Elisa Viihde Sportilla sekä Fanseatilla seurattavien Korisliigojen sekä miesten I Divisioona A:n lisäksi Elisan kanavilla seurataan tiiviisti Susijengin pelaajien otteita Espanjan ACB-liigassa.
Helsinki Basketball Academyn keväällä 2018 valmistuvien kaartiin kuuluva Euran Veivin kasvatti Elias Valtonen, 18, on antanut suullisen sitoumuksensa USA:n yliopistoliiga NCAA:n Arizona Stateen siirtymisestä. Nuorten maajoukkueiden vakiokasvoihin kuuluva 198-senttinen Valtonen siirtyy Yhdysvaltoihin pelikaudeksi 2018-19.
Koripalloliiton #Hi5 on valtakunnallinen hanke, jonka avulla halutaan parantaa ottelutapahtumien ilmapiiriä. Jaa nyt seurasi onnistumiset ja kerro myös muille, miksi teillä on hyvä meno!
Torpan Poikien edustusjoukkueet lähtevät kauteen valtakunnan toiseksi korkeimmalle tasolle korkein tavoittein. Joukkueet pyrkivät voittamaan sarjansa ja nousemaan ensi kaudeksi pääsarjoihin.
Kotimaisten sarjojen lisäksi Elisa Viihde Sport –kanavilla sekä Fanseatilla seurataan tiiviisti suomalaispelaajien otteita Espanjan ACB-liigassa ja Katajan taivalta Mestarien liigassa.
Miesten I divisioona A pelataan kuluvalla kaudella 12 joukkueen voimin. Espoo United siirtyi viime kauden mestaruuden myötä Korisliigaparketeille ja I divisioona A:n nousivat viime kaudella divari-B:n välierissä esiintyneet Kristika Turku, Ura Basket ja Korikouvot.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on hyväksynyt sääntöihin muutoksia, jotka astuvat voimaan kauden 2017/18 alusta. Alla yhteenvetoa askelsäännön sekä epäurheilijamaisen virheen tuomitsemisen muutoksista.
Viime kaudella kolmanneksi miesten I divisioona B:ssä sijoittunut Ura Basket lähtee kauteen vahvistuneella rosterilla ja uudella päävalmentajalla. Seuran tavoitteena on nousu Korisliigaan kauteen 2022 mennessä.
Suomen Koripalloliiton sääntö- ja kurinpitoyksikkö on määrännyt Järvenpään Koripalloseuraa viime kaudella edustaneen Joona Saanakorven toimintakieltoon, joka on voimassa 3.1.2018 asti.
Valtakunnalliseen IB-divisioonakauteen valmistautuva Lokoko Bisons on tehnyt yhden kauden mittaisen pelaajasopimuksen yhdysvaltalaispeluri Josh Caldwellin kanssa.
Valkoista ja vihreää se on Ponteva ja Hyvinkää. Hyvinkään Pontevan Uusi graafinen ilme ponnistaa seuran tunnetuimmista piirteistä, valkoisesta ja vihreästä väristä.
206-senttinen amerikkalaishyökkääjä Milton Jennings liittyy ToPon I Divisioona A -joukkueeseen.
Miesten 1A-divisioonaa pelaava Torpan Pojat on tehnyt pelaajasopimuksen amerikkalaisen LD Williamsin kanssa.
Valtakunnalliseen IB-divisioonakauteen valmistautuva Lokoko Bisons on tehnyt yhden kauden mittaisen pelaajasopimuksen Petteri Ruutiaisen kanssa.
Korisliigan huippupelaajiin lukeutuva Ville Mäkäläinen ilmoitti hiljattain peliuransa päätöksestä. Lahden Namikassa pelaajauransa käynnistänyt Mäkäläinen voitti kaksi Suomen mestaruutta Loimaan Bisonsin paidassa.
Divari A:ssa pelaava Lahti Basketball on tehnyt ensimmäisen ulkomaalaiskiinnityksensä, kun lahtelaisjoukkue on tehnyt pelaajasopimuksen 23-vuotiaan yhdysvaltalaisen Jordan Jacksin kanssa. 196-senttinen Jacks siirtyy Lahteen suoraan Kentucky Wesleyan yliopistosta. Sopimus on vuoden mittainen ja siihen kuuluu koeaika.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia