Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa Ville Tahvanainen ja Bradley varmistivat Missouri Valley -konferenssissa paikkansa neljän parhaan joukossa jatkoaikavoitolla Illinois Statesta.
Suomalaisen koripalloväen on tavoittanut suru-uutinen. Monivuotinen kansainvälinen koripalloerotuomari ja erotuomarikouluttaja Rauno ”Ransu” Nieminen nukkui pois 19. helmikuuta 86 vuoden ikäisenä.
Keravan Kori-80 ry järjestää lauantaina 16.5.2020 mikroikäsille tytöille ja pojille suunnatun koristurnauksen. Turnauksessa on sarjat sekä tytöille että pojille ikäluokissa 2010-2011 ja 2012-2013. Tule mukaan viettämään kivaa korispäivää hyvän tuulen turnaukseen Keravalle!
Koulutus on suunnattu lasten valmennuksessa mukana oleville, jo koulutus- ja valmennustaustaa omaaville valmentajille, jotka haluavat syventää osaamistaan nimenomaan lasten valmentamisessa. Koulutus järjestetään Kisakalliossa 14. – 15.3.2020. Koulutuksen ensimmäisen päivän ohjelmassa ovat mukana myös Juniorivalmennusverkoston valmentajat. Ilmoittautuminen koulutukseen päättyy 6.3.
Jatkokurssi on tarkoitettu peruskurssin suorittaneille erotuomareille. Jatkokurssin suoritettua tulee Alue-erotuomariksi (ALE) ja mahdollistaa tuomarina toimimisen naisten III-divisioonan, miesten IV-divisioonan ja alueen nuorten otteluissa sekä etenemisen kohti sarja- (SAE) ja liittoerotuomaria (LTE). Kurssin koulutuskieli on suomi.
Jamar Wilson teki paluun Korisliigaan mutta ei vielä pysäyttänyt painokoneita säkenöivillä otteilla. Illan hurjin yksilösuoritus sen sijaan nähtiin Antti Kanervolta Uudessakaupungissa.
Ensimmäistä kertaa järjestettävän junioriturnauksen kummeina toimivat naisten maajoukkueen takapelaaja Anni Mäkitalo ja yli 165 naisten maaottelua aiemmin urallaan pelannut Taru Tuukkanen.
Olivier Nkamhoua, 19, oli pikkupoikana silkkaa rämäpäisyyttä ja raaka urheilullisuutta. Nkamhoua ja hänen pitkäaikainen juniorivalmentajansa Eero Levä käyvät lävitse HNMKY-kasvatin tarinan Hotel Arthurin liikuntasalista Tennesseen Thompson–Boling Arenalle.
Mikrotyttöjen, mikropoikien, minityttöjen ja minipoikien aluefinaalit järjestetään Läntisellä alueella keväällä 2020 keskitetysti.
Juniorityötä tekeville seuroille kohdistettu Seurapalveluyksikön järjestämä Seurapäivä kokosi kaikkiaan 35 seurahenkilöä 20 eri seurasta Honkahallin liikuntatilaan torstaina 20.2. ennen Susijengin peliä.
Maksuton Get In The Game -koripalloleiri järjestetään 15.6–18.6. Herttoniemen liikuntahallilla Helsingissä.
Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann saavutti jo 400 valmennetun A-maaottelun rajapyykin helmikuun EM-karsintaikkunassa, kun Dettmannin Saksan ja Suomen peräsimessä valmentamat ottelut lasketaan yhteen. Susikapteeni Shawn Huffille sunnuntai-illan Sveitsi-peli oli puolestaan jo uran 200. maaottelu.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarjassa Anna Kahelinin Maine laittoi stopin Stony Brookin 22 ottelun voittoputkelle ja Lotta-Maj Lahtisen Georgia Tech näytti 18 parhaan joukkoon sijoitetulle Florida Statelle toistamiseen kaapin paikan.
Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa Mikael Jantunen säkitti 13 pisteestään yksitoista toisella puoliajalla, kun Utah katkaisi tappioputkensa Pac-12-konferenssissa.
Kuten niin monta kertaa aiemminkin, Susijengi syttyi peliin jouduttuaan selkä seinää vasten. Sveitsi oli jo vasaroimassa nauloja sunnuntain EM-karsintavieraansa arkkuun, kun Susijengi löysi asemansa puolustuspäässä ja Sasu Salin heittojyvänsä. Susijengi kaivautui lopulta 18 pisteen takaa-ajoasemasta tuiki tärkeään 64-69 (36-21)-vierasvoittoon.
Annika Holopainen oli jälleen vahvassa vireessä Ranskassa heittäen tämän kauden ennätyspisteensä. Sofia Pelander merkkautti komean tupla-tuplan Ruotsissa, Helmi Tulonen lähenteli samaa Espanjassa, Kaisa Kuisma vakuutti Portugalissa ja Anissa Pounds jatkoi vahvasti Belgiassa.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia