Varamiehinen Suomi taipui kokemattomuuttaan Latvialle

Suomen koripallomaajoukkueen taival EM-karsinnassa päättyi tällä erää kitkerään kotitappioon Latvialle. Ilman neljää aloitusviisikon tähteään pelannut Suomi menetti kahdeksan pisteen johtonsa viimeisen viiden minuutin aikana ja hävisi lukemin 90-93 (50-42). Suomen EM-kisahaaveet lepäävät nyt kansainvälisen koripalloliiton (FIBA Europe) syyskuussa tekemien päätöksien varassa.

Gerald Lee Juniorilla ja muulla Suomen junioriosastolla oli ahnas halu voittaa, mutta kokemattomuus kostautui.

Suomella oli vielä päätösneljänneksellä kotiyleisön edessä Vantaan Energia Areenalla voitonavaimet hyppysissään, kun susipaidat siirtyivät Sasu Salinin vapaaheitoilla 84-76-johtoon.

Latvia nousi seuraavien minuuttien aikana tasoihin 7-0-kiskaisullaan. Loppuhetkillä pelin yllätysratkaisijaksi nousi Latvian Andrejs Selakovs, jonka käsistä lähti vieraiden kaksi viimeistä pelitilannekoria.

Suomi sai ottelun viimeisen hyökkäyksen tilanteessa 90-93 ja pelikellon näyttäessä enää 2,7 sekuntia. Sivurajasta pallon käsiinsä saanut Salin kuitenkin kuljetti epäonnekseen vastustajan jalkaan ja menetti pallon.

– En osaa näköjään kuljettaa vasemmalla kädellä, mutta sitä voi nyt harjoitella vuoden päivät, virnisti Euroliiga-joukkue Olimpija Ljubljanaan siirtyvä maajoukkueen kohutulokas Salin.

Salinin sen paremmin kuin muunkaan Suomen joukkueen on turha tunkea päätään pensaaseen, sillä pahasti varamiehinen Suomi vastasi kunnialla sille heitettyyn haasteeseen. Suomi joutui otteluun ilman pelintekijäänsä Teemu Rannikkoa sekä jalkavammojaan parantelevia Petteri Koposta, Hanno Möttölää ja Samuel Haanpäätä.

Rannikko sai torstaisessa Israel-ottelussa iskun silmäänsä, joka esti miehen pelaamisen. Silmävamma ei onneksi ole vakava, mutta viikon pakkolepoon suomalaistähti joutui.

– Pettynyt fiilis on päällimmäisenä tietenkin tappion jälkeen. Kokonaisuutena karsinnat olivat kuitenkin positiivinen kokemus ja henkilökohtaisella tasolla myös positiivinen yllätys, totesi 19-vuotias Salin, joka nousi Suomen joukkueen parhaaksi korintekijäksi 12,7 pisteen keskiarvollaan.

– Oli johto ja mahdollisuus voittoon, mutta oltiin lopussa vähän pehmeitä ja kokemattomia. Kyllähän poissalot näkyivät etenkin lopussa, jossa olisimme varmasti saaneet Teemun ja Petterin avulla parempia heittoja aikaiseksi. Harmittaa, murisi Suomen maajoukkuelaituri Gerald Lee Junior.

Lee paransi maaotteluennätyksensä 24 pisteeseen. Vielä ilman uransa ensimmäistä ammattilaispestiä oleva Lee hyökkäsi aktiivisesti läpi ottelun ja teki pisteensä korinalusliikkeillä, keskimatkan hyppyheitoilla ja tarkalla vapaaheittotyöskentelyllä (10/12).

”Otettiin vastuuta”

Tappiosta ja voittosuhteesta 1-7 huolimatta Suomen päävalmentaja Henrik Dettmannilla oli Latvia-ottelun jälkeen positiivisia sanoja annettavanaan.

– Kyllä joukkue pelasi lähtökohtiin nähden ja kaikki vaikeudet huomioiden hyvin. Oli poissaoloja, mutta tilalle nousi uusia nuoria. Otettiin vastuuta ja saatiin aikaan paljon hyvää, jonka varaan voi tulevaisuudessa rakentaa, Dettmann mietti.

Dettmannin sanoihin on helppo yhtyä. Suomen aloitusviisikossa pelasivat alle kaksikymppisen Salinin (14/2) lisäksi 21-vuotias Antti Kanervo (10/3) sekä 22-vuotias Lee. Juniorikolmikko teki ottelussa yli puolet Suomen pisteistä, yhteensä 48.

Ottelun tähtihetkiin kuului aiemmista otteluista tutuksi tullut Salin-show, joka tällä kertaa osui toisen neljänneksen alkupuolelle. Salin myrskysi vajaassa minuutissa Suomelle kahdeksan pistettä, hankki vastustajalle yhden hyökkääjän virheen ja kävi poimimassa isompiensa välistä puolustuslevypallon.

Parhaimmillaan Suomi johti ottelua hetki ennen puoliaikaa 11 pisteellä (50-39), kun Suomi sai urheilullisen Latvian ajot korille tukittua ja Petri Virtasen, Shawn Huffin ja Leen häärittyä hyökkäyspäässä tehokkaasti.

Lopun hyytymiseen Dettmann näki samat syyt kuin Leekin.

– Alettiin heittämään palloa pois ja tehtiin asioita, joita emme ole harjoitelleet. Se on kokemattomuutta.

Latvian päävalmentaja Ainars Bagatskis oli niin vaikuttunut vastustajansa esityksestä, että ottelun voitosta huolimatta hän päätyi ottelun jälkeisissä kommenteissaan kehumaan vain Suomea.

– Suomelta oli sivussa paljon hyviä pelaajia ja se loi muille mahdollisuuden nousta esiin. Tämän päivän esitys olli osoitus siitä, että Suomella on hieno tulevaisuus. Suomalaiset pelaavat myös hyvissä sarjoissa, joten siinäkin mielessä jatkossa Suomelta voi odottaa paljon, Bagatskis arvioi.

Voittajien korkeimmat pistemäärät tekivät Kaspars Berzins (15/4) ja Ernests Kalve (14/6).

Tulevaisuus ratkeaa syyskuussa

Suomen ainoaksi voitoksi EM-karsinnassa jäi Espoossa napattu yllätysvoitto Israelista. Lohkon jumbosija ei kuitenkaan välttämättä sulkenut Suomelta EM-kisaportteja. Kansainvälinen koripalloliitto ei nimittäin ole tehnyt vielä päätöstä siitä, miten EM-lisäkarsinta vuonna 2011 pelataan.

– Yksi paikka EM-kisoihin on vielä jaossa ensi vuonna. Syyskuussa selviää päästäänkö me siitä pelaamaan, selvitti Dettmann.

Samaa päätöstä odottaa Latvia, joka jäi ”kuolemanlohkoksi” nimetyssä A-ryhmässä neljänneksi voittosuhteella 3-5.

A-lohkon voiton nappasi Montenegro, joka päätöskierroksen pelissään väänsi Israelista 79-69-kotivoiton. Näin Montenegro (6-2) eteni Liettuassa 2011 pelattavaan EM-lopputurnaukseen. Lohkokakkosen Israelin (5-3) kohtalo selviää muissa lohkoissa pelattavien myöhäisotteluiden myötä. EM-karsinnasta kisoihin selviää lohkovoittajien lisäksi kaksi parasta lohkokakkosta.

Suomi–Latvia 90–93 (18-21, 32-21, 20-27, 20-24), Vantaa 29.8.2010

Suomi: Mikko Koivisto 2/0, Antti Nikkilä 1/0, Kimmo Muurinen 5/3, Shawn Huff 12/3, Gerald Lee Jr 24/3, Tuukka Kotti 4/9, Tuomas Iisalo 4/1, Petri Virtanen 13/1, Antti Kanervo 10/3, Petri Heinonen 0/0, Vesa Mäkäläinen 1/5, Sasu Salin 14/2.

Latvia: Ronalds Freimanis 2/0, Rihards Kuksiks 10/3, Marek Jurevicus 8/1, Dairis Bertans 8/2, Ingus Bankevic 5/3, Ernests Kalve 14/6, Rinlads Sirsnins 0/0, Janis Strelnieks 8/2/4 syöttöä, Kaspars Berzins 15/4, Andrejs Selakovs 10/1, Edgars Jeromanovs 6/0, Ronalds Zakis 7/3.

Yleisöä: 1118

Lisätiedot: Ottelutilastot