Viime kaudella Turun NMKY:a miesten I Divisioonassa valmentanut Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkueen päävalmentaja Ray Ailus, 40, siirtyy tulevaksi seurajoukkuekaudeksi ruotsalaisen Solna Vikingsin päävalmentajaksi. Ulkomaan komennus on helsinkiläislähtöiselle Ailukselle uran ensimmäinen.
Suomen koripallomaajoukkueet esiintyvät kotiyleisölle tiuhaan alkaneen kesän aikana. Ohjelmassa on peräti 27 kotimaassa pelattavaa maaottelua, joista ensimmäiset pelataan naisten EM-karsintojen muodossa Töölön Kisahallissa tulevana viikonloppuna. Maajoukkueiden kotipelit on ladattavissa älypuhelimiin Calmighty-sovelluksen avulla.
Kahden kauden tauon jälkeen Korisliigaan noussut Tapiolan Honka on solminut kaksi tärkeää jatkosopimusta. Viimeiset kaksi kautta Hongassa pelannut sentteri Tero Laitinen sekä 17-vuotias huippulupaus Henri Niemistö jatkavat espoolaisjoukkueen paidassa.
Uutena pelaajana Suomen Naarassusien rotaatioon on tänä kesänä murtautunut Tampereen Pyrintöä ja BC Nokiaa päättyneellä seurajoukkuekaudella edustanut Anniina Äijänen, 17. 189-senttinen korinaluspelaaja on nuoresta iästään huolimatta tuonut säpinää Naarassusien isoon kalustoon anteeksipyytelemättömillä otteillaan.
Naisten vuoden 2015 EM-karsintojen avausturnaus käynnistyy Töölön Kisahallilla perjantaina, kun ennakkosuosikki Puola ottaa mittaa nuorennusleikkauksen läpikäyneestä Belgiasta. Suomen Naarassudet kohtaavat Puolan lauantaina ja Belgian sunnuntaina.
Suomen Naarassusien pelinrakentaja Vilma Kesänen, 24, saa tulevaksi naisten SM-sarjakaudeksi rinnalleen tutun pelaajan, kun hänen pikkusiskonsa Vilja Kesänen, 22, siirtyy Tapiolan Hongasta ToPoon. Molemmat Kesäset edustavat ToPoa 1+1-vuotisilla sopimuksilla.
Suomen koripallomaajoukkueen eli Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann on valinnut 23 pelaajan vahvuisen maajoukkueringin, josta nimetään pelaajat EM-kisavalmistautumiseen. Suomi pelaa Sloveniassa 4. syyskuuta alkaen toisessa peräkkäisessä EM-lopputurnauksessa ja pelaa valmistautumisjaksonsa aikana elokuussa mm. kaksi EM-kisakenraalia Hartwall Areenalla.
Suomen Naarassudet saivat alkaneen kesän maaottelukaudeksi kaksi kovan luokan paluumuuttajaa, kun Reetta Piipari ja Minna Sten palasivat susiryhmään ryhmään välikesän jälkeen. Pitkään maajoukkueen pelinrakentajana viihtynyt Reetta Piipari, 33, kiittelee maajoukkuetovereidensa tavoin uuden päävalmentajan Anton Mirolybovin sisään tuomaa pelitapaa.
Tampereen Pyrintö on kiinnittänyt päävalmentajan paikalle Pieti Poikolan, 35, joka palaa Pyrinnön peräsimeen vuoden tauon jälkeen. Alkuvuodesta Tanskan maajoukkueen päävalmentajaksi kiinnitetyn Poikolan sopimus Pyrinnön kanssa on mallia 1+1.
Kaksi viimeisintä miesten Suomen mestaruutta hakenut loimaalainen Nilan Bisons jatkaa myös uuteen Korisliiga-kauteen pitkälti tutulla rungolla. Päävalmentaja Greg Gibson on solminut Bisonsin kanssa 3+2 -vuotisen sopimuksen ja luottosentteri Ryan McDade jatkaa Loimaalla yksivuotisella sopimuksella. Kahdesti peräkkäin Korisliigan finaalien MVP:ksi valitun Jeb Iveyn sopimus on puolestaan purettu.
Eräs ympyrä sulkeutuu syksyllä 2013, kun Teemu Rannikko palaa takaisin kotimaan Korisliigaan kolmentoista ulkomailla vietetyn ammattilaisvuoden jälkeen. Kaksivuotisen sopimuksen Joensuun Katajan kanssa solminut Rannikko, 32, uskoo tuovansa uudelle työnantajalleen ennen kaikkea kokemusta kovista peleistä.
Suomen koripallohistorian kaikkien aikojen pelaajiin kuuluva maajoukkuepelinrakentaja Teemu Rannikko, 32, palaa kolmentoista ulkomailla vietetyn vuoden jälkeen Suomeen. Rannikon uusi seura on Joensuun Kataja, joka on solminut Rannikon kanssa kaksivuotisen sopimuksen. Jukka Toijala jatkaa vastaavasti neljännelle kaudelleen Katajan päävalmentajana.
Läpimurtokautensa Korisliigassa pelannut Forssan Koripoikien kasvatti Markus Molenius, 21, siirtyy Pohjanmaalle ja Kauhajoen Karhuun. 202-senttisen Moleniuksen ja Karhun välinen sopimus on 1+1-vuotinen.
Lahden Suurhalliin ottelunsa pelikaudeksi 2013/14 siirtävä Namika Lahti lähtee myös tulevaan liigakauteen Ilkka Palviaisen, 33, komennossa. Viime kauden joukkueesta lahtelaisrivistöissä jatkaa uuteen liigakauteen Aleksi Alanen, 22.
Kokenut EM-kisakävijä Saksa jäi toisena perättäisenä päivänä Suomen Naarassusien kynsiin kotikentällään Wolfenbüttelissa. Lauantain myöhäisottelun viimeisellä viisiminuuttisella edellisen pelin ratkaissut Suomi dominoi sunnuntaina kenttää 35 minuuttia ja haki tehoduonsa Taru Tuukkanen-Reetta Piipari-johdolla komean 67–74 (28–37)-voiton EM-karsintojen kenraaliharjoituksestaan.
Viikon päästä pelattavaan EM-karsintojen kotiturnaukseensa valmistautuva Suomen naisten maajoukkue avasi kesän voittotilinsä komealla tavalla kaatamalla Saksan vieraskentällä Wolfenbüttelissa pistein 72–79 (34–34). Taru Tuukkasen ja Linda-Lotta Lehtorannan kannattelema Suomi otti ottelun hallintaansa viimeisen seitsemän minuutin aikana.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia