Jo toistamiseen Suomi sai lentävän lähdön, ja karkasi Timo Parviaisen tahdittamana vajaassa kolmessa minuutissa 10-3-johtoon. Konkari Jonas Larsson toi Ruotsin ensin mukaan otteluun, jonka jälkeen hän piti omilla ratkaisuillaan joukkuettaan johtoasemassa. Larsson teki kaikkiaan 15 pistettä ensimmäisellä puoliajalla. Kun Suomi takelteli omissa kaukoheitoissaan, onnistui Larsson omissaan. Hän vei kolmosellaan ajassa 11:15 Ruotsin kuuden pisteen johtoon (26-20). Ruotsi otti vaarallisen tuntuisen 39-31-johdon, kunnes Suomikin vihdoin osui. Jyri Lehtonen pussitti ensin kolmosen ja Jani Hiltunen kymmenen sekuntia myöhemmin toisen. Joukkueet menivät puoliajalle Suomen ollessa tappiolla niukasti 42-44.
Toiselle puoliajalle Suomen tehtävänä oli jatkaa hyvää taisteluaan levypalloissa sekä hidastaa Larssonin hyökkäyspeliä. Tehtävän sai harteilleen KTP:n 19-vuotias Anssi Kinnaslampi, joka onnistui erikoistehtävässään mainiosti. Larsson teki kolmannella neljänneksellä ainoastaan kaksi pistettä ja nekin vapaaheittoviivalta. Päätösneljännekselle lähdettäessä tilanne oli kuitenkin tasan 60-60, kun Larssonin roolin ratkaisijana otti Daniel Dajic (21/2).
Neljäs jakso tarjoilikin sitten pienimuotoisia suomalaisia sankaritarinoita. Ensimmäisenä roolin otti hoitaakseen Parviainen, joka pussitti puolessatoista minuutissa seitsemän pistettä ja nosti Suomen 67-62-johtoon. Parviainen sai sumansa aikana kunnian tehdä illan upeimman korin, kun hän survaisi suoraan ilmasta Jyri Lehtosen syötön korirenkaan läpi. Seuraavana suomalaisista oli vuorossa Petri Virtanen, joka teki oikeaan aikaan koko ottelusaldonsa viisi pistettä. Virtanen heitti ensin kolmosen ja ajoi heti seuraavassa hyökkäyksessä rohkeasti korille vieden Suomen jo 76-68-johtoasemaan, kun kuusi minuuttia oli pelaamatta.
Ruotsi teki vielä yhden ryntäyksen nousemalla Tomas Tillianderin vapaaheitoilla kahden pisteen päähän (79-77). Ottelun hahmona kentällä häärinyt Lehtonen katkaisi kuitenkin ruotsalaisten henkisen selkärangan upottamalla kolmosen pohjaan paria sekuntia myöhemmin. Loppuhetkillä ruotsi rikkoi tehokkaasti suomalaisia, jotka vastasivat omilla tehoillaan vapaaheittoviivalta. Kylmähermoisesti Suomi heitti kaikki viime hetkien kahdeksan vapariaan varmistaen samalla voittonsa.
”Hyviä poikia tulossa”
Ottelun ratkaisuiksi verrattuna maanantaiseen tappio-otteluun nousi se, että Suomi oli huomattavasti terävämpi kaksinkamppailuissa. Niiden voittaminen toi mukanaan lievän yliotteen levypalloissa ja käänsi useita tilanteita suomalaisten eduksi. Suomi vei levyrit lopulta 31-28, joka on kelpo saavutus huomattavasti pienikokoisemmalta joukkueelta. Vasta toisen ottelunsa nilkkavammansa jäljiltä pelannut Pasi Riihelä oli ilmatilan hallitsija 11 levypallollaan. Riihelä oli muutenkin vauhdissa, sillä hän kirjautti tilastoihinsa myös 20 pistettä ja neljä riistoa.
Lehtonen kokosi lopulta 26 pistettä, kuusi levyriä ja viisi koriinjohtanutta syöttöä. Kahden vuoden tauon jälkeen ensimmäiset maaottelunsa pelannut Lehtonen näyttikin parasta osaamistaan vaisun maanantain ottelun jälkeen.
– Näyttöhaluja jäi maanantaista todella paljon, kertoi Lehtonen, joka maanantaina teki avauspisteensä puoli minuuttia ennen päätössummeria.
Maajoukkueen tulevaisuuden kannalta onkin positiivista, että Lehtonen on löytämässä huippuvirettään. Parhaimmillaan hän nimittäin lukee ilmiömäisesti pelin kulkua kentällä, löytää vapaat joukkuetoverit, käyttää hyväkseen annetun tilan ja voittaa hyökkäyspäässä lähestulkoon aina halutessaan vastustajansa. Lehtonen itse oli tyytyväinen päästessään takaisin Suomi-paitaan. Edellisen kerran hän oli pelannut maaotteluita syksyllä 1999.
– Maajoukkuekokemus oli erittäin mieluinen pitkän tauon jälkeen. Jännitti saman verran kuin 17-vuotiaana, jolloin olin ensimmäistä kertaa mukana, tunnusti Lehtonen.
Tiistaisesta Ruotsi-voitosta Lehtonen jakoi kiitosta nuorelle kaartille.
– Kinnaslammen Anssi pelasi todella kovia minuutteja – etenkin kolmannella ja neljännellä jaksolla. Hyviä poikia tulossa, päätti Lehtonen 52 maaottelun kokemuksellaan.
Erikoiskiitoksen ansaitsee voitosta myös Timo Parviainen, jonka uusi komea maaotteluiden piste-ennätys on nyt 20 pistettä.
– Täytyy kiittää, kun pääsee pelaamaan, vinkkasi Parviainen, joka vietti kentällä energiset 26 minuuttia.
Suunnitteilla Baltic Cupia
Maajoukkueen päävalmentaja Ari Tammivaara oli luonnollisesti suojattiensa esityksiin tyytyväinen. Pratesin menetys oli joukkueelle kova paikka, mutta joukkue pystyi joukostaan ammentamaan vastuunkantoa.
– Olen kaiken kaikkiaan todella tyytyväinen leiriin ja näihin Ruotsi-otteluihin. Saimme vietyä monia niitä asioita eteenpäin, joita halusimmekin, pohti Tammivaara.
Pratesi muuten kävi tiistaina Helsingissä tutkimuksissa eikä hänen maanantaina muljauttamasta nilkastaan löytynyt mitään vakavampaa vammaa, ”pelkkä” nivelsiteiden venähdys. Toiveita on jopa, että mies pelaa tulevan viikonlopun Bundesliiga-kierroksella Saksassa.
Samaan aikaan, kun Pratesi suuntaa kohti Saksaa, on Tammivaarallakin matkasuunnitelmia.
– Keskiviikkona olemme lähdössä Viroon neuvottelemaan maajoukkueiden Baltic Cupin uudelleenkäynnistämisestä. Kaikki on vielä auki, mutta tarkoitus olisi, että pelaisimme kolme kovaa turnausta ensi kesän aikana, paljasti Tammivaara, kun häneltä kyseltiin maajoukkueen tulevaa ohjelmaa.
– Maajoukkuetoiminnan kokonaisvaltaisen kehittämissuunnitelman kanssa tulemme julkisuuteen tammikuussa. Toivottavasti silloin myös maajoukkueen ohjelmaan liittyvät asiat ovat selvinneet.
Suomi – Ruotsi 93 – 90 (42-44), miesten maaottelu, Espoo 27.11.2001
Sami Lehtoranta 2/0 Pasi Riihelä 20/11/4 riistoa Kimmo Muurinen 2/4 Tom Gustafsson 10/6 Timo Parviainen 20/1 Jani Hiltunen 3/0 Jyri Lehtonen 26/6/5 syöttöä Jukka Kataja 0/1 Anssi Kinnaslampi 1/0 Petri Virtanen 5/1 Kimi Klingberg 4/0