3.5.2007 Korisliigassa pelaava Uudenkaupungin Korihait on tehnyt vuoden jatkosopimuksen Korisliigan ikäpresidentin Pasi Kauhan kanssa. Marraskuussa 38-vuotta täyttävä Kauha aloittaa pääsarjassa jo 18:nnen kautensa ja Korihaissa yhdeksännen pelikauden.
Pasi Kauha oli pelikentiltä sivussa marraskuusta 2005 maaliskuuhun 2007 hyppääjän polven vuoksi. Ensimmäisen kerran polvi jouduttiin leikkaamaan helmikuussa 2006. Toinen leikkausoperaatio tehtiin lokakuussa 2006, jolloin vuorossa oli ensimmäisen leikkauksen korjausleikkaus.
Vasta toisen leikkauksen jälkeen kuntoutus pääsi toden teolla käyntiin. Pelikuntoon Kauha ennätti vasta SM-karsintasarjassa, jossa mies nakutti koreja 13,7 pisteen keskiarvolla. Tarkkakätenä tunnettu Pasi Kauha säkitti kolmoset karsintasarjassa pussiin huimalla 53,3 prosentin tarkkuudella.
Liigaotteluita Kauhalla on takana 486 kappaletta ja mies onkin nykypelaajista eniten otteluita pelannut pelaaja ennen Kouvojen Sami Laaksosta (422 ottelua). Keväällä 1994 FoKoPon paidassa SM-pronssia voittanut Kauha valittiin vuonna 2001 sarjan parhaaksi kuudenneksi pelaajaksi.
Samana vuotena Kauha oli sarjan tarkin kahden pisteen heittäjä 69,0 prosentin tarkkuudella. Vapaaheitoissa Kauha on 84,4 prosentin tarkkuudella yhä kaikkien aikojen viidenneksi tarkin vapaaheittäjä.
Pallonriistoissa Kauha on kaikkien aikojen listalla toisena (817 riistoa) edellään ainoastaan Gerald Lee Sr. (1145). Nykypelaajien toimesta Kauhan asemaa riistotilastossa ei kyseenalaisteta vähään aikaan, sillä seuraavat pelaajat ovat lähes 400 riiston päässä Kauhasta.
Pisteitä Kauha on urallaan pussittanut 6210 eli ottelukohtainen keskiarvo on 12,8 pistettä. Kaikkien aikojen korintekijälistalla Kauhan sijoitus 18:s ja nykypelaajista edellä on vain 7019 pistettä pussittanut Sami Laaksonen.
- Olen tyytyväinen syntyneeseen kompromissiin koskien sopimukseni optiovuotta. Odotan innolla alkavaa kautta ja uskon pystyväni pelaamaan vielä yhden ehjän vuoden. Ainakin kevään karsintapelit antoivat itseluottamusta rutkasti. Katsotaan sitten ensi keväänä uudelleen, mikä on tilanne, totesi Pasi Kauha jatkosopimuksesta.
- Olen iloinen saadessani käyttööni Pasi Kauhan kokemuksen nuorentuvaan joukkueeseen, myhäili tyytyväisenä Korihaiden luotsi Jyri Lehtonen.
Korisliigan kumpikin välieräsarja on nyt tilanteessa 3–2, ja voiton päässä finaaleista ovat Salon Vilpas ja Kataja Basket.
Miesten Korisliigassa kumpikin välieräsarjoista päätyi tänään kotivoittojen ansiosta kutkuttavaan 2–2-tilanteeseen.
Miesten Korisliigan välierissä tilanne on parhaillaan 2–1 niin Salon Vilppaan kuin Helsinki Seagullsinkin hyväksi.
Miesten Korisliigassa pelattiin toinen ottelu kumpaakin välieräsarjaa. Salon Vilpas ja Korihait ovat nyt tilanteessa 1–1, kun taas Helsinki Seagulls johtaa Kataja Basketia vastaan 2–0.
Salon Vilpas vei ensimmäisen välieräottelun nimiinsä luvuin 92–84.
Helsinki Seagullsin ja Kataja Basketin ensimmäinen kohtaaminen päättyi Seagullsin voittoon.
Tänä keväänä Salon Vilpas voitti ylemmän jatkosarjan reippaalla etumatkalla ja viimeisteli puolivälieräsarjan Tampereen Pyrintöä vastaan voitoin 4–1. Nyt se saa vastaansa Korihait, joka lähti playoffeihin sarjan neljänneltä sijalta ja kaatoi Tapiolan Hongan niin ikään 4–1.
Kataja Basket on rakentanut ja hajottanut läpi koko kauden, ja palaset loksahtivat paikoilleen vasta pudotuspelien koittaessa. Helsinki Seagullsilla puolestaan todellinen valtti, henkinen kovuus, löytyi rajussa takaa-ajoasemassa, kun sitä kipeimmin tarvittiin.
Helsinki Seagulls matkustaa miesten Korisliigan välieriin kohtaamaan Kataja Basketin noustuaan 3–1-takaa-ajoasemasta voittajaksi KTP-Basketia vastaan.
Helsinki Seagulls otti kotivoiton KTP-Basketista ja venytti puolivälierät vielä seitsemänteen otteluun. Pöllä pani parastaan korin alla, mutta se ei riittänyt, kun Rougeau ja Ross kirjauttivat komeat tuplatuplat.