Kisakallio järjestää jo perinteeksi muodostuneen taitoleirin 2003-2009-syntyneille junioripelaajille. Leiri järjestetään 15.-17.10. Susi Training Centerissä, Lohjan Kisakalliossa.
206-senttinen Daniels, 27, oli voittamassa NCAA:n yliopistomestaruutta University of Connecticutin aloitusviisikossa 2014 ja hänet valittiin turnauksen tähdistöviisikkoon.
Uudenkaupungin Korihait on solminut yksivuotisen pelaajasopimuksen amerikkalaisen sentterin Andre Berryn kanssa. Berry liittyy joukkueen vahvuuteen alkuviikosta.
Ensimmäisellä karsintakierroksella vastaan asettuu 11 perättäistä Valko-Venäjän mestaruutta voittanut Tsmoki-Minsk. Päävalmentaja Janne Koskimiehen mukaan vastassa on selkeästi kookkaampi joukkue.
Syksyn 2019 Pirkka Street Basket -kiertue kiersi elo-syyskuun vaihteessa ympäri Suomen ja vuoden hauskinta koulupäivää vietettiin kaikkiaan 14 pelipaikalla. Yhteensä mukana tapahtumissa liikkumassa oli 4250 koululaista.
Honkalaiskasvatti on sopinut jatkostaan kasvattajaseuransa kanssa. Seuran naisten Korisliiga-joukkue rakentuu nuorten tulevaisuuden lupausten ympärille.
Korisliigan nousijajoukkue on solminut yksivuotisen sopimuksen eurokentillä meritoituneen 27-vuotiaan Wallacen kanssa.
Roosa Lehtorannan sarjakausi Belgiassa pyörähti käyntiin lauantaina. Lehtoranta heitti debyytissään heti upeasti 22 pistettä, mutta se ei riittänyt kantamaan joukkuetta voittoon.
Kesällä belgialaisen Antwerp Giantsin kanssa sopimuksen tehnyt Roosa Lehtoranta, 22, aloittaa kautensa uudessa seurassaan lauantaina. Loukkaantumisista uransa aikana kärsinyt Lehtoranta toivoo ehjää kautta.
PuHu Juniorit järjestää tammikuussa jo 21. kerran kansainvälisen RICOH-junioriturnauksen. Ilmoittautuminen aukeaa ma 7.10.2019 klo 12:00.
Minivalmennusseminaarin ohjelma on valmis. Seminaariin voi ilmoittautua 17.9. saakka.
Kesällä ammattilaisuransa päättymisestä ilmoittanut Uudenkaupungin Korihaiden kasvatti ja pitkäaikainen Susijengin runkopelaaja Gerald Lee Junior, 31, on valittu Old Dominionin yliopiston Hall of Fameen.
Pirkka Street Basket 2019 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. Syksyn 2019 kiertueella järjestetään 14 katukoristapahtumaa yhdessä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.
Special Olympics -unified-koripalloleiri järjestetään 23.–24. marraskuuta Kisakallion Urheiluopistolla Lohjalla yhteistyössä VAU ry:n kanssa.
Salon Vilppaan isännöimässä perjantaina käynnistyvässä turnauksessa nähdään lisäksi Lahti Basketball, Kouvot ja tallinnalainen TLÜ/Kalev. Elisa Viihde televisioi ottelut manuaalituotannolla.
Viime kaudella Hyvinkään Pontevaa Naisten Korisliigassa edustanut Saara Wahlgren, 26, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjaa KBBC Upkot Sparta Laarnen riveissä. Wahlgren on Naisten Korisliigan kauden 2016/17 vuoden puolustuspelaaja, joka teki debyyttinsä Susiladiesissa viime EM-karsinnoissa.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia