Vuodesta 2016 Susijengin pääyhteistyökumppanina toiminut PostNord on jatkossakin näkyvästi mukana koko susiperheen polulla.
Tule mukaan rakentamaan Ura Basketin menestystarinaa! Toiminnanjohtajamme siirtyy uusiin tehtäviin, ja nyt haemme hänelle seuraajaa.
Suomen mestarijoukkue Helsingin tie nousi pystyyn karsintavaiheen otteluissa espanjalaisjoukkueita vastaan.
Pirkka Street Basket 2018 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. Syksyn kiertueella järjestetään yhteensä 14 katukoristapahtumaa yhdessä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.
Susijengin Euroopan sarjoissa pelaavat ammattilaiset tekevät vähitellen paluuta maajoukkuerinkiin MM-karsintojen lähestyessä. CB Oviedoon sopimuksen tehnyt Matti Nuutinen, 28, ja KK Szolnokin Alex Murphy, 25, esiintyivät taidolla ja energialla Susijengin maanantain harjoituksissa.
Torstaina Islannista Suomeen lentänyt Antti Kanervo oli viidellä onnistuneella kolmosellaan ja 17 pisteellään avainasemassa, kun Susijengi aloitti syksynsä kotivoitolla Latviasta.
Kolmivuotiskautensa Espoo Metro Areenalla perjantain Latvia-voitolla käynnistäneen Susijengin pelaajat ja valmennusjohto hehkuivat tyytyväisyyttä uuteen kotiareenaansa. Tiivis tunnelma ja nykyaikaiset puitteet keräsivät joukkueelta kiitoksia.
Koripallomuseoyhdistyksen hallinnoima suomalaisen koripalloilun Hall of Fame täydentyy neljällä uudella lajilegendalla, jotka julkistettiin Susijengin Latvia-ottelun yhteydessä.
Susijengi järjesti lämpimät tupaantuliaiset uudessa kotiluolassaan Espoo Metro Areenassa päihittämällä nuorella ja nälkäisellä kokoonpanollaan Latvian 80-73 (39-37). Suomen puolustus oli rautaa läpi ottelun ja Antti Kanervon liekinheitin sytytti Susijengin hyökkäyksen päätösneljänneksellä ilmiliekkeihin.
Toimittaja Saska Saarikoski seurasi Lauri Markkasen ensimmäistä kautta NBA:ssa. Uutuuskirja ilmestyy syyskuussa.
Espoo Metro Areenalla nähdään perjantaina neljä Susijengi-debyyttiä, kun Henri Kantonen, Matias Ojala, Ville Tahvanainen ja Ricky Waxlax juoksevat ensimmäiseen miesten maaotteluunsa. Tulokasnelikko ja toiseen maaotteluunsa valmistautuva Topias Palmi tuovat apuvalmentaja Mikko Larkaksen mukaan Susijengin käyttöön selkeitä vahvuuksia.
Pirkka Street Basket 2018 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. Syksyn kiertueella järjestetään yhteensä 14 katukoristapahtumaa yhdessä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.
Koulutuksen järjestää Koripalloliiton Keskinen alue yhdessä Seurapalveluyksikön kanssa ja se on Koripalloliiton jäsenseuroille maksuton.
Viime viikonloppuna Espoossa 3×3-koriksen Suomen mestaruutta juhlinut TAT Ballzy Finland pelaa perjantaista alkaen Berliinin Challenger-turnauksessa. Otteluita voi seurata FIBA:n YouTube-kanavalla suorana.
Espoo Metro Areenan parketilla nähdään perjantai-iltana silmäys Susijengin tulevaisuuteen. Päävalmentaja Henrik Dettmann on nimennyt peräti neljä maajoukkuedebytanttia ja tukun nuorempaa susikaartia kokoonpanoon syksyn maaotteluavaukseen Latviaa vastaan.
Pirkka Street Basket 2018 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. Syksyn kiertueella järjestetään yhteensä 14 katukoristapahtumaa yhdessä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia