Kouvot haki arvokkaan jatkoaikavoiton Uudestakaupungista.
American Universityä edustava Elina Koskimies on noussut neljässä vuodessa joukkueensa avainpelaajaksi. Tällä kaudella tähtäimessä on konferenssivoitto sekä NCAA-turnaus, sen jälkeen Euroopan ammattilaiskentät.
Tapiolan Honka ry järjestää yhdessä Espoon kaupungin ja kansainvälisen seniorikoripalloliitto Fimban kanssa 25.7.-4.8.2019 senioreiden koripallon MM-kisat. Vapaaehtoisten haku kisojen järjestelytehtäviin on nyt käynnissä.
Lauri Markkanen repi NBA:ssa uudeksi levypalloennätyksekseen 19 irtopalloa, kun Chicago Bulls hävisi vieraissa Brooklyn Netsille 117-122. Markkanen valittiin myös NBA:n tähdistöviikonlopun nousevien tähtien otteluun.
Jaylon Tate heitti tamperelaisvieraille voiton vain sekunti ennen päätössummeria.
Suomen Cupin puolivälierät käynnistyivät Lahti Basketballin 102–83 (45–45) -voitolla BC Lepistä.
Tampereen Pyrintö järjestää Pikkusudet -korisriehan Vehmaisten koululla 16.-17.3.2019.
Oulun NMKY:n U14-tyttöjen valmentaja Siiri Sarias sai II-tason koulutuskokonaisuutensa valmiiksi viime viikolla. Kaiken kaikkiaan tiivis koulutus piti sisällään kymmenen päivää lähiopiskelua Kisakallion urheiluopistolla, valmistautumis- ja etätehtäviä sekä koulutuksen päätteeksi Koripalloliiton kouluttajalle annetun oman valmennuksen näytön palautekeskusteluineen. Siiri oli tyytyväinen koulutuksen antiin.
Thomas Gipson tuo Jyri Lehtosen miehistöön kaivattua kovuutta.
BC Nokian juniori- sekä harrastevalmennuksen suunnittelu kaudeksi 2019-2020 on käynnissä. Jos sinulla on aito halu auttaa pelaajia eteenpäin heidän pelaajapolullaan, me haluamme sinut tänne.
Nigel Mooren Competitive Edge -koripalloleirit järjestetään Espoon Opinmäen kansainvälisen koulun kampuksella kesällä 2019. Leirejä on kaksi, joista ensimmäinen järjestetään 17.-20.6.2019 ja toinen 4.-10.7.2019.
Suomen Cupin puolivälierissä kohtaavat Lahti Basketball–BC Lepi, Pyrintö Liiga–FoKoPo, Raiders–Muki sekä Vilpas–KTP. Ensimmäinen ottelu pelataan tänään, kun Lahti isännöi BC Lepiä.
Nousuvireiselle kauhajokelaisjoukkueelle voitto oli viides putkeen.
Päävalmentaja Joonas Iisalo: ”Arvokas asia, että myös kokeneemmat tähdet ovat innolla mukana.”
Syksystä asti Saksan Bundesliigan ja Eurocupin Frankfurt Skylinersiä edustanut Susijengin ison pään runkopelaaja Erik Murphy, 28, siirtyy loppukauden kattavalla sopimuksella Espanjan ACB-liigaa pelaavaan Manresaan. Murphy täyttää Manresasta lähteneen serbilaituri Nikola Dragovicin jättämän aukon.
Tuomari-ilmoittautuminen on avattu Easter Tournament 2019 koripalloturnaukseen. Lahdessa oli viime vuonna mukana 197 joukkuetta, ja tänä vuonna joukkuemäärä tulee olemaan noin 220-250 joukkuetta, eli tuomareille löytyy todella paljon töitä pääsiäisviikonloppuna
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia