Huippukauden miesten I divisioonassa pelannut Sami Ikävalko, 22, jatkaa Forssan Koripoikien paidassa myös ensi kaudella Korisliigassa. Ikävalkon lisäksi FoKoPon kanssa ovat jatkosopimuksen solmineet myös Juho Helenius, Mika Suokas sekä Henri Kotavuo.
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue hävisi Serbian huipputurnauksen päätöspäivän ottelunsa Israelille pistein 69-80 (25-32). Isäntämaa Serbia vei turnausvoiton, Suomi sijoittui turnauksessa toiseksi.
18-vuotiaiden poikien EM-pronssia kesällä 2011 juhlineen pelaajarungon ympärille muodostunut Turkin 20-vuotiaiden miesten maajoukkue oli täysi vastaantulija Suomea vastaan lauantaina. Villematti Kopion ja Alex Murphyn pistetehtailun kannattama Suomi karkasi avausjaksolla 28-8-johtoon ja voitti ottelun 86–68 (43–26).
EM-karsintalohko E:n jumbojoukkue Luxemburg roikkui lauantaina sisukkaasti Suomen naisten maajoukkueen tuntumassa kahden ja puolen jakson ajan. ”Naarassudet” veivät kuitenkin lopulta kymmenen minuutin jakson uskomattomasti 34-0 pedaten itselleen EM-karsintojen ensimmäisen vierasvoiton. Suomi vei pisteet lukemin 45–92 (28–36).
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue kohtasi myöhään perjantai-iltana Serbian, jonka pelaajista enemmistö juhli viime kesänä 18-vuotiaiden poikien EM-hopeaa. Korin alla tuhojaan tehneet serbialaiset peittosivat Suomen 90–63 (55–28).
Kesän 2011 EM-kisoissa historiallisen yhdeksännen sijan saavuttanut Suomen miesten maajoukkue aloittaa yhteisharjoittelukautensa maanantaina. Liettuan kisoissa menestystä niittäneen joukkueen ydinrunko pysyy koossa, jonka lisäksi joukkueeseen tekee tuloaan kourallinen mielenkiintoisia uusia pelaajia.
Uudenkaupungin Korihaita Suomen kentillä pitkään edustanut 215-senttinen, 22-vuotias bosnialaissentteri Ognjen Kuzmic varattiin viime yönä NBA-draftissa numerolla 52 Golden State Warriorsiin. Kuzmic pelasi Suomessa myös Lapuan Korikobrien paidassa.
Koripallourallaan Suomen Korisliigan ja Ruotsin Basketliganin vuoden puolustajaksi valittu turkulaislähtöinen Juha Sten, 28, liittyy Lappeenrannan NMKY:n valmennusjohtoon. Viimeiset vuodet naisten maajoukkuetta valmentanut Tommi Koskinen aloittaa puolestaan LrNMKY:n junioripuolen valmennuspäällikkönä kahden vuoden sopimuksella.
Keskiviikkona Italiassa tiukan taistelun jälkeen taipunut Suomen naisten maajoukkue tähtää EM-karsintojen ensimmäiseen vierasvoittoonsa lauantaina Luxemburgissa. Joukkueen EM-unelman toteutuminen on edelleen täysin omissa käsissä.
Jo viime kaudella paikkaa EuroChallengesta havitellut Tampereen Pyrintö lunastaa pelikaudeksi 2012/13 suoran paikan Euroopan kansainvälisen kolmoskilpailun lohkovaiheeseen. Paikkaa EuroChallengesta tavoittelee myös Joensuun Kataja. Pyrinnön lohkovastustajat ja Katajan karsintavastustaja arvotaan ensi viikon perjantaina.
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue matkaa perjantaiksi Serbiaan ottamaan mittaa Serbiasta, Israelista ja Turkista huipputason kansainvälisestä turnauksesta. 20-vuotiaiden miesten matkassa on myös Alex Murphy, joka keskiviikkona teki historiallisen maajoukkuedebyytin kurittamalla Viroa 36 pisteellä ja yhdeksällä levypallolla.
Suomen 15-vuotiaiden poikien maajoukkue esittäytyi torstaina kotiyleisölleen kohtaamalla Tikkurilan Urheilutalolla pelatussa ottelussa Norjan 16-vuotiaat pojat. Vuotta vanhemmat norjalaiset veivät ottelun pistein 41–51 (20–27).
Suomen naisten maajoukkue jatkoi taisteluaan kesän 2013 EM-kisapaikoista myöhään keskiviikkoiltana Italian Latinassa. ”Naarassudet” roikkuivat kynsin hampain voittotaistelussa kiinni EM-karsintaottelun kolmannelle jaksolle, mutta ottelun lopussa vierasjoukkueen aseet eivät riittäneet Italian puolustusmuurin ylittämiseksi. Italia voitti ottelun 76–58 (38–33).
Suomen naisten maajoukkue otti juhannuspäivänä historiallisen voiton, kun olympia- ja EM-kisoissa menestynyt perinteikäs Latvia kaatui Tikkurilan Valtti Areenan ”juhannussaunassa” 65–62. Naarassusien iskunyrkkiin kuuluva heittokone Dionne Pounds, 27, on voiton myötä entistä vakuuttuneempi Suomen mahdollisuuksista edetä EM-kisoihin.
Suomen nuorten maajoukkueiden kotimaaottelukesä jatkuu torstaina ja perjantaina Tikkurilan Urheilutalolla, jolloin Jyri Lohikosken valmentama 15-vuotiaiden poikien maajoukkue kohtaa tuplamaaottelussa Norjan 16-vuotiaat pojat.
Tampereen Pyrintö on tehnyt kauden 2012/13 kattavan jatkosopimuksen Olli Ahvenniemen, 29, kanssa. Tuleva kausi on 207-senttiselle Vaasan Salaman kasvatille jo viides Pyrinnön paidassa.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia