Viimeiset kaksi kautta Utahin yliopistoa Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ssa edustanut Mikael Jantunen, 20, palaa Atlantin takaa Eurooppaan. Wartti Basketissa ja Panttereissa juniorivuotensa pelanneen 205-senttisen Jantusen tähtäimessä on ammattilaissopimus Euroopassa.
NBA:ssa Chicago Bulls nappasi toisen peräkkäisen voittonsa, kun chicagolaiset katkaisivat Boston Celticsin kuuden ottelun voittoputken vierasvoitolla 102-96 (42-48). Lauri Markkanen heitti yhdeksän pistettä ja repi viisi levypalloa.
Finaalien toinen ottelu pelattiin Espoossa. Honka oli pitkään ottelussa kuskin paikalla, mutta lopulta voitto matkasi Kotkaan 82-77. PeKa:lla on mahdollisuus varmistaa Suomen mestaruus torstaina.
Et ole yksin -verkkokoulutus tarjoaa valmentajille ja muille urheiluseuroissa toimiville välineitä puuttua epäasialliseen käytökseen, häirintään ja väkivaltaan. Verkkokurssi on kaikille avoin ja ilmainen.
HBA-Märskyssä kautensa päättänyt, Suomen nuorisomaajoukkueista tuttu Emerita Mashaire, 20, on sitoutunut Cincinnatin yliopistoon, jonne hän siirtyy tulevaksi kaudeksi. Leppävaaran Pyrinnön kasvatti pussitti HBA:lle naisten Korisliigassa 9,1 pistettä per ottelu.
Petteri Koposen vahvat otteet Italian liigassa saivat jatkoa, kun hän auttoi Reggianan tärkeään voittoon 13 pisteellään. Virossa Edon Maxhuni oli jälleen tehokkaana upottaessaan 18 pistettä. Kaksinumeroisille pääsivät myös Murphyn veljekset Alex ja Erik sekä Daniel Dolenc.
Salon Vilppaan ja Kauhajoen välinen toinen finaaliottelu päättyi samoissa merkeissä kuin edellinenkin.
NBA:ssa Chicago Bulls katkasi viiteen venyneen tappioputkensa, kun Bulls kaatoi kotonaan Cleveland Cavaliersin 96-106 (49-47). Lauri Markkanen pelasi vahvan pelin 16 pisteellä ja kuudella levypalloa vaihdosta.
EBT ja Forssan Alku päättivät kautensa pronssiottelussa, joka pelattiin Espoossa. FoA oli parempi ja päätti kautensa voittoon 74-55.
Naisten Korisliigan avausfinaalin vieneen Peli-Karhujen Elena Melto otti 200. riistonsa pudotuspelissä. PeKa tykitti 17 onnistunutta kolmen pisteen heittoa, joka sivuaa ennätystä.
Vaikka Awak Kuier repäisi tällä viikolla suurimmat otsikot upeasta toisesta varauksestaan WNBA:han, niin hän ehti aloittaa myös Italian liigan pudotuspelit.
Naisten Korisliigan finaalit saatiin käyntiin Kotkassa. PeKa vei ottelua heti alusta asti ja nappasi voiton 101-68.
WNBA:n varaustilaisuudessa tehtiin viime yönä suomalaista koripallohistoriaa, kun Awak Kuier varattiin numerolla kaksi Dallas Wingsiin.
Suomen Koripalloliiton liittohallitus on päättänyt sarjamaksujen hyvittämisestä jäsenseuroilleen. Pelikauden 2021–22 maksuihin kohdistettavien hyvitysten suuruus on 161 000 euroa.
Tuore WNBA:n kakkosvaraus Awak Kuier, 19, kertoi varaustilaisuuden jälkimainingeissa omista tunnelmistaan, pelillisistä esikuvistaan sekä sopeutumisestaan Dallas Wingsin pelaamiseen ja WNBA:han.
WNBA:n varaustilaisuudessa tehtiin suomalaista koripallohistoriaa, kun Dallas Wings varasi Awak Kuierin numerolla kaksi.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia