Suomi kohtaa tiistaina Islannin, keskiviikkona Ruotsin ja torstaina Viron. Perjantaina joukkue pelaa joko kulta- tai pronssimitalista.
Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkue on tänään matkustanut Ruotsiin, Södertäljeen, jossa Suomi pelaa alkuviikosta kolme maaottelua. Suomi kohtaa maanantaina ja tiistaina Ruotsin sekä keskiviikkona Islannin.
Viimeisen kahden kauden ajan Korisliigan ystäviä Tampereen Pyrinnössä ja BC Nokiassa ihastuttanut BC Nokian kasvatti Shawn Hopkins, 26, on allekirjoittanut ensimmäisen Suomen ulkopuolisen ammattilaissopimuksensa. Susijengin vahvuuteen kuuluva 195-senttinen Hopkins edustaa ensi kaudella KK Stjarnania Islannin liigassa.
Torpan Poikien naisten Korisliiga-joukkue on solminut kaksi jatkosopimusta. Viime kausien luottopelaaja Magdalene Agyei, 22, jatkaa joukkueessa, jonka lisäksi myös Meri Damoiseaux, 20, on solminut jatkosopimuksen ToPon kanssa.
Susijengin johtaviin hahmoihin jo vuosikymmenen ajan lukeutunut helsinkiläisen MaSu-Basketin kasvatti, viimeiset kuusi vuotta Espanjan pääsarjassa pelannut Sasu Salin, 30, jatkaa seurajoukkueensa CB 1939 Canariasin paidassa kaksivuotisella sopimuksella kevääseen 2023 asti.
Naisten Korisliigan Catz Lappeenranta sai riveihinsä kovan luokan paluumuuttajan, kun kaksi edellistä kautta Peli-Karhuissa pelannut Elena Melto, 35, palaa kasvattajaseuraansa. Melton ja Catzin välinen sopimus on yksivuotinen.
Neljäs 3×3 SM-kiertueen osaturnaus pelataan Tampereella, jonne SM-turnaus rantautuu jo kolmannen kerran. Mielenkiintoisia pelejä luvassa!
Viime kaudella Kataja Basketia Korisliigassa ja Basket Brnoa Tshekin liigassa edustanut Susijengin laituri ja Lahti Basketball Junioreiden kasvatti Aapeli Alanen, 25, jatkaa uransa Itävallassa. Alasen, 201 cm, uusi työnantaja on Itävallan liigaa pelaava SKN St. Pölten.
Seurajoukkuekauden 2020–21 Latvian mestaruuteen päättänyt Kouvolan Poikien kasvatti ja Susijengin luottosentteri Alexander Madsen, 26, jatkaa kolmannelle kaudelleen VEF Riian paidassa. VEF Riika ilmoitti tänään käyttävänsä option Madsenin kolmannesta sopimuskaudesta.
Naisten Korisliigan kauden 2020/21 kehittyneimmäksi pelaajaksi valittu Roosa Kosonen, 21, siirtyy Catz Lappeenrannasta Forssan Alkuun. Alku on myös tehnyt sopimuksen Tampereen Pyrinnöstä siirtyvän Tinna Rantalaisen kanssa.
WNBA:ssa Awak Kuierin edustama Dallas Wings hävisi kotikentällään sarjakakkosena majailevalle Las Vegas Acesille 95-79 (48-42). Kuier pääsi irti vähän vajaaksi yhdeksäksi minuutiksi ja heitti kaksi pistettä.
Edelliset kaksi kautta Forssan Alkua naisten Korisliigassa edustanut Anni Mäkitalo, 29, on tehnyt sopimuksen Kreikan pääsarjassa ja EuroCupissa pelaavan, legendaarisen PAOK Thessalonikin kanssa.
Susijengi päätti Okinawan turnauksen hymyyn hakemalla Suomen miesten maajoukkueen historian kautta aikain ensimmäisen voiton Japanista loppupistein 71–76 (30–34). Aihetta juhlaan oli kaksin verroin, sillä ottelu oli myös Henrik Dettmannin 300. maaottelu Suomen miesten maajoukkueen peräsimessä.
Susijengi nappasi avausvoittonsa Okinawan turnauksessa peittoamalla Unkarin 72–89 (31–41). Ratkaisevan eron toisen jakson alussa hakenut Susijengi masensi vastustajansa tiiviillä joukkuepuolustuksellaan, jakoi hyökkäyspäässä peräti 26 syöttöä ja piti kolmosrallia esittäneen Unkarin päätösjaksolla takanaan rutiinilla.
Susijengi käynnisti urakkansa Okinawan kansainvälisen turnauksen avauspäivänä kohtaamalla Belgian miesten maajoukkueen 1000. A-maaottelussa kautta aikain. Joukkueet kamppailivat voitosta rinta rinnan, mutta Belgian päätösjakson hyökkäyslevypallot ja vapauttavat kolmoset siivittivät sen 64–74 (36–39) -voittoon.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia