Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue haki elintärkeän voiton hegemoniaottelussaan Ruotsia vastaan ikäluokkansa B-divisioonan EM-kisoissa. Kolmannen jakson alussa Ruotsi sai pelin hallintaan, mutta Suomi käänsi tilanteen Joonas Lehtorannan ja Niko Mattilan johdolla ja raivotti 91–76 (44–37)-voiton.
Supercupia Bambergissa isännöivä Saksa eteni hienon kotiyleisönsä edessä turnauksen loppuotteluun, kun kaatoi Suomen huipputasaisena edenneen jännitysnäytelmän jälkeen tuloksella 79-70 (40-35). Suomi saa sunnuntaina toisen mahdollisuuden viikon sisällä kokeilla MM-kakkosen Turkin kaatamista. Turkki hävisi lauantain avausottelussa Puolalle selvin 95-69-lukemin.
Suomen koripallomaajoukkue eli Susijengi viimeistelee parhaillaan kuntoaan Saksassa ensi viikolla käynnistyviin EM-karsintoihin. Bambergissa pelattavan Supercup-turnauksen avausottelussa lauantaina Suomen taidot mittaa Saksa. Ottelu valmistaa Suomea ideaalisella tavalla EM-karsintoihin, sillä Saksa on ”kookas kuin Puola ja aggressiivinen kuin Belgia”.
Suomen Koripalloliiton liittohallitus on myöntänyt helsinkiläiselle ToPo Juniorit ry:lle paikan miesten I divisioona A:ssa pelikaudelle 2012/13. ToPolle myönnetyn sarjapaikan myötä myös I divisioona A:n pelaamistapaan tulee muutoksia alkavalle kaudelle.
Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue haki avausvoittonsa B-divisioonan EM-kisoista lyömällä Norjan 74–49 (44–25). Norja kiusasi Suomea pitkään, mutta Suomi karkasi avausvoittoonsa viimeisen jakson alkuminuuteilla.
Suomen Susijengi pelaa EM-karsintojen ensimmäisen ottelunsa runsaan viikon kuluttua, ja tänään sudet suuntaavat Saksaan kenraaliharjoitustensa merkeissä. Kahdessa vuodessa juniorimaajoukkueesta Susijengin luottokaartiin rakettimaisesti noussut Sasu Salin, 21, korostaa itseluottamuksen merkitystä tosipelien alkaessa.
Ray Ailuksen valmentama Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue haastoi B-divisioonan EM-kisojen turnaussuosikin Montenegron tasaiseen voittotaisteluun kisojen avauspäivänä. Tasainen ottelu ratkesi viime minuuteilla, kun Montenegro hyydytti paikkapuolustuksellaan Suomen korinteon. Montenegro vei pisteet 71–76 (38–33).
Viime kaudella välivuoden jälkeen vahvan paluun Korisliigaan tehnyt pelinrakentaja Jouko Järvinen, 25, siirtyy miesten I divisioona A:ssa pelaavaan espoolaiseen Tapiolan Honkaan. 188-senttinen Järvinen on pelannut liigaa LrNMKY:ssa ja Kouvoissa.
Naisten SM-sarjassa viime kaudella hopealle ja Suomen cupin hopealle selvinnyt Äänekosken Huima on solminut kolme uutta pelaajasopimusta. Uusina pelaajina Huimaan liittyvät amerikkalaiset Jasmin Holliday ja Porche Torrance sekä Lappeenrannasta siirtyvä Erika Lagerstedt.
Helsingissä ensimmäisen lukukautensa menestyksekkäästi päätökseen saattanut Basketball Academy-konsepti laajenee Turkuun. Turku Basketball Academyn (TuBA) toiminta käynnistyy syksyllä Suomen Koripalloliiton ja Turun Seudun Urheiluakatemian yhteishankkeena.
Suomen koripallomaajoukkueen tulevan EM-karsintavastuksen Belgian otteet eivät viilene. Susijengin vieraaksi Helsingin Jäähalliin 24. elokuuta saapuvat belgialaiset ottivat valmistavissa maaotteluissaan kaksi voittoa Hollannista, joista ensimmäinen kirjattiin murskalukemin 103-47. Myös Puola on esiintynyt NBA-tähtensä Marcin Gortatin johdolla vahvasti.
Kahden ”välivuoden” jälkeen paluun Korisliigaan tekevä Forssan Koripojat on kiinnittänyt takalinjoilleen amerikkalaisen Charlie Burgessin. 186-senttinen, 28-vuotias Burgess pelasi kaudella 2009/10 Suomessa Salon Vilppaan paidassa.
Ray Ailuksen valmentama Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pääsee B-divisioonan EM-kisojen alkulohkossa tuttuun seuraan, kun Ruotsi, Norja ja Islanti hakevat revanssia toukokuussa PM-kultaa juhlineesta Suomesta. Suomen muut alkulohkovastustajat 9.-19. elokuuta pelattavissa kisoissa ovat Montenegro ja Sveitsi.
Tulevalla kaudella Korisliigan lisäksi Eurochallenge-sarjaa pelaava Tampereen Pyrintö on solminut vuoden jatkosopimuksen Kenneth Lowen kanssa. Lisäksi tulokkaana kaartiin liittyy Lamonte Ulmer, joka on saanut koripallo-oppinsa Rhode Islandin yliopistossa.
Suomen 18-vuotiaiden maajoukkue sai maaottelukesälleen voitollisen päätöksen, kun joukkue haki B-divisioonan EM-kisojen viimeisenä päivänä sijoitusottelussaan 74–72 (37–30)-voiton Ukrainasta. Suomen siivitti 11. sijalle Evianna Sipilä, joka tyylitteli ottelussa maaottelu-uransa piste-ennätyksen, 22.
Susijengin luottokaartin pelaajien esiinmarssi Euroopan kovimmille koripalloestradeille jatkuu. Viimeiset kaksi kautta Italian kakkosliiga LegaDuessa pelannut maajoukkuesentteri Gerald Lee junior, 24, pelaa ensi kaudella Euroopan kakkoskilpailu EuroCupia sekä timantinkovaa Adrianmeren liigaa Montenegron hallitsevan mestarin, KK Buducnost Podgorican riveissä.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia