Neljäntenä suomalaisena juniorimaajoukkueena B-divisioonan EM-kisoihin lähtee Mikko Larkaksen valmentama 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue, joka tähtää A-divisioonanousuun Makedonian Strumicassa. Larkaksen mukaan joukkueen valmistautuminen kisoihin on ollut haastava, mutta ryhmä on iskussa oikeaan aikaan.
Suomen miesten Susijengin kiintotähti Tuukka Kotti, 31, palaa neljän vuoden tauon jälkeen Italian teräksenkovaan pääsarjaan Serie A:han. 205-senttisen Forssan Koripoikien kasvatin uusi työnantaja on tulevaksi kaudeksi täysin nahkansa luova Vanoli Cremona.
Hallitseva naisten Suomen mestari Lappeenrannan Catz on värvännyt riveihinsä kaksi uutta pelaajaa. Viime kaudella Tshekissä pelannut naisten maajoukkuetakamies Anni Mäkitalo sekä amerikkalainen Chandrea Jones ovat Catzin uudet vahvistukset.
Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue päätti ottelunsa B-divisioonan EM-kisojen alkusarjassa niukkaan 52–53 (22–20)-tappioon Israelia vastaan viimeisten minuuttien kilpavapaaheittelyn jälkeen. Tappio saatteli Suomen alempaan jatkosarjaan pelaamaan kisasijoituksista 9.-16.
Kausi 2011/12 oli miesten maajoukkueen luottopelaajiin jo vuosien ajan kuuluneelle Shawn Huffille, 28, hänen koko uransa tehokkain. Tulevallakin kaudella Euroopan ammattilaiskentille tähyävän Huffin tähtäin on nyt loppukesän EM-karsinnoissa, joista hän uumoilee Suomelle menestystä vuosien aikana kasvaneen kollektiivisen itseluottamuksen myötä.
Suomen miesten maajoukkue suuntaa sunnuntaina Italian Trentoon, missä joukkue pelaa ensi viikolla kesän 2012 ensimmäiset maaottelunsa. Susijengi saa Trentossa vastaansa kolme joukkuetta Euroopan huipulta: viime vuosien EM-karsinnoista tutuksi tulleen Italian sekä kesän 2011 EM-kisavastustajat Montenegron ja Bosnia & Hertsegovinan.
Suomen 20-vuotiaiden miesten ja 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueet pelasivat sunnuntaina kesän viimeiset ottelut ikäluokkiensa B-divisioonan EM-kisoissa. Molempien joukkueiden kisaurakka päättyi lopulta kahdeksanteen sijaan.
Korisliigan kotkalaisjoukkue KTP-Basket on tehnyt ensi kautta koskevan sopimuksen amerikkalaisen Devonne Gilesin kanssa. 29-vuotias, 203-senttinen ja 109-kiloinen Giles on pelannut kaksi kautta Hollannin Eredivisienissä ja kaksi kautta Ranskan Pro B -sarjassa.
Suomen juniorimaajoukkueille kirjattiin lauantaina kaksi voittoa, kun 16-vuotiaat pojat kukistivat Valko-Venäjän EM-kisoissa 81–69 (42–32) ja 18-vuotiaat tytöt päättivät oman EM-kisakenraalinsa 58–55 (34–26)-voittoon Englannista. Suomen 20-vuotiaiden miesten ja 16-vuotiaiden tyttöjen ottelut EM-parketeilla päättyivät tappiollisesti.
Ilmoittautuminen pelikauden 2012/13 Suomen cupiin on nyt käynnissä. Cupit ovat uudistuneet siten, että Korisliigan joukkueet ottavat toisistaan mittaa Korisliigan LiigaCupissa, kun taas miesten I divisioonaa ja alempia divisioonia pelaavat joukkueet mittelevät Suomen cupin mestaruudesta.
Koripallon hallitsevan miesten Suomen mestarin Nilan Bisonsin amerikkalainen luottolaituri Martin Zeno, 26, on solminut vuoden mittaisen jatkosopimuksen loimaalaisjoukkueen kanssa. Zeno oli viime kevään finaalien paras pistemies.
Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue haki avausvoittonsa ikäluokkansa B-divisioonan EM-kisoissa kaatamalla Luxemburgin 89–82 (45–33) ja 18-vuotiaat tytöt karkasivat hyvän toisen neljänneksen turvin Englannilta 72–56 (46–30). 16-vuotiaiden tyttöjen voittokulku B-divisioonan EM-kisoissa katkesi Bulgarialle kärsittyyn 55–70 (32–40)-puolivälierätappioon.
Tikkurilan Urheilutalolla nähdään tänä kesänä vielä kaksi nuorten maaottelua, kun Englanti saapuu Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen EM-kenraaliharjoitusvastustajaksi perjantaina ja lauantaina pelattaviin maaotteluihin.
Nelonen Pro tarjoilee suomalaiselle yleisölle rautaisannoksen koripalloa loppukesän ratoksi. Heinä- ja elokuussa Nelonen Pro:lla nähdään muun muassa Euroliigan ratkaisevat ottelut sekä Suomen Susijengin vuoden 2011 EM-kisaottelut.
Suomen 20-vuotiaiden miesten ja 16-vuotiaiden poikien maajoukkueet kaatuivat torstaina ikäluokkiensa B-divisioonan EM-kisaotteluissa Kroatiaa ja Ruotsia vastaan. 18-vuotiaat pojat puolestaan hakivat Alexander Madsenin ja Severi Liljebergin johdolla 72–66 (36–37)-voiton Tshekistä.
Pieti Poikolan valmentama Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa torstaina ensimmäisen ottelunsa ikäluokkansa B-divisioonan EM-kisoissa Romanian Bukarestissa. Taitavista takamiehistä ja fyysisistä korinaluspelaajista koottu joukkue luottaa arvokisoissa koripallon perusasioiden vievän pitkälle.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia